Dan Brown: Enkelit ja Demonit

Dan Brown; Enkelit ja demonit
Alkuteos: Angels & Demons
Kustantaja: WSOY 2005
Suomentaja: Pirkko Biström
Sivuja:518

"Mitä korkeammalle Langdon kiipesi, sitä vähemmän vakailta rakennustelineet tuntuivat. Näköala yli Rooman kuitenkin parani joka askelella. Hän jatkoi matkaansa ylöspäin. 
Huipulle tullessaan hän hengitti raskaammin kuin oli odottanut. Hän kiskoutui viimeiselle lavalle, pyyhki laastin vaatteistaan ja nousi pystyyn. Häntä ei kiusannut lainkaan seisoa näin korkealla. Itse asiassa se tuntui virkistävältä. 
Näköala oli päätähuimaavan upea. Rooman punatiiliset katot levittäytyivät hänen eteensä hehkuen auringonlaskun heleässä punassa kuin tulimeri. Täältä Langdon näki ensimmäistä kertaa saasteiden ja liikenteen estämättä Rooman ikivanhat juuret: se oli Città di Dio, Jumalan kaupunki. 
Hän katsoi silmiään siristäen kohti auringonlaskua ja tähyili kattojen joukosta kirkontornia. Mutta vaikka hänen katseensa siirtyi yhä kauemmaksi kohti taivaanrantaa, hän ei nähnyt mitään. Roomassa on satoja kirkkoja, hän ajatteli. Täytyyhän täältä lounaaseen olla ainakin yksi! Siis jos se kirkko edes näkyy, hän muistutti itselleen. Hitto vie, jos se enää edes on olemassa!"

Robert Langdon on Harvardin yliopiston arvostettu professori ja symbologi. Eräänä aamuna puhelin herättää professorin ja varsin pian tämä huomaa istuvansa äärettömän nopeassa lentokoneessa matkalla kohti Cern -tutkimuslaitosta Sveitsissä.

Cernin johtaja vaatii Langdonin apua. Laitoksen tutkija on murhattu ja tämän laboratoriosta on varastettu antimateriasäiliö, jonka sisällä on suurin aikaan saatu antimateria määrä, joka voisi tuhota koko Vatikaanin. Ikivanha Illuminati -veljeskunta ilmoittautuu murhan ja varkauden tekijöiksi ja uhkaa tuhota Vatikaanin antimaterian avulla.

Vatikaanissa on juuri alkamassa konklaavi, edellisen paavin menehtymisen vuoksi. Mutta neljä kardinaalia, jotka ovat olleet suosikkeina seuraavaksi paaviksi, ovat kadonneet. Robert Langdon ja Vittoria Vetra, joka on murhatun Cernin tutkijan tytär, päätyvät etsimään niin antimateriasäiliötä, kuin pyrkimään pysäyttämään neljää suosikkikardinaalia uhkaavan vaaran. Mikäli Vetran isän murhaaja saadaan kiinni, eivät kardinaalit joutuisi uhratuksi ja antimateriasäiliö voitaisiin löytää ajoissa.

Langdon ja Vetra jahtaavat murhaajaa pitkin Rooman katuja seuraten Illuminatien valaistuksen tietä neitsytuhrilta toiselle. Ovatko Langdon, Vetra ja Vatikaanin Sveitsiläiskaarti tarpeeksi nopeita, jotta Vatikaani voidaan pelastaa ja pystyykö camerlengo pitämään langat käsissään pitääkseen loput kardinaaleista turvassa konklaavin ajan?

---

Kirjoitin Enkeleistä ja demoneista pitkästä aikaa hyvin vähän muistiinpanoja. Mutta se johtunee siitä, että Brwonin teksti suorastaan imaisi minut sisäänsä ja tempaisi mukaan Langdonin ja Vetran etsintään. Teksti oli mielikuvituksellista solmiutuen sulavasti faktaan niin Cernistä kuin Illuminati -veljeskunnasta. 

