Tervetuloa vuosi 2015

Vuosi 2014 oli kirjojen ja lukemisen suhteen varsin vaihteleva. Oli kausia, kun en tarttunut yhteenkään kirjaan saati lukenut sivuakaan, vaan koukutuin täysin tv-sarjoihin ja muihin häiriötekijöihin. Oli myös kausia, kun en pystynyt olemaan päivääkään lukematta.

Vuonna 2014 tutustuin niin e-, kuin äänikirjoihinkin. Hankin ensimmäisen lukulaitteeni kesälomamatkaamme varten, sillä olen toivoton hamsteri ja kasaan matkaan aina aivan liikaa kirjoja; lukijan kanssa pääsisin kevyemmällä matkalaukulla. Äänikirjoihin päätin tutustua koska olen toivoton matkapahoinvoinnin suhteen. Tahdon tehdä työmatkoilla jotain muuta, kuin tuijottaa bussin ikkunasta ulos, mutta lukeminen ei taas tule kysymykseenkään koska äskettäin mainittu matkapahoinvointi. Äänikirjat olivat siis loistava vaihtoehto tähän tarpeeseen.
Lisäksi löysin uuden genren; Cozy Mystery, johon rakastuin päätä pahkaa.

Menneenä vuonna ostin paljon kirjoja, kaikki toinen toistaan houkuttelevampia. Niinkin paljon, että koska löydän jatkuvasti uusia teoksia jotka on vaan ihan pakko lukea nytheti, eikä huomenna, on kirjahyllyssäni nide toisensa vieressä, jotka odottavat lukemista.

Blogiakin olisin voinut päivittää huomattavasti säännöllisemmin. Olin joskus täysin tietokoneeni ja internetin orja, mutta muutettuani omilleni olen vieraantunut rakkaasta ystävästäni kannettavasta tietokoneesta. Koska kaveri on sen verran harvoin päällä (kun voin kerran sähköpostit ja facebookin tarkistaa puhelimella) on päivittelytahi varsin epäsäännöllistä.
Siksi, poikkean tavoistani ja aion tehdä yhden uuden vuoden lupauksen.

Lupaukseni on pyrkiä parantamaan tapani bloggaajana ja palata rakkaan kirjablogini pariin säännöllisemmin kuin vuonna 2014. Vaikka vuodenvaihteeni sujuukin sairastellen ja raketteja televisiosta katsellen, nauttikaa te muut ja toivottakaa uusi vuosi avosylin tervetulleeksi.

Tervetuloa vuosi 2015! 

Toivottavasti olet mahtava ja täynnä upeita ja iloisia yllätyksiä, niin itselleni

kuin jokaiselle ihanalle kävijälle, joka tähän piskuiseen blogiini eksyy, myös

jokaiselle lukutoukalle ja heidän rakkailleen.

Jennie Bentley: Fatal Fixer-Upper

Jennie Bentley; Fatal Fixer-Upper
Kustantaja: Berkley Books
Sivuja: 239 (e-kirja)

"For a second I was too shocked and astonished to react, and then I threw myself at the door. 'Shit!' It isn't a word I use often, but the sircumstances seemed to demand it. I added a few more choice curses as I hammered my fists against the reinforced steel. Nothing happened; not that I had expected it to. 'Hello?' I tried. 'What's going on?'

There was no answer. I had no idea whether he could hear me or whether he'd left after shutting me in. I certainly couldn't hear him. Was he standing just outside the door, listening to me freak out, or already calmly going about his business? 'Shit!' I said again. It seemed to sum up the situation nicely, even if my voice was shaking..."

Avery saa tuntemattomalta tädiltään kirjeen, tosin varsin myöhässä alkuperäisestä lähetyspäivästä. Avery päättää kirjeen innoittamana lähteä tapaamaan Inga-tätiään Maineen. Perillä selviää, että Inga-täti on juuri menehtynyt ja Avery tapaa tädin vanhahkon lakimiehen. Asiassa ei tunnu olevan mitään hämärää, vaikka lakimies löytääkin Ingan muutetun testamentin, jonka mukaan Avery perii tädin koko omaisuuden, myös talon, joka on kyllä varsin huonossa kunnossa.

