S. J. Watson: Kun suljen silmäni

S. J. Watson; Kun suljen silmäni
Alkuteos: Before I Go to Sleep
Kustantaja: Bazar 2012
Suomentaja: Laura Beck
Sivuja: 385

"Mutta sitten aloin kuvitella mitä tapahtuisi, jos törmäisin romaaniini jossakin kaapissa tai jonkun korkean hyllyn takaosassa. Mitä muuta kirja sanoisi minulle kuin Katso miten kauas olet pudonnut. Katso mihin pystyit ennen kuin jäisellä tiellä ajanut auto vei sen kaiken sinulta ja jätti sinut hyödytöntäkin hyödyttömämmäksi.
Se ei olisi iloinen hetki. Näin itseni tulemassa hysteeriseksi - paljon pahemmin kuin iltapäivällä, jolloin oli tajunnut asian asteittain - kirkumassa ja itkemässä. Vaikutus voisi olla musertava.
Ei ollut ihme, että Ben halusi salata sen minulta. Näen hänet nyt silmissäni, etsimässä käsiinsä kaikki kirjan kappaleet, polttamassa ne takakuistin metallisessa grillissä, miettimässä mitä minulle sanoisi. Millaiseksi kuvaisi menneisyyteni, jotta tilanteeni olisi siedettävä. Mitä uskottelisi minulle loppuelämäni ajan.
Mutta se on nyt ohitse. Minä tiedän totuuden. Oman totuuteni, jota ei ole kerrottu minulle vaan jonka olen itse muistanut. Ja nyt se on kirjoitettu muistiin, ikuistettu joka tapauksessa pysyvästi tähän päiväkirjaan vaikkakaan ei aivoihini. 
Tiedän että kirja jota nyt kirjoitan - toinen kirjani, ajattelen ylpeänä - voi olla vaarallinen siinä kuin tarpeellinenkin. Se ei ole fiktiota. Se paljastaa ehkä asioita, jotka olisi paras jättää pimentoon. Salaisuuksia, joiden ei ehkä pitäisi päästä päivänvaloon.
Mutta silti kynäni liukuu sivun poikki."


Christine on joutunut nuorena aikuisena onnettomuuteen, jonka seurauksena naisen muisti on pyyhkiytynyt lähes kokonaan. Nyt, noin 20 vuotta myöhemmin, Chistine herää aamu toisensa perään vieraan miehen vierestä, joka väittää olevansa tämän aviomies. Christine tuntee, aamusta riippuen, olevansa joko lapsi tai vasta nuori, kylpyhuoneen peilistä katsoo kuitenkin lähes 50-vuotias, elämää kokenut keski-ikäinen nainen.

Koska joka ilta kun Christine nukahtaa, tämän aivot pyyhkivät kuluneen päivän muistojäljet pois, alkaa nainen pitää, lääkärinsä ehdotuksesta, päiväkirjaa päivän tapahtumista. Kaikki ne hämmentävät aamut, salaiset tapaamiset lääkärin kanssa ja satunnaiset muistojen välähdykset menneestä.


Joka aamu Christine kertaa kirjoittamaansa läpi, yhdistelläkseen palasia elämästään. Miksei hänellä ja Benillä ole lasta? Miksi Ben salailee asioita? Mihin Claire, Christinen paras ystävä, on kadonnut? Mikä tämä karmea onnettomuus on, joka pyyhki naisen menneisyyden?
Päiväkirja alkaa kasata Christinen menneisyyttä palapalalta, mutta jostain syystä totuus vaikuttaa pelottavalta.

---

Tästä rasti kirjabingoon, kohdalle "kannen perusteella valittu". Bongasin tämänkin vaihteeksi aleista ja kansi kiinnitti heti huomioni. Jotenkin se vain loi heti hieman arvoituksellisen tunnelman, enkä edes kovin pitkään pohtinut, nappaanko mukaan. Kansi vei minut heti mukanaan.