Illuminatit ovat kiehtoneet minua jo jonkin aikaa, vaikka en sitten kuitenkaan ole pintaa syvemmältä näihin tutustunut. Mutta Enkeleissä ja demoneissa veljeskunta oli loistava valinta. 

Koko kirjahan pääosin tapahtuu yhden ainokaisen päivän aikana, jolloin voisi olettaa, että reilu 500 sivua olisi ehkä liikaa, että tarina polkisi paikoillaan. Mutta näin ei todellakaan ole. Vaikka aikaa kuluu verrattain vähän, tapahtuu sitäkin enemmän ja juoni etenee sopivalla vauhdilla, pitäen mielenkiintoa jatkuvasti yllä. Yhteen päivän mahtu yllättävän paljon erinäisiä käänteitä ja johtolankoja. Teksti ei käy missään välissä tylsäksi ja lukiessa jännitysmomentti vangitsee. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Pakko saada tietää! 

Brown antoi kätevästi olettaa, että lukija on keksinyt loppuratkaisun, jakoi johtolangat ja todisteet, mutta päättääkin vetää maton lukijan jalkojen alta vielä kertaalleen. En olisi ikinä osannut arvata oikeaa loppuratkaisua, vaikka se osoittautuu varsin loogiseksi. Tosin sen nojalla, mitä Brown meille paljastaa vasta viimeisissä luvuissa. 

Nautin suunnattomasti tästä "aarrejahdista" Vatikaanin ja Rooman kaduilla, upeiden taideteosten ja historian keskellä. Rooma on aina, joka ikinen kerta, upea miljöö lähes tarinalle kuin tarinalle. Ja Enkelit ja demonit ottaa mukaan historiaan ja paljastaa kuvia, jotka saavat vain kaukokaipuun jälleen kertaalleen heräämään. Ja lista kohteista, joissa on pakko päästä käymään, kun vihdoin pääsen Rooman katuja tallaamaan itse, sai jälleen kerran jatkoa monella kohteella.

Enkelit ja Demonit on minulla lainassa siskolta, jolta kinusin muutkin Brownin teokset lainaan, kun tämä seuraavan kerran tulee käymään täällä etelässä. Täällä siis kärsimättömänä odottelen, koska pääsen sukeltamaan Dan Brownin maailmaan jälleen kertaalleen. Enkelit ja demonit nimittäin nostaa odotukseni muita kirjoja kohtaan melko korkealle. Siskon sanojen mukaan tulen nauttimaan muistakin yhtä paljon kuin tästä. Sääli, että tutustun Brwonin teoksiin vasta nyt, kun olisin voinut nauttia näistä jo ties kuinka monta vuotta aikaisemmin. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan, eikö? 

★★★★☆

Aikaisen syksyn tervetulotoivotus

 
Kesä on tosiaan taittumassa syksyksi, välillä ikkunasta katsoessa tuntuu, että syyskuu on tullut muutaman hetken liian aikaisin. Tänä vuonna kesä oli ehkä lyhyt, mutta sitäkin kuumempi, itselläni ei ainakaan ole pahemmin valittamista. Syksy on ihan tervetullut jo. Rakastan viileitä ja sateisia iltoja, kun voi sytyttä kynttilät luomaan tunnelmaa, napata kuuman kaakaon tai suklaakahvin viereen ja käpertyä viltin alle sohvalle tai laiskanlinnaan lukemaan hyvää kirjaa ja kuuntelemaan kun sadepisarat rummuttaa ikkunalautoja. 

Pian kun elokuu kääntyy virallisestikin syyskuuksi, otan taas aikeekseni päivittää blogin bannerin hieman ajankohtaisempiin väreihin. Toivotetaan syksy tervetulleeksi.