Hämmentyneenä Avery palaa New Yorkiin vain löytääkseen poikaystävänsä (ja pomonsa) sängystä toisen naisen kanssa. Hetken huumassa Avery jättää kaiken taakseen muuttaakseen Maineen, Waterfieldin pikkukaupunkiin, remontoidakseen Inga-tädin vanhan talon, voidakseen myydä sen paremmalla summalla.

Avery saa pian ystäviä pienestä kaupungista, mutta ilmeisesti myös tuntemattoman vihollisen. Joku yrittää pelotella naisen lähtemään kaupungista ja luopumaan Inga-tädin talosta ja muusta arvokkaasta omaisuudesta. Sama tuntematon vihjaa myös, että Inga-täti ei olisi kuollutkaan tapaturmaisesti, vaan että kyseessä olisi murha.

Kuka tahtoo Averystä eroon niin kovasti, että on valmis toistamaan murhan ja kuinka läheisen yliopiston kadonnut professori liittyy tähän koko sotkuun?

***

Fatal Fixer-Upper oli loistava! Ihan täydellinen cozy-mystery. Tämä oli se tarina, joka minut sai rakastumaan tähän genreen.

Avery on mitä ihanin hahmo, niin aidon oloinen. Avery ei ole jumalaisen kaunis, eikä muutenkaan täydellinen, naisessa on virheensä. Pidin Averyn hahmosta siis valtavasti. 

Muutenkin Bentleyn hahmot ovat loistavia, esimerkkeinä ihanan ärsyttävä ja lähes hermoja raastavan täydellinen Melissa ja mitä herkullisin Derek. Hahmokaartissa oli helppo pysyä perässä, vaikka tarinan edetessä uusia henkilöitä ilmaantuikin mukaan. Kaikki kuitenkin päätyi pyörimään jo alussa esiteltyjen henkilöiden kesken. 

Pidin siitä, kuinka Bentley tiputteli sekä hienovaraisia, että vähemmän hienovaraisia vihjeitä pitkin tarinaa. Fatal Fixer-Upper on ihan täydellinen "whodunit" -tarina, sillä vähä vähältä paljastuu lisää. 

Loppuratkaisu on yllättävä, mutta sai kuitenkin huudahtamaan "Hah! Tiesin, että siinä on oltava jotain vikaa!"

Bentleyn teksti on otteessaan pitävää ja niin hauskaa luettavaa, että naurahtelin ääneen ja juuri sopivasti jännitystä. Johan sanoin, että tämä oli täydellinen cozy-mystery. Vaikka tämä arvio jääkin aavistuksen lyhyeksi ylistystekstiksi, niin älkää antako sen häiritä vaan tarttukaa tähän, jos osaatte riittävästi englantia. Minut se jätti himoitsemaan lisää ja olenkin jo lukenut kaksi seuraavaa sarjan osaa. Kyseessä on siis Do-it-yourself mystery -sarja. 

Harmittelen vain, että cozy.mystery genre on niin huonosti edustettuna täällä kotisuomessa. Millä näitä saataisiin lisää kirjastojen ja kirjakauppojen hyllyille ja jopa käännettyä omalle kielellemme?
Päädyin meinaan tilaamaan sarjan loput osat Book Depository -nettikaupasta. Lisää mukavia mysteerejä Suomeen kiitos!

★★★★★

Cleo Coyle: On what Grounds

Cleo Coyle; On what Grounds
Kustantaja: Berkley Books 2003
Sivuja: 226 (e-kirja)

"She was a dancer. Young, slender, pretty, but not particularly beautiful. And not special. 

From the corner of Hudson Street, the stalker watched her prancing about behind the tall French doors, sweeping, mopping, wiping - the gleaming wood floor, the marble-topped tables, and the silver espresso machine. 

The hour was late. The place was closed, but the coffeehouse lights beyond the tall clear windows shone with a disturbing intensity, harsh beacons that burned through the thin layer of fog rolling in off the cold, dismal river just a few blocks away.

With tentative movements, the stalker followed those beacons, descending the curb into the empty street.

Wisps of pale mist flowed in waves across the gray cobblestones, sweeping the stalker along in its ethereal current like some passenger on a ferryboat bound for the underworld."