Mutta voi hyvää päivää taas millainen helmi näiden kansien välist oikein paljastui! Ahmin tämän ihan parissa päivässä (voi kun ei olisi töitä ja voisi vain lukea lukea ja lukea!). Jouduin jopa toteamaan, etten voi pitää tätä laukkukirjana ja lukea työmatkoilla bussissa, sillä jos työpaikkani pysäkki ei olisi linjan päätepysäkki, olisin varsin suvereenisti huristellut ohi ja myöhästynyt töistä lahjakkaasti, niin tämän lumoissa olin.


Teksti on ihanan sujuvaa ja vaikkei ehkä näennäisesti toimintaa ole alkusivuilla mitenkään ylettömästi, ei yksikään sivu ole tylsä. Ja vaikka aihe onkin melko rankka, en itse ainakaan pystyisi edes kuvitella eläväni elämää, jonka joudun aloittamaan ja rakentamaan joka ikinen aamu alusta, ei Watsonin tekstiä ole raskasta tai ahdistavaa lukea. Christine saa kaikki sympatiani, ehdottomasti, mutta se, kuinka nainen tahtoo rakentaa itselleen menneisyyden pienistä palasista, lähes tyhjästä repäisten, on niin koukuttavaa, että amnesian ahdistavuus jää juuri sopivasti taka-alalle.


Ja kuinka ihana olikaan lukea Christinen päiväkirjamerkintöjä! Ne on niin taidokkaasti kirjoitettu, ei tunnu, että lukisi päiväkirjaa. Mikä voisi toki tehdä hommasta epäuskottavaa, mutta koska päiväkirjaa kirjoitaa kirjailija, there's no second guessing. On vain jotenkin todella helppo kuvitella tuo keski-ikäinen nainen kirjoittamassa kuumeisesti ylös kaikkea, mutta koska on menneisyydessään ollut romaanikirjailija, saa tekstin laulamaan kauniilla kuvailulla ja osittaisella pikkutarkkuudella.


Juoni tiheni varsin sakeaksi mitä lähmmäs viimeisiä sivuja päästiin, enkä tohtinut laskea kirjaa käsistäni tehdäkeni edes lyhkäisintäkään muistiinpanoa, minun oli saatava tietää, miksi Ben käyttäytyy niin kummallisesti, mitä Benille on tapahtunut vuosien aikana. Mutta voi miksi sinä menit ja lopetit kirjan näin?! Olisin niiiiiin tahtonut tietää, mitä seuraavana aamuna tapahtui.


Ehdottomsti viiden tähden arvoinen helmi!

★★★★★

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia

Jeffrey Eugenides; Naimapuuhia
Alkuteos: The Marriage Plot
Kustantaja: Otava 2012
Suomentaja: Arto Schroderus
Sivuja: 599

" "Koska se on sukupuolitettu. Se on. Jo. Tiedätkö, mikä mikva on?" Hän kääntyi katsomaan Larrya. "Tietääkö tuo, mikä mikve on?"
"Tiedän mikä mikve on", Mitchell sanoi.
"Okei, eli äitini mene kerran kuussa mikveen kuukautistensa jälkeen. Puhdistautumaan. Puhdistautumaan mistä? Siitä että hänellä on mahti synnyttää? Luoda uutta elämää? He kääntävät naisen suurimman mahdin joksikin hävettäväksi."
"Olen samaa mieltä, se on järjetöntä."
"Mutta kun kyse ei ole mikvesta. Institutionalisoitu länsimainen uskonto ei ole mitään muuta kuin sitä, että naiset saavat kuulla olevansa alempiarvoisia, epäpuhtaita ja käskynalaisia miehelle. Ja jos uskot vähääkään noihin juttuihin niin minä en kyllä oikeasti tiedä mitä sanoisin."
"Ei kai sinulla vain nyt ole kuukautiset?" Mitchell sanoi. Clairen ilmaisuvoimaiset kasvot valahtivat ilmeettömiksi. "Minä en voi uskoa, että sinä tosiaan sanoit noin," hän sanoi. 
"Kunhan vitsailin", Mitchell sanoi. Hänen kasvojaan kuumotti äkkiä. 
"Olipa totaalisen seksistisesti sanottu."
"Se oli vitsi", hän toisti ääni kireänä.
"Mitchelliin on totuttava", Larry sanoi. "Kyllä hänestä oppii pitämään."

Madeleine tekee yliopistossa päättötyötä 1800-luvun avioliittojuonesta. Hän on päättänyt pysyä visusti selibaatissa, sillä miehet ovat liian monimutkaisia. Mutta sitten tulee Mitchell Grammaticus ja Leonard Bankhead, jotka tunkevat lusikkansa soppaa hämmentämään. Mitchell on toivottoman rakastunut Madeleineen, jonka tämä tahtoo viedä alttarille. Madeleine on kuitenkin mennyt rakastumaan Leonard Bankheadiin, jonka fiksu olemus ei edes vihjaa nuoren miehen monimutkaisesta ajatuksenkulusta.

Mitchellin lähtiessä kiertämään valmistumisen jälkeen maailmaa, päätyäkseen Intiaan, Madeleine on jo päässyt tutustumaan siihen Leonardiin, jonka tämä on pitänyt visusti piilossa, nimittäin maanis-depressiiviseen Leonardiin. Madeleine joutuu varsinaiseen tunteiden ja tapahtumien vuoristorataan pyrkiessään helpottamaan Leonardin elämää, Mitchellin pohtiessa teologisia kysymyksiä työskennellessään Äiti Teresan hoivakodissa Kalkutassa.

---

Olen joskus lukioaikoinani lukenut Eugenidesin Virgin Suicidesin, mutta tuolloin se ei kyllä sytyttänyt minua. Tiedän, että monet ovat kyseisestä teoksesta pitäneet valtavasti, mutta minulle se ei jostain syystä uponnut. Päätin kuitenkin antaa Naimapuuhille mahdollisuuden bongatessani tämän Suomalaisen Kirjakaupan alepöydältä hintaan 4,95. Kansikuva oli minulle lähes luotaantyöntävä ja pohdinkin pitemmän kaavan kautta ostanko vaiko enkö, laskin kirjan varmaan neljään kertaa takaisin pöydälle, mutta sorruin lopulta sittenkin.

Kirjan takakansi lupaili herkullisen mehukasta kolmiodraamaa (no melkein neliödraamaa!), juuri sellaista vähän hömpähtävää, mutta kuitenkin höystettynä 1800-luvun suurten naiskirjailijoiden romaanien hengellä.

No enpäs saanut sitä mitä odotin. :D

Varsinaisesta kolmioneliödraamasta ollut tietoakaan, vaan Eugenides syventyi kertomaan kolmen nuoren elämästä, tunteista ja aikuistumisesta, lähes yksitellen. En osannut odottaa, että tarinan keskiössä olisi myös maanis-depressiivisyys. Kyseinen sairaus on minulle varsin tuttu ja ehkäpä voisi sanoa läheinen ja olikin mielenkiintoista lukea, miten joku ulkopuolinen (en kylläkään tiedä, onko Eugenidesin lähipiirissä kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavia) kuvailee ja kokee kyseisen "häiriön". Ja taitavaahan se kuvailu oli, eikä sillä onnekseni mässäilty turhia.

Jos ns. teknisistä asioista saa mainita, niin tässä muutama...
tarina ei etene kronologisessa järjestyksessä, mikä aiheutti hieman hämminkiä väsyneenä lukiessani. Väsyneenä lukiessa aiheutti hämminkiä kyllä kaikki seikkaperäiset, hienot niin biologiset kuin teologisetkin termit, joita tavailin usein silmät ristissä yölampun valossa sängyn pohjalla. Voimme siis päätellä, että toiset kohdat olivat minulle varsin hidaslukuisia, itse kun en voi sanoa olevani mitenkään ylen kiinnostunut hiivoista, tai teologiasta. Teologiasta toki enemmän kuin hiivoista.

Välillä tuntui, että Eugenides laverteli ehkä hiiiieman liikaa, ei paljon, mutta hieman.
Pidin paljonkin kirjan teologisesta pohdinnasta ja myönnän suoraan, että maailman, varsinkin itämaiset, uskonnot kiehtovat minua, kun taas kristinusko tuntuu pakkopullalta. Eugenides kuitenkin onnistui pohtiman kristinuskoakin riittävän mielenkiintoisin sanankääntein, etten pamauttanut kirjaa suoraan kiinni, vaan jatkoin vaikka kuinka väsytti.

Taisin olla väärässä mielentilassa tätä lukiessani, tai sitten olen liian rahvas ymmärtämään näin hienoa kirjallisuutta, sillä Naimapuuhiakaan ei onnistunut minua loppujenlopuksi sytyttämään. Viimeisen sivun luettuani oloni oli varsin hämmentynyt. En osannut jäsennellä heränneitä ajatuksia mitenkään päin ja jotenkin tuntui, että lukemani tarina oli liian sekava tämän maallikon aivoille.
Ehkä myös menetin täysin tuon Austeneiden avioliittojuonten aspektin, sillä häpeäkseni myönnän, etten ole 1800-luvun kirjallisuuden ylin ystävä.

Syyttäkää minua rauhassa sivistymättömäksi ja moukaksi, mutta miksi kuluttaa aikaansa lukemalla jotain, josta ei nauti, kun voisi lukea jotain, mikä tempaa mukaansa, eikä päästä otteestaan vielä kansien sulkemisen jälkeenkään?

Täten totean, että vaikka kuinka hieno kirjailija herra Eugenides onkin, niin hänen teoksensa eivät minuun oikein uppoa. Kiitän ja kuittaan.

★★☆☆☆

Kirjabingo

Etsiessäni arvostelua Mia Vänskän Saattajasta eilen, vilkaisin (liian) pitkästä aikaa myös Le Masque Rougen uudempia julkaisuja ja törmäsin Kirjabingoon. En taida ihan virallisesti bingoon osallistua, mutta haastan itseni kuitenkin bingoamaan. Katsotaan, josko tämä tästä hyvin lähtee etenemään, niin saatan ehkä sittenkin sortua osallistumaan...

Jäin harmittelemaan, etten bongannut lukumaratonia (pidettiin 19.6.) ajoissa ja se meni minulta sivu suun, joten tässä on sitten kiva pieni korvike sille. Yritän ehtiä ajoissa bongaamaan kesän toisen maratonin, jos vaikka pystyisin siihen osallistumaan. Sillä aikaa eikun bingoamaan. Tässä vielä linkki Le Masque Rougen postaukseen mistä löytyvät säännötkin.

Tässä postauksessa en vielä pysty raksimaan yhtäkään ruutua, mutta Naimapuuhia tulee raksimaan kohdan "yli 500 sivua". Saapa taas nähdä, kuinka hajanaisesti tulen ruutuja raksimaan. : D

Kirjahamsteri tässä päivää

Nyt on neidin lomat sitten lusittu tältä kesältä. Sen siitä saa, kun päättää ajoittaa ne ihan alkukesään, saadakseen juuri ne toivomansa päivät, ja helpottaakseen työpaikanvaihtoa, mikäli sattuisi niinkin hyvin käymään.

Mutta kaikki varmasti tietävät, mitä juhannuksen ohikulkeminen tarkoittaa. Nimittäin alennusmyyntejä! Tämä neiti onkin jo ollut ahkerasti kuluttamassa kirjakauppojen lattioita... Heti kuun alusta asti kylläkin jo aloittelin... Oikeammin jo keväällä, mutta ehdottomasti suurin osa hankinnoista on tehty nyt näistä kesän vastikään alkaneista aleista. Pokkarit on tosin kaikki (paitsi yksi) ostettu Suomalaisen kirjakaupan 3 pokkaria 12 eurolla -tarjouksista.

Kuvan pinossa ei nyt ihan kaikki viimeisimmät hankinnat ole. Ja soluttautujakin pääsi epähuomiossa lipsahtamaan sekaan, ko. kirjahan on tosiaan hankittu joskus talvella jo. Yhteensä laskeskelin, että oikeassa pinossa on yhteensä 13 teosta. Lisäksi naputtelin Adlibrikselle tilauksen kolmesta kirjasta, joka tekee yhteensä siis 16. 

Kuvan pinosta löytyvät nämä teokset:

1. Jyrki Erra: Kaunasin sivut
2. Niccolò Ammaniti: Juhla alkakoon
3. S. J. Watson: Kun suljen silmäni
4. Cornelia Funke: Musteloitsu
5. Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia
6. Eeva Rohas: Syvä pää
7. Tove Alsterdal: Kadonneet
8. Taylor Stevens: Soluttautuja (ostettu jo alkuvuodesta)
9. Liza Marklund: Nobelin testamentti
10. Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä
11. Antonio Hill: Kauniit kuolemat

Ja lopulliseen pinoon lisätään vielä seuraavat:

12. Nora Roberts: Valkokankaan varjot
13. Joanne Harris: Pieni suklaapuoti (jo aikanaan luettu, ei taida löytyä arvostelua täältä...)
14. Mirja Tervo: Huimaavat korot - Luksuskenkien vaarallinen viehätys

Enkä ole ihan varma, muistinko mainita VIHDOIN ostaneeni Vera Valan Kuolema sypressin varjossa -teoksen muistaakseni huhtikuun lopulla... Jos en, niin olkoon se listan kohta 15.

Ja sitten vielä tosiaan äskettäin tekemäni tilaus, joka toivottavasti saapuu noudettavaksi viimeistään ensi viikon alkupuolella.. Mutta tosiaan, tilaukseen Adlibrikseltä menivät nämä kolme:

16. Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa (Arvosteluni ko. teokseen tästä.)
17. Vera Vala: Villa Sibyllan kirous
18. Mia Vänskä: Saattaja

Vänskän teos oli ihan täysin suunnittelematon. Huomasin vain sen pokkariversion varsin mukavaisen hinnan (2,70e) ja vilkaisin, että mistä on kyse ja sen verran kiinnostavalta vaikutti, että lukaisin pari arvostelua blogeista (Le Masque Rogue ja Järjellä ja Tunteella) ja totesin sen vaikuttavan ostamisen arvoiselta. Nyt jälkeenpäin vähän harmittelen, etten ostanut sidottua versiota, jonka hinta ei sekään päätä huimannut. Mutta säästinpähän jonkun euron. : D

Että kirjahamsteri tässä hyvää päivää vaan.

Carlos Ruiz Zafón: Taivasten Vanki

Carlos Ruiz Zafón; Taivasten Vanki
Alkuteos: El prisionero del cielo
Kustantaja: Otava 2012
Suomentaja: Antero Tiittula
Sivuja: 332

"Olen aina tiennyt, että jonakin päivänä palaisin näille kaduille kertomaan tarinaa miehestä, joka silloisessa tuhkan ja vaikenemisen aikakauden levottomiin uniin uponneessa Barcelonassa kadotti sielunsa ja nimensä varjoihin. Nämä tulella kirjoitetut sivut ovat syntyneet kirottujen kaupungin suojissa, ja nämä sanat ovat syöpyneet sen miehen muistiin, joka kirouksen hinnalla palasi kuolleiden joukosta lupaus naulittuna sydämeensä. Esirippu nousee, yleisö hiljenee, ja ennen kuin kohtalon yllä vaaniva varjo laskeutuu katosta, joukko valkeita henkiolentoja astuu näyttämölle komedia huulillaan ja utuaan viattomina kuin se, joka luulee kolmatta näytöstä viimeiseksi ja saapuu kertomaan meille jouluista tarinaa tietämättä, että viimeisen sivun koittaessa hänen hengityksensä muste vetää hänet hitaasti ja heltymättömästi pimeyden sydämeen."

Joulu on pian ovella vuoden 1957 Barcelonassa. Semperen ja pojan kirjakaupalla ei mene taloudellisesti mitenkään kehuttavasti. Liikeeseen astuu ajan kuluttama vanha mies, joka tahtoo ostaa koko kirjakaupan kalleimman niteen, vaikkei vaikuta kirjallisuuden ylimmältä ystävältä. Maksettuaan teoksen, tämä pyytää kirjalle toimituksen, jättäen ensimmäisille sivuille myös omistuskirjoituksen. Daniel Dempere kysyy toimitusosoitetta, mutta vanhus toteaa kaiken tarvittavan löytyvän omistuskirjoituksesta.

Fermín Romero de Torresille, joka palasi kuolleiden joukosta ja jolla on avain tulevaisuuteen.

Fermin on Semperejen vanha ystävä, joka auttelee kirjakaupassa. Omistuskirjoitus havahduttaa Danielin ajattelemaan, ettei tunnekaan ystävänsä elämän kaikkia olennaisimpia asioita ja alkaa seurata omistuskirjoituksen jättämää jälkeä syvälle Fermin Romero de Torresin menneisyyteen.

---

Taivasten vanki on kolmas osa Carlos Ruiz Zafónin Unohdettujen Kirjojen Hautausmaa -sarjassa. Vaikka kaikki kolme osaa voidaankin lukea itsenäisinä teoksina ja missä jäjestyksessä tahansa, tahdoin ehdottomasti lukea ne ilmestymisjärjestyksessä; Tuulen varjosta Enkelipeliin ja nyt Taivasten vangin.

Taivasten vanki solmii yhteen Tuulen varjon ja enkelipelin jättämiä langanpätkiä ja muodostaa omanlaisensa kokonaisuuden, nivouttaen Danielin tarinan Tuulen varjosta ja maanisen David Martinin tarinan Enkelipelistä yhteen.

Tämä avasi rakkaan Ferminin taustoja ja opetti tuntemaan tuon hölmön miehen ja ymmärtämään jopa vähän tämän ajatusmaailmaa. Vihdoin myös saimme tietää enemmän Danielin äidin, Isabellan kuolemasta ja menneisyydestä. Ja mikäli en ihan väärin pienessä mielessäni tulkinnut, niin David Martinin tarina sai asteen todentuntuisemman värin.

Mutta Taivasten Vanki ei siltikään yltänyt Tuulen Varjon tasolle. Jäin kaipaamaan niin kovasti sitä tummaa tunnelmaa ja mystiikkaa, joka värisi Tuulen Varjon ja Enkelipelin jokaisella sivulla. Taivasten vangista oli tuo mystiikka ravistettu pois. Juurikin tämä rivien välistä tihkuva tunnelma sai minut ensikerralla rakastumaan Carlos Ruiz Zafónin tekstiin.
Mutta vieläkään ei herra ole epäonnistunut teoksessaan. Vaikka Unohdettujen kirjojen hautausmaahan ydistämäni aavistuksen jopa ehkä pelottava tunnelma ei ollutkaan osa Taivasten vankia, se oli silti mielettömän hieno teos.

En voi muuta kuin lämmöllä suositella kaikkia näitä teoksia, jokaiselle, joka rakastaa Barcelonaa ja ripausta mystiikkaa arjessaan.

★★★★☆

Carlos Ruiz Zafón: The Watcher in the Shadows

Carlos Ruiz Zafón; The Watcher in the Shadows
E-kirja

"The boy nodded, altough he wasn't quite sure what Lazarus was talking about. Finally, Lazarus showed them the way to the door. It was then that, almost by chance, Dorian thought he witnessed something impossible. As they walked past one of the flickering lamps, their bodies cast shadows against the wall. All of them but one: Lazarus's body left no trace of a shadow, as if his presece were only a mirage. 
When Dorian turned round, Lazarus was observing him intently. The boy swallowed hard. The toymaker nipped his cheek in a friendly manner. 
'Don't believe everything you see...' "

Sauvellen perhe on hiljattain menettänyt perheenpäänsä ja ajautunut pienoiseen ahdinkoon rahallisesti. Mutta salaperäinen lelujen valmistaja tarjoaa apuaan, perheen äidin sihteerin työtä vastaan. Perhe saa idyllisen kodin kauniista Normandiasta.

Lelutehtailijan kartano vaikuttaa kuitenkin, varsinkin pimeän tullen, varsin karmivalta. Ja joku, ennemminkin jokin, lymyilee varjoissa. Ja pian tapahtuukin murha, jonka jälkeen mikään ei ole ennallaan. Varjo on päässyt irti. Varjo, joka ei säästä ketään, joka on pääsemässä edes lähelle Lazarus Jannin, lelutehtailijan sydäntä. Sydän kun ei kuulu enää hänelle itselleen.

---

Tämän "takakansiteksti" oli varsin houkutteleva. Kyseessä siis Carlos Ruiz Zafónin 90-luvun tuotantoa, nuorille lukijoille. Ostin tämän Kobon kirjakaupasta matkalukemiseksi (ja sitähän siitä nimenomaan tuli... luin kirjan lähes yhdeltä istumalta odotellessani tatuointistudiossa miehekkeen tatuoinnin valmistumista tieskuinkamonen tunnin ajan. Omani hakkaaminen kun ei kestänyt kuin vartin. Mutta onneksi loman ainoa sadepäivä osui juuri tähän väliin!). En iedä, onko tätä käännetty suomeksi, joku viisaampi osaa ehkä valistaa minua?

Odotin ehkä hieman pitempää kirjaa, mitä tämä nyt sitten olikaan. Mutta sama tuttu mystinen tunnelma leijui taas lähes jokaisella sivulla.  Ja jos odotin enemmän pituutta, niin odotin kyllä vähän suurempaa seikkailua kirjailijan alkusanojen perusteella. Ehkä olin vain liian vanha ja siitä erilainen, etten ole lukenut nuorena kovinkaan paljon seikkailukirjallisuutta. Nautin kuitenkin yhtäkaikki tästäkin lukukokemuksesta, vaikkei tämäkään yltänyt lähellekään Tuulen Varjon tasoa. Mutta sille tasolle onkin kyllä mielettömän vaikea päästä, edes itse täydellisen kirjan kirjailijan itsensä.

Nuoremmille lukijoille tämä varmasti toimisi paremmin. Vaikka en siis edelleenkään sano, että tämä ei toiminut tai että tämä olisi huono, kun en valehdella tahdo. Rakastan Carlos Ruiz Zafónin mystiikkaa ja painostavaa ilmapiiriä.

★★★☆☆

Veronica Roth: Divergent Trilogy

Veronica Roth; Divergent / Insurgent / Allegiant
Kustantaja: Katherine Tegen Books (Harper Collins Publishers) Suomessa Otava
Sivuja: 487 /525 / 526

Kuva lainattu täältä.

"We stand on a platform ten feet above the ground. Around us is an open cavern. "Can't believe it," a voice says from behind him. It belongs to a dark-haired girl with three silver rings through hr right eyebrow. She smirks at me. "A Stiff, the first to jump? Unheard of."
"There's a reason why she left them, Lauren," he sats. His voice is deep, and it rumbles. "What's your name?"
"Um..." I don't know why I hesitate. But 'Beatrice' just doesn't sound right anymore.
"Think about it," he says, a faint smile curling his lips.
"You don't get to pick again."
A new place, a new name. I can be remade here.
"Tris," I say firmly.
"Tris," Lauren repeats, grinning. "Make the announcement, Four."
The boy - four - looks over his shoulder and shouts, "First jumper - Tris!"
A crowd materializes from the darkness as my eyes adjust. They cheer and pump their fists, and then another person drops into the  net. Her screams follow her down. Christina. Everyone laughs, but they follow their laughter with more cheering. Four sets his hand on my back and says, "Welcome to Dauntless." "

Chicago on jaettu viiteen eri "osastoon", joista kukin huolehtii luonteenomaisia, elintärkeitä tehtäviä kaupungin ja sen ihmisten elämän ylläpidosta. On tullut Beatricen valintaseremonian aika, aika päättää, jääkö hän syntymäosastoonsa, vai vaihtaako. Yksi päätös määrittää yksilön koko tulevaisuuden. Ennen seremoniaa järjestetään kuitenkin testit, jotka ohjaavat kuusitoistavuotiaita päätöksessään; testi kertoo, mihin osastoon henkilö valintojensa perusteella kuuluu. Trisin testin tulos ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, eikä se tiedä hyvää.

Tris tekee valintansa ja päättää vaihtaa osastoa. Tris tahtoo olla osa Dauntlessia, osastoa, jota hän on pienestä pitäen ihannoinut, koska jokainen osaston jäsen näyttää Trisin silmin vapaalta ja rohkealta. Totuus ei kuitenkaan ole niin ruusuinen. Edessä on rankka koulutusjakso, eivätkä kaikki kokelaat edes tule selviämään täysivaltaisiksi jäseniksi.

Samalla alkaa taistelu elämästä ja kuolemasta. Ja rakkaudesta.

---

Olen vähän sellainen, että välttelen lähes kaikkea, mitä hypetetään kovasti. Ja Divergent oli juuri sellainen, josta kohuttiin pitkin maailmaa, enkä jotenkin taas jaksanut innostua. Elokuvan traileri vaikutti kuitenkin sellaiselta, että pätkän voisi käydä katsomassa. Ja hyvä että käytiinkin. Sillä leffa itsessään (ehkei mikään ihmeellinen, mutta hoiti hommansa) herätti kiinnostukseni näihin kirjoihin.

Aloinpahan sitten miettiä, ostanko ensimmäisen osan suomeksi kalliimmalla, millä saisin kaikki kolme osaa englanniksi. Laskin sen varaan, että alkaa ärsyttää suuresti, jos kirja on hyvä ja joudunkin odottelemaan ikuisuuden toisen osan käännöstä. Siksi siis luin nämä englanniksi ja tämä teksti on toteutettu englannin kielisten versioiden pohjalta.

Ei sillä, en kyllä tiedä olisinki osannut lukea suomenkielistä kirjaa... Kumpi kuulostaa paremmalta; Four vai Neljä? Omaan korvaan tuo Neljä särähti vähän ilkeästi. Joten onneksi päädyin alkuperäiskieleen.

Mutta itse trilogiasta. Aluksi en tosiaan osannut ymmärtää, miksi tätä kirjaa ja trilogiaa niin hehkutettiin. Kun avasin kirjan ja luin ensimmäiset sivut, jäin täysin koukkuun. Ja nyt todellakin ymmärrän, miksi tätä on hypetetty niin paljon.

Tarina tempaa mukaansa heti alusta alkaen, juonenkäänteitä on tiheään, eikä mikään varsinaisesti ole ennalta arvattavaa. Ja suurin osa on jopa, vähintään jollain tasolla, varsin uskottavaa ja mahdollista. Ainoa asia, mikä vähän mietitytti on, että voiko 16-vuotias todella ymmärtää rakkautta ja rakastaa niin syvästi, kuin mitä Trisin ja Fourin välille kehkeytyy.

Äh, mitä tässä turhaan yrittää löytää sanoja, jotka ovat edelleen hukassa. En osaa sanoa mitään rakentavaa koko trilogiasta. Se vei sydämeni, vaikkakaan en reagoinut niin vahvasti Allegiantin loppuun, kuin muutamat muut. Ehkä olin jo osannut varautua oikealla tavalla lopputulokseen, ihmeteltyäni riittämiin sitä hypetystä ties minkä some-kanavien kautta.

Sanon vain, että vaikkei takakansiteksti vakuuttaisi teitä, tai karttelette kaikkea hypetettyä, ottakaa se Divergent tai Outolintu sieltä kirjakaupan tai kirjaston hyllystä ja antakaa sille mahdollisus.
Itsekin päätin, etten enää välttelemällä välttele mitään, mikä on saanut osakseen suurtakin hehkutusta, annan edes mahdollisuuden ja vilkaisen, millaisesta on kysymys (onhan tämä jo toinen kerta, kun saan takoa päätäni seinään, etten tarttunut ns. ajoissa johonkin vain siksi, että sillä on mieletön hype takanaan).

★★★★★