Päätin lisästä sivupalkkiin Goodreads -sivuston kautta Reading Challenge 2014 widgetin. Widget seuraa päivityksiäni Goodreads sivustolla ja laskee edistykseni tämän vuoden lukutavoitteessani. Tällä kertaa asetin tavoitteeksi 30 kirjaa, mikä on minulle varsin realistien tavoite. En ole nopein lukija, joten en varmaan ikinä tule saavuttamaan sitä ylevää 100-kirjaa-vuodessa tavoitetta, mutta kun pääsisin edes tähän 30, niin olisin varsin tyytyväinen. Tällä hetkellä olenkin jopa kaksi kirjaa aikataulusta edellä, joten eiköhän tuo tavoite tänävuonna saavuteta.

Goodreads -sivustolle päivitän pääasiassa juurikin teoksia ja edistymistäni sivuina, varsinaiset arvostelut säästän sitten tänne blogin puolelle. Ihan älyttömästi en ole vielä tutustunut Goodreadsiin ja profiilinikin on varsin vajavainen, mutta joku päivä, kun jaksan tähän paneutua, niin eiköhän sekin sitten ala täyttyä. Samaisesta syystä en ole keräillyt "ystäviäkään" sivustolle, kun olen keskittynyt vain arkistointiin.

Mia Vänskä: Saattaja

Mia Vänskä; Saattaja
Kustantaja: Atena 2011
Sivuja: 308

"Karhun lisäksi rannalla liikkuu muitakin eläimiä. Pienen rinteen vieressä istuu ilves, ja kauempana jolkottelee susi kohti metsää. Ja tuo mustavalkoinen keskellä rantaa, onko se koira? Sen vieressä istuu jokin pieni ja valkoinen, jossa on jotain tuttua... Lilja huudahtaa kissalle tervehdyksen, mutta suusta ei kuulukaa sanoja vaan töräys. Tietysti.
Yhtäkkiä Liljalla on kylmä. Tunnelma muuttuu niin äkkiä, että Liljasta tuntui kuin hän olisi syöksynyt näkymättömän seinän läpi toiseen tilaan. Ilves luikahtaa rinteen taakse ja karhu nousee takajaloilleen koko valtavaan pituuteensa päästäen selkäpiitä vavisuttavan karjaisun. Lilja tuntee, kuinka jokin yrittää vetää häntä puoleensa, jokin alhaalla. Hän katsoo alapuolellaa raivoavaa vetä ja tunte kouraisun vatsassaan. 
Siellä liikkuu jokin. Aivan pinnan alla.
Jokin musta."

Lilja muuttaa takaisin lapsuudenkotiinsa Keski-Suomessa. Heti alussa alkaa tapahtua kummia, kellarin lattialle ilmestyy kerta toisensa jälkeen vesilammikko, ilman mitään näkyvää syytä, valot välkkyvät ja Lilja näkee kummallisia unia. Naapurin rouva löydetään kuolleena ja syylliseksi todetaan kosteusmittausta Liljan kellarissa tehnyt mies. Ja pian Liljan äiti vajoaa koomaan samaisessa kellarissa.

Liljan alkaessa muistaa palasia lapsuudestaan, nainen joutuu kyseenalaistamaan mustavalkoisen maailmansa. Talon tapahtumille ei enää löydy loogisia selityksiä ja, kun Lilja päätyy lenkillään vielä ikivanhan rouvan kaoottiseen taloon, jossa tämä kertoo "siitä", jonka Lilja ei saa antaa viedä eksyneitä, on Liljan hiljalleen pakko alkaa uskoa yliluonnolliseen. Liljan on tartuttava äitinsä jälkeen jättämään tehtävään ja astuttava maailmaan, jonka nainen tuntee vain ikivanhoista taruista.

---

Tämä oli ensimmäinen virallisesti kauhu-genren kirja, jonka ikinä luin. Olen toivoton pelkuri, mutta genre on silti houkutellut aina silloin tällöin. Ja kun näin Adlibriken kesäalessa Saattajan kansikuvan, en enää voinut vastustaa. Sillä kansi on niin yksinkertaisen upea, että eihän tällaista (ja vielä sellaisella hinnalla, vajaa 3e!) voi jättää välistä. 