Clare Cosi on  palannut vihdoin New Yorkin West Villageen vietettyään vuosikymmenen New Jersyn puolelle kasvattaen tytärtään. Nyt kun tytär on ottanut siivet alleen ja lähtenyt isoon omenaan opiskelemaan, ei Clare voi vastustaa ex-anoppinsa tarjousta. Clare palaa johtamaan Village Blend kahvilaa ja saa samalla käyttöönsä kahvilan omistajan, siis entisen anoppinsa, edellisen, upean, asunnon kahvilan yläkerrasta.

Kaikki tuntuu sujuvan suunnitelmien mukaan, kunnes eräänä aamuna saapuessaan viimeisen muuttokuorman kera kaupunkiin, Clare löytää kahvilansa suljettuna, vaikka sen olisi pitänyt olla jo tunteja auki ja lukittujen ovien takaa luottobaristansa Annabellen portaikon alapäästä vakavasti loukkaantuneena.

Rikosta ei kuitenkaan näytä tapahtuneen, vaikka poliisit penkovat koko kahvilan. Clare on kuitenkin varma, ettei Annabelle, taitava tanssija, voisi noin vain kompastua ja rämähtää portaita alas. Kun Annabelle vajoaa sairaalassa koomaan ja tytön äitipuoli uhkaa haastaa kahvilan oikeuteen, Clare ei voi enää pitää nenäänsä poissa tutkimuksista vaan alkaa härkkiä asioita omillaan, eikä aina niinkään positiivisin seurauksin.

***

On what Grounds oli suuri pettymys. Kirjan esittely ja kansikuva vaikuttivat niiiin houkuttelevilta, että olihan se pakko kokeilla. Tämä oli myös ensimmäinen cozy mystery, jonka tänä vuonna luin. Harmikseni tämä tosiaan oli pettymys. Tässä muutama syy miksi. 

Alku oli varsin hidastempoinen, eikä oikein mitään mielenkiintoista tuntunut tapahtuvan. 

Toisekseen, päähenkilö Clare oli niiin täydellinen ja niin itserakas että hohhoi. Ja mitähän minä teen Claren kuppikoolla? No en varsinaisesti mitään. Missään kirjassa en ole vielä itseasiassa törmännyt vastaavaan rintojen korostamiseen. Ja tosiaan se täydellisyys, niin ulkonäöllisesti, hoikka ja isot tissit, kaunis naama, kaikki kuolaavat ja sisäisesti tottakai, kaikki rakastavat Clarea.

Kaikki siis varmaan osaavat päätellä, etten pitänyt päähenkilöstä, vaan Clare ärsytti minua kovasti. No, yksi lisäsyy siihen, miksi en pitänyt kirjasta on se, etten ole ikinä kuullutkaan sanoja nude dancing, yhdessä. Osaako joku valaista minua mitä tämä on? Alastontanssia? Strippausta? Jotenkin ärsytti kovasti kun tätä sanayhdistelmää käytettiin paljonkin ja oli omalla tavallaan ehkä olennainenkin osa tarinaa. 

Mutta ei tässä nyt pelkkää negatiivista ollut! Kahvifakta ja kahvinvalmistus ohjeet, joita On what Grounds on pullollaan, nostattivat kyllä ihan suoraan veden kielelle ja herättivät uinuvan (mocha)kahviaddiktioni. Lisäksi miljöö oli hurmaava. Kuka nyt ei rakastaisi New Yorkia? 

Mutta tosiaan.. tämä oli hieman epäuskottava kaikella tavalla, mutta jatko-osat ovat saaneet hyviä arvosteluja, sekä rakastuin miljööseen, että päätin antaa sarjalle toisen mahdollisuuden. Tällä kertaa äänikirjojen muodossa. Ja tottapuhuakseni, nämä toimivat huomattavasti paremmin äänikirjoina. Ja on se myönnettävä, että vaikka en näistä toista arviota tuskin tule kirjoittamaan, niin kyllä Cleo Coylen tarinan kerronta kehittyy huomattavasti tästä ensimmäisestä osasta. Eikä niitä tissejäkään korosteta enää ihan niin kamalasti, vaikka silti ehkä turhan paljon. 

Cleo Coylehan on kuitenkin vain taiteilijanimi, jonka takana on aviopari. Lisää voi lukea täältä ja täältä.

★★☆☆☆

Erik Axl Sund: Varjojen huone

Erik Axl Sund; Varjojen huone
Alkuteos: Pythias Anvisningar
Kustantaja: Otava 2014
Suomentaja: Kari Koski
Sivuja: 364

"Vanha mies istuu pienen pöydän ääressä kadunkulmassa. Mies muistuttaa hänestä Viggoa.
Samat kasvot ja asento, mutta tällä miehellä on ryysyiset vaatteet, ja pienelle huteralle pöydälle aseteltu riviin suuri joukko erikokoisia ja -muotoisia laseja. Ensin hän luulee, että mies on myyjä, mutta hänet huomatessaan mies väläyttää hampaattoman hymyn, kostuttaa likaiset sormenpäänsä kielellään ja hivelee niillä kevyesti yhden lasin reunaa.
Miehen sormet kulkevat edestakaisin, sävelet kohoavat ilmoille ja hän huomaa, että jokaisessa lasissa on tietty määrä vettä. Ne on aseteltu kuin pianon kolme oktaavia koko- ja puolisävelaskelein, kaiken kaikkiaan kolmekymmntäkuusi lasia, ja hän jää seisomaan kuin kivettyneenä miehn eteen. Ympäriltä kuuluu liikenteen melu ja hän kuulee kaulassaan roikkuvista kuulokkeista kuohuvan puheenpapatuksen, mutta pöydältä kuuluu sellaisia säveliä joita hän ei ole koskaan ennen kokenut."

Persoonallisuushäiriöstä kärsivä psykoterapeutti Sofia Zetterlund näkee menneisyytensä uudessa, hämmentävässä valossa. Murhatapaukset alkavat viimein ratketa, ja niiden todellinen luonne on puistattavampi kuin kukaan osasi aavistaa. Koittaa koston aika ? mutta voiko verta pestä pois verellä?

***

 Koska Varjojen huoneen lukemisesta on kulunut vaihteeksi kuukausia, jouduin jälleen kerran kopioimaan tiivistelmän kirjasta Adlibriksen sivuilta. Kuten tein kahden aiemmankin osan kohdalla. Pahoitteluni tästä. 

Varjojen huone oli minulle hitaampi luku, kuin kaksi aiempaa osaa. Ei siksi, että se olisi ollut huomattavasti huonompi, sillä sitä se ei ollut. Toisen osan jälkeen oli jälleen saatava tätä pimeyttä lisää, joten sukelsin samantien viimeiseen osaan. 

Varjojen huoneessa oli huomattavasti enemmän kuvotusta aiheuttavaa kuvailua kuin aiemmissa osissa. Ei kuitenkaan ällöttävyydellä ylenpalttisesti mässäillen, vaan pelkistetyn yksinkertaisesti ja silti teksti sai aikaan sellaiset mielikuvat, että tosissaan teki pahaa, yäk. 

Varjojen huoneen teksti oli selvästi rankempaa, mutta ei tosiaan mässäillyt vieläkään väkivallalla. Rujoja osia oli huomattavasti enemmän, yhtenä mainittakoon kannibalismi. Varjojen huonetta lukiessani koin todellakin enemmän kuvotuksia ja puistatuksia kuin aiempien osien kohdalla. 

Ja huomasin, että tässä osassa Jeanette vaikutti ihan aavistuksen miehekkäältä naiseksi. Mutta toisaalta, Jeanette taisi alunperin ollakin mieshahmo, ennen kuin kirjailijaherrat päätyivät kääntämään tämän naishahmoksi. Jeanetten miehisyys ei kuitenkaan omaa lukemistani häirinnyt, sen vain pisti merkille muutamissa kohdissa. 

Lukiessani pohdin, että kaikilla Varistyttö-trilogian osilla on vähän eri teema. Tämä, viimeinen osa, tuntu kertovan siitä, mitä on olla mieleltään rikki ja millainen on rikkinäinen mieli. Unissakulkijan koin kertovan sen syistä; mikä ja millaiset teot rikkovat ihmisen niin syvältä. Varistyttö taas oli ehkä enemmän siitä, millaisia tekoja rikottu mieli saa aikaan. Tekoja, syitä ja seurauksia, tässä järjestyksessä. 

Mutta palatakseni vielä Varjojen huoneen tarinaan... Lukiessani havahduin pohtimasta sitä, onko väärin olla samaa mieltä murhaajan kanssa? Madeleinen perustelut toiminnalleen ovat silmissäni niin sanotusti aukottomat. En silti hyväksy murhaa, se on aina rikos ihmisyyttä vastaan, vaikkeivät murhan uhrit ehkä muuta ansaitsisikaan. Tuntui hieman hullulta, enemmänkin ehkä häiritsevältä ymmärtää murhaajaa ja tämän ajatusmaailmaa. 

Varistyttö -trilogia oli aivan mieletön lukukokemus. Viimeinen osa saa minulta "vain" neljä tähteä siksi, että voin huonosti turhan monessa kohtaa, sillä teksti oli niin selvästi rajumpaa. Aiemmin en välttämättä olisi tarttunut näin synkkäaiheiseen kirjaan, koska olisin pelännyt sen vievän liiaksi mukanaan. Eikä aivan heikkohermoisimmille trilogia ole varmaankaan paras vaihtoehto. Itse jäin pohtimaan niin monia sairaita asioita luettuani nämä teokset, etten ollut osannut odottaakaan, vaikka tiesin tarinan synkäksi. 

Suosittelen Varistyttö -trilogiaa silti aivan ehdottomasti jokaiselle, joka kaipaa ravisuttavaa lukukokemusta! Sillä sellaisen tämä trilogia lukijalleen tarjoaa. 

★★★★☆

Erik Axl Sund: Unissakulkija

Erik Axl Sund; Unissakulkija
Alkuteos: Hungerelden
Kustantaja: Otava 2014
Suomentaja: Kari Koski
Sivuja: 395

"Hän tuntee häpeää siitä että on isänsä tytär, mutta samalla hänessä itää jotain minkä takia häntä ei huvitakaan opettaa tyttöä uimaan.
Hän katselee laihaa hahmoa, joks dridoo hymyillrn altaan reunalla yllään aivan liian iso yöpaita. Hänen oma yöpaitansa, johon on painettu väreillä Sigtunan koulun tunnus.
Äkkiä hänen tekee pahaa katsella tyttöä, joka on pukeutunut hänen vaatteisiinsa ja joka on menossa veteen altaan matalassa päässä. Victoria yrittää katsoa mitä isä tytössä näkee. Hän on kaunis ja turmeltumaton, hän on nuorempi eikä luultavasti väitä vastaan niin kuin Victoria on alkanut tehdä.
Helvettiäkö sinä kuvittelet voivasi viedä minun paikkani? hän ajattelee.
"Tule tänne." Victoria yrittää kuulostaa ystävälliseltä mutta kuulee, että äänensävy on nyt pikemminkin käskevä.
Muistikuva ilmestyy hänen mieleensä. Pieni poika jota hän rakasti mutta joka petti hänet ja sitten hukkui. Niin yksinkertaisesti se voisi käydä, hän ajattelee.
"Kaadu eteenpäin veteen, niin minä pitelen sinua alhaalta."
Victoria käy tytön viereen, joka aluksi epäröi. "No niin, älä ole pelkuri. Minä otan sinut vastaan."
Äkkiä tyttö liukuu veteen.
Hän tuntuu kevyeltä kuin pikkulapsi Victorian sylissä.
Tyttä liikuttaa käsiään ja jalkojaan ohjeiden mukaan, mutta kun Victoria antaa hänen kellua itse, hän lakkaa heti uimasta ja rupeaa sen sijaan sätkyttelemään. Victoriaa se ärsyttää joka kerta, mutta hän hillitsee itsensä ja ohjaa tyttöä hitaasti mutta varmasti syvempään veteen.
Tässä hänen jalkansa eivät ota pohjaan, ajattelee Victoria, joka pysyy pinnalla polkemalla vettä.
Hän irrottaa otteensa."

Jeanette Kihlberg jatkaa selvittämättömien lapsenmurhien tutkimuksia. Työn keskeyttää uusi järkyttävä tapaus - veriteko, johon liittyy sairaita ritualistisia piirteitä. Samaan aikaan psykoterapeutti Sofia Zetterlund yrittää pitää sirpaloituvaa mieltään koossa.

***

 Olin jo kertