maanantai 28. tammikuuta 2013

Sairastelua

Viimeiset kaksi viikkoa ovat kuluneet sairastellessa; vaikka koko talven olen käriytynyt villakaulahuiviin, lämpöiseen pipoon, toppatakkiin ja joulun jälkeen vielä ulkohousuihinkin ja ties mitä, niin juuri tämän vuoden päätin aloittaa sitten keuhkokuumeella. Alku tuli kärvisteltyä tapittamalla pelkästään kaiken maailman TV-sarjoja, mutta kun antibioottikuurin viimeinen päivä koitti, en enää voinut vastustaa, vaan raahauduin lähikirjastoon.

Kovillehan se reissu otti, mutta kyllä sieltä tuli taas sellainen pino kirjoja, ettei ihan heti lopu. Varsinkaan kun en tulevana keskiviikkona pysty kovin lukemaan, kun lähinäkö tulee olemaan olematon ja töihinkin pääsee vihdoin torstaina. Mutta sitä ennen voin rauhassa kaivautua sohvan nurkkaan lueskelemaan ja nauttimaan hyvistä kirjoista.


Bongasin ihanan Nora Robertsin sarjan kirjastosta ja yhden osan olenkin jo lukenut, siitä arvostelua vähän myöhemmin. Hölmösti aloitin sarjan toisesta osasta, sillä lähikirjastosta ei ensimmäistä löytynyt, seuraavana päivänä tulikin vaellettua isompaan kirjastoon se hakemaan ja nyt on sitten ensimmäinen osa luettavana.

Taas häpeäkseni myönnän jättäneeni pari kirjaa kesken, jostain syystä ne eivät tällä hetkellä vain sytyttäneet kuten olin toivonut. Tiedän kuitenkin lukevani ne myöhemmin loppuun, kunhan tulee erilainen kausi, nyt en osaa oikein sanoa, millaista kirjallisuutta kaipaan. Ehkäpä sitä romantiikkaa, kun niin kovasti ihastuin näihin Nora Robertsin neljään kirjaan.

Kohta on taas aika päivittää blogin ilmettäkin, mutta siihen paneudun vasta huomenna. Tuli tarve saada tänne vähän lämpöä ja kevättä, kovin kun on talvinen tämä blogi ja olen aikalailla saanut tarpeekseni tuosta lumesta jo. Ainoa positiivinen asia enää tässä talvessa on se, että kun vihdoinkin olen parantunut, pientä nuhaa lukuunottamatta, pääsen pitkästä aikaa taas luistelemaan. Ja ah, pääsen taas pilateksen pariin, sitä sentään voi kesälläkin harrastaa.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Danielle Trussoni; Enkelioppi

Danielle Trussoni; Enkelioppi
Alkuteos: Angelology
Kustantaja: Tammi 2011
Suomentaja: Sirkka Aulanko
Sivuja: 500


" "Miksi juuri nyt?" Tohtori Lévi-Franche kysyi madaltaen ääntään. "Olemme etsineet käsiimme ja pitäneet turvasäilössä vähäisempiä taivaallisia instrumentteja, mutta kaikkein vaarallisimman olemme jättäneet piiloonsa. Miksi emme odottaisi, kunnes sodan vaara on ohi?"
Tohtori Seraphina sanoi: "Natsit ovat siirtäneet joukkoja kaikkialle tuolla alueella. He ihailevat antiikkia, varsinkin sellaista jolla on mytologista merkitystä heidän jäsjestelmälleen, ja nefilit käyttävät tilaisuutta hyväkseen hankkiakseen itselleen voimakkaan aseen."

...Verlaine tiesi, että otuksilla oli siivet piilossa mustien viittojensa alla, ja hän tiesi myös, millaista tuhoa ne saisivat aikaan levittämällä ne. Mutta tavallisten ihmisten silmissä otukset olivat tuskin muuta kuin joukko kummallisesti pukeutuneita miehiä suorittamassa jotain outoa rituaalia jäällä. Gibborit noudattivat Grigorin käskyjä ja kerääntyivät hänen ympärilleen luistinradan keskelle, muodostaen läpitunkemattoman muurin Grigorin ja enkelitutkijoiden väliin. Gibboreiden koreografia olisi vienyt Verlainen koko huomion, ellei hän olisi tiennyt Evangelinen seisovat tuon synkeän joukkion saartamana."

Nuori nunna, sisar Evangeline on asunut Pyhän Rosan luostasirra, New Yorkin Miltonissa aivan pikkutytöstä pitäen. Evangeline pitää elämästään katkeamattoman rukouksen luostarissa, eikä kaipaakaan muuta. Mutta kun nuori taidehistorioitsija Verlaine ottaa yhteyttä luostariin, jonka postista Evangeline vastaa, herää nuoren naisen mielenkiinto. Mitä kirjeitä mahtaa Verlaine tarkoittaa? Evangeline päättää ottaa selvää asiasta ja pikkuhiljaa naisen silmien edessä alkaa aueta uskomaton salaisuuksien vyyhti, jonka keskustassa on Evangeline itse.

Celestine, eräs luostarin vanhimmista sisarista ymmärtää, että on tullut aika kertoa Evangelinelle tämän perinnostä, kohtalosta; enkeliopista. Celestine valottaa tapahtumia Evangelinelle kertoan elämästään ennen luostariin tuloa, elämästään sota-ajan Pariisissa ja opinnoistaan enkelitieteen saralla, kuin seikkailustaan Bulgarian Rodophe -vuorten Paholaisen Kurkussa, sekä lahjakkaasta ystävästään ja kilpailijastaan, Gabriella Lévi-Franchesta, joka on kaiken päälle Evangelinen isoäiti.

Enkelitutkijat ovat kautta aikain tienneet elävänsä langenneiden enkelten ja ihmisten jälkeläisten, nefileiden seassa. Nefilit ovat upeita, mutta kylmiä ja julmia olentoja, jotka janoavat itselleen aina vain enemmän valtaa ihmisrodusta ja koko maailmasta. Ennen niin voimakkaat nefilit ovat kuitenkin alkaneet sairastua, eikä syytä ole tähänkään mennessä löytynyt.
Grigorin nefili-perheen esikoinen, Percival, on saanut osakseen tuon tuskaisen taudin ja on jo pitkään etsinyt parannuskeinoa. Tuo parannuskeino, jonka nyt tiedetään olevan olemassa, on saanut Evangelinen äidin menettämään henkensä. Vaikka Angelan tutkimukset ovatkin vielä piilossa, niiden tiedetään olevan olemassa ja niitä Grigorit etsivät, kuten asetta, jota tarvitaan parannukseen.

Enkelitutkijat ovat Celestinen ja Gabrellan nuoruudessa onnistuneet kyseisen aseen piilottamaan, mutta sen olinpaikka ei ole oikeastaan kenenkään tiedossa. Evangeline joutuu mukaan aseen etsintöihin, jotta ihmiskunta voitaisiin pelastaa nefileiltä; enkelitutkijoiden on löydettävä ase ennen, kuin nefilit löytävät sen. Epätasainen taistelu enkelitutkijoiden ja nefileiden välillä on alkamassa, panoksena ei ole sen kummempaa kuin koko ihmiskunnan tulevaisuus.

---

Arvoin kirjastossa tämän kirjan kohdalla hetken aikaa. Nappasin opuksen hyllystä, luin takakansitekstin ja mietin, että äh, ei vaikuta sittenkään mitenkään turhan kiinnostavalta. Yritin laittaa kirjan takaisin hyllyyn, mutta ennen kuin se sujahti takaisin omaan väliinsä, jouduin pysähtymään; mutta mitä jos se sittenkin olisi hyvä? Samaa huopaamista ja soutamista jatkui hetken, enkä vain pystynyt kirjaa takaisin hyllyyn enää laittamaan, joten mukaan sen oli lähdettävä.

Ja hyvä että lähti! Kirja oli jollain tapaa aivan huikea. Siinä on jotain, mitä ei pysty suoraan lukemaan, vaan se hiipii salakavalasti silmien eteen rivienvälistä. Enkelioppi ei ehkä sinällään ole mikään mahtava teos, mutta siinä on jotain todella koukuttavaa, eikä sitä ollut helppo laskea käsistään, kun kerran aloitti lukemisen.

Trussoni kirjoittaa ihanan elävästi ja mukaansa tempaavasti ja tarkasti. Mikään tapahtuma, henkilö tai olento ei jäänyt tyhjän päälle vaan kaikki loksahti paikoilleen kuin palapelin palaset. Lisäksi kirja eteni sopivassa tahdissa paljastaen vähä vähältä mistä oli kyse ja mitä oli tulevan. Pieni jännityksen poikanen säilyi koko kirjan alusta loppuun, eikä missään välissä teksti käynyt tylsäksi. Kirja on täynnä kiehtovia tapahtumapaikkoja, henkilöitä ja olentoja, jotka kaikki voisi hyvinkin kuvitella tähän päivään, vaikka ne ovatkin niin selvästi fiktiota.

Runsaasti myyttejä, upeaa fantasiaa ja Da Vinci -koodimaista aarteen etsintää. Tätä oli nautinto lukea. En malttaisi odottaa jatko-osaa! Angelopolis julkaistaan tämän vuoden alkupuolella englanniksi, mutta suomenkielisen teoksen ulos tulemiseen menee todennäköisesti vielä pitkään. Voikin olla, että nappaan Angelopolisin hyllystä ihan suoraan englanniksi, sen verran koukuttava tämä oli. Enkeliopista on myös tekeillä elokuva, joka on pakko kädä väijymässä, kun se joskus julkaistaan.

★★★★★

perjantai 11. tammikuuta 2013

Donna Leon; Verikivet

Donna Leon; Verikivet - Komisario Guido Brunettin Tutkimuksia
Alkuteos: Blood from a Stone
Kustantaja: Otava 2007
Suomentaja: Kristiina Rikman
Sivuja: 282

"Brunett luki paljon, niin kuin luki Paolakin, mutta kumpikaan heistä ei psystynyt pitämään lukua tuota epätoivoista maaosaa koettelevien onnettomuuksien määrästä. Sen maaperän rikkaudet saivat lännen kuolaamaan ahneudesta ja roistot myymään ne valkoisille. Kenties herra Kurtz oli oikeassa, kenties siellä ei muuta ollut kuin kauhua."

Keskellä kirkasta päivää talvisessa Venetsiassa tapahtuu lähes täydellinen murha. Todistajia ei voi sanoa olevan, mutta mies on kuollut.

Guido Brunetti saa hoitaakseen afrikkalaisen katukauppiaan murhatapauksen. Murha leimataan laittomien siirtolaisten keskinäiseksi kahakoinniksi, mutta Brunettia epäilyttää, sillä tapa, jolla murha on toteutettu, vaikuttaa liian ammattimaiselta. Johtolankoja ei tunnu olevan ja nekin vähäiset, mihin komisario törmää, tuntuvat johtavan ei-minnekään.

Lopulta ylempi taho puuttuu tutkimuksiin ja Brunettin pomo kieltää tätä jatkamasta tutkimuksia. Mutta komisario on liian itsepäinen ja syvällä jutussa, jo tyttärensäkin vuoksi, ettei tämä suostu lopettamaan tutkimuksiaan, vaan jatkaa salassa pomoltaan. Mitä pitemmälle Brunetti pääsee, sitä kummallisemmaksi tapahtumat käyvät, sillä niin ulko- kuin sisäministeriökin osoittaa kiinnostusta tapaukseen ja ottavat lopulta ohjat käsiinsä, Brunettin tapausta koskevat tiedot siirretään muualle ja tuhotaan, jottei Venetsian poliisi pystyisi enää puuttumaan tapaukseen. Onko kyseessä pelkkää ennakoluuloa ja rasismia, vai todellinen terrorin uhka? Ja mitä tekemistä täydellisillä jalokivillä on murhatun miehen kanssa?

---

Pokkarin kanteen on painettu Lapin kansa- lehden arvostelu kirjasta, jossa mainitaan kirjan sopivan nautiskelijalle, mikä vaikutti minuun ehkä eniten. Kaipasin jotain pientä rikosdraamaa päiviini ja olin kuullut hyvää Leonin kirjoista, mutta kirjastossa oli hyllyssä vain muutama hassu kappale näitä, ja verikivet vaikutti parhaimmalta. Mutta jouduin ikäväkseni pettymään.

Jollain tapaa kirjassa oli itselleni liian hidas tempo ja rikoksen ratkaisu tuntui polkevat tyystin paikallaan, vasta loppusivuilla alkoi tapahtua. Luvattua nautintoa en tästä kirjasta saanut. Lukukokemus jäi melko tyhjäksi ja tästä syystä myös tämä analysointi jää pelkäksi pintaraapaisuksi. En saanut kirjasta tarpeeksi irti pystyäkseni näin paljon jälkikäteen siihen enää paneutumaan. Tämän perusteella tuskin toiseen Leonin kirjaan ihan heti tartun. 

Jäin kaipaamaan nopeampaa tempoa ja juonenkäänteitä, mutta matkalukemisena kirja menetteli.

★★☆☆☆

2013

Edellisestä päivityksestä onkin vierähtänyt enemmän aikaa kuin olin tajunnutkaan, viimeisin kun on viime vuoden marraskuulta. Työt ovat pitäneet minut kiireisenä, enkä ole ehtinyt oikein istahtaa alas koneelle. Enkä ikäväkseni edes hirveän paljon lukemaan. Ja nyt tässä vuoden vaihteessa, maailman lopusta selviämisen ohessa, olen jättänyt kirjoja kesken enemmän kuin kehtaan myöntääkään. Jostain syystä valinnat eivät vain ole osuneet nappiin joka kerta.

Mutta tosiaan, koska viimeisin päivitykseni on marraskuulta, kerrottakoon, että jouluni sujui yksinkertaisen upeasti. Olimme koko perheen voimin siskoni luona Rovaniemellä, postikorttimaisemissa. Ruokaa ja herkkuja riitti ja taisin sen kymmen lisäkiloakin mukanani tuoda. Vaikka matkan VR:n kera eivät ihan niin hyvin sujuneetkaan, ensimmäinen yli kaksi tuntia myöhässä, paluumatkalla taas ei lämmitystä saatu päälle, niin kyllä se joulu perheen kanssa korvasi senkin. Kirjalahjoja ei tänä vuonna tullut kuin yksi, Kira Poutasen uusin chick-lit Rakkautta aurea borealis. Mutta palataan siihen heti, kun pääsen kirjan pariin.

Sain eilen työmatkalla päätökseen erään opuksen, jonka jätin lähes lukematta, mutta sen arvostelu vasta huomenna. Tänään on vuorossa Donna Leonin Verikivet. Nyt kun sopivasti tosiaan sattui kaks vapaapäivää putkeen, niin voin rauhassa tehdä flunssakuolemaa, lukea ja naputella nämä roikkumaan jääneet arvostelut.