Ja Saattaja oli selvästi loistovalinta ensikosketuksekseni kauhu-genren kanssa. Sillä eihän tämä ollut yhtään NIIN pelottava kuin pelkäsin. Tähän voi tietysti vaikuttaa osin sekin, että pyrin lukemaan kirjaa päiväsaikaan, minimoidakseni painajaisten mahdollisuuden (näen niitä vähän turhankin herkästi toisinaan) ja näin ollen ympäristö ei tarjonnut sitä tunnelmaa. Ja vaikka lukiessa ei tosiaan kauhu kulkenut selkäpiitä pitkin, niin laskiessani kirjan kädestäni viimeisen sivun jälkeen, keskellä yötä tottakai, miehen ollessa vielä matkoillaan, niin kyllä se pimeä huone vähän inhotti ajatuksena, kiitos varsin vilkkaan mielikuvituksen. 

Ja ei, en kyllä tahdo ihan vähään aikaan käydä rintamamiestalon kellarissa. Onneksi ei todennäköisesti tarvitsekaan. 

Vänskän teksti soljui ihanan kevyesti eteenpäin ja huomasin ahmineeni kirjan kahdella istumalla alusta loppuun. Mutta tästä huolimatta en voi kirjaa kehua niin paljon kuin kannen perusteella tahtoisin. Kyllä, kirja oli hyvä ja mukaansatempaava, mutta kauhua edustaakseen jäi ehkä vähän latteaksi. Tuntui, että se itse kauhu jäi vähän kaiken sen ihmissuhdedraaman alle.

Saattajassa sivutaan tosiaan useampaakin ikävää aihetta, niin anoreksiaa kuin kotiväkivaltaa ja alkoholismia. Mutta se on ehkä jo liikaa yhdelle teokselle, jonka pitäisi olla kauhua, sillä yhteenkään näistä ikävämmistä teemoista ei paneuduttu kuitenkaan ihan tarpeeksi. 

Idea oli mielestäni loistava ja esikoisteokseksi tämä oli oikein mukiinmenevä, mutta vähän olisi vielä parantamisen varaa ehkäpä. Propsit kuitenkin Vänskälle siitä, että punoi tarinansa suomalaisten kansantarujen ympärille ja toi näin ideaa hieman lähemmäksi meitä lukijoita. 

Ja vaikka tämä ei ehkä ollut se paras ja pelottavin, (joku taisi joskus sanoa, että Stephen Kingin Hohto on pelottavin kirja ikinä... Tuolla hyllyssä sekin nyt odottaa, että uskallan tarttua siihen. Pitääkin raivata pakastimesta tilaa valmiiksi, jos käy liian pelottavaksi.. : D) niin mielenkiinnon Vänskän tuotantoa kohtaan se ainakin herätti. Pitää kaivella jostain niin Musta kuu, kuin Valkoinen aurakin ja mahdollisimman pian. Eihän tuota luettavaa tuolla kirjahyllyssä vielä ole alkuunkaan tarpeeksi.. 

★★★☆☆

Joan Marble: Puutarha Italiassa

Joan Marble; Puutarha Italiassa
Alkuteos: Notes from an Italian Garden
Kustantaja: Otava 2012
Suomentaja: Jaana Iso-Markku
Sivuja: 349

"Etrurian pohjoisosa jatkoi kulkuaan kohti suurempia tapahtumia - sinne kohosi aikanaan Firenzen ja Sienan kaltaisia kulttuurikeskuksia - mutta meidän Etelä-Etruriamme (jota hämmentävästi kutsutaan myös Pohjois-Lazioksi) ei milloinkaan enää tavoittanut aiempaa loistoaan. Muualla asuvien maanomistajien raskas käsi ja aina läsnä oleva köyhyys jähmettivät alueen pysyvään kurjuuden tilaan, jossa hienot vanhat kastelujärjestelmät hylättiin ja malaria ja musta surma harvensivat väestöä. Seuraava isku tuli 700-luvulla, jolloin lombardit vyöryivät alueelle pohjoisesta ja valloittivat Sutrin ympäriltä suuren osan vanhaa Etruriaa, jonka he lahjoittivat Vatikaanille. Paavi liitti alueen Kirkkovaltioon mutta ei tehnyt juuri mitään sen onnettomien asukkaiden olojen kohentamiseksi, ja niinpä renessanssilla, joka aateloi Firenzen ja Sienan ja Rooman, oli huomattavasti vähemmän vaikutusta eteläisen Etrurian huono-onnisissa kaupungeissa."

Puutarha Italiassa on kirja unelmien toteuttamisesta. Yhdysvaltalainen toimittaja Joan Marble toteutti omansa ja perusti puutarhan Italiaan ja rakennutti sinne oman maaseutuasuntonsa taiteilijamiehensä kanssa. Kirja etenee kuukausi kerrallaan, esitellen puutarhan rakentamisen vaiheet selvitellen myös erinäisten kasvien saapumista Joan Marblen puutarhaan. Saamme tutustua myös erinäiseen kirjoon Rooman lähiseutujen kylien asukkaita, kuin peri Etrurialaiseen elämäntapaan.

---

Puutarha Italiassa on erittäin epätyypillinen kirja minulle luettavaksi, sillä rakastan fiktiota, enkä ole edes kummoinen viherpeukalo. Ja vaikka olisinkin, kammoan kaikkia pölyttäjähyönteisiä (no hyönteisiä ylipäänsä) lähes sairaalloisesti, niin en pystyisi ikinä omaa kukkivaa puutarhaa pystyyn pistämään. Siksi parvekelaatikossammekin on tällä hetkellä jopa muratti ja sivussa kasvaa basilikaa, pesiljaa ja tilliä. Myös laventeli löytyy, mutta se siirtyy sisätiloihin sillä sekunnilla, kun havaitsen ensimmäiset nuput ja tarvittavan pölytyksen hoidan sitten käsin. 

Mutta ehkä juuri tästä syystä Puutarha Italiassa oli ihana löytö. Marble maalailee niin kauniita värikkäitä kuvia kukkivista puutarhoista, että pystyin näkemään ne silmieni edessä ja vaeltelemaan väriloistossa omalla kotisohvalla (Raid -purkin kera, meille kun on muutama ampiainen eksynyt parin päivän sisällä ja olen paniikkikohtauksen partaalla, kun näen sellaisen, ettei sen tappaminen onnistu kuin myrkyttämällä...). Puutarha Italiassa on minulle se kukkiva puutarha, josta en harmikseni voi nauttia jokapäiväisessä elämässäni muuten

Marble kirjoittaa myös ihanan rönsyilevästi, toki aina joltain osin alkuperäistä aihetta sivuten, ja syventää sillä keinoin tarinaa oman puutarhansa luonnista. Eikä kirjassa vain luetella kasveja ja niiden sijainteja Marblen kotipuutarhassa, vaan kirjailija esittelee myös tuttaviensa ja julkisia puutarhoja. 

Varsinainen juonihan tästä puuttuu, mikä tekee tästä sen epätyypillisen valinnan minulle. Olen kyllä ennenkin lukenut muistelmateoksia, mutta harvoin. Olen kyllä niistä aiemmistakin pitänyt mielettömästi (Mm. Nikki Sixxin Heroiini päiväkirjat englanniksi, yksi ehdottomista suosikeistani karuudessaan, ja Mötley Crüen Törkytehdas, tämäkin alkuperäiskielellä englanniksi) ja niin pidin tästäkin. Heroiinipäiväkirjat ja Törkytehdas ovat tottakai ihan eri lajia ja vähän kiilaavat tämän ohi. 

Italialaiseen puutarhaan on kuitenkin ihana upota näin kesällä ja haaveilla kaikesta siitä kukkivasta kauneudesta. 

★★★☆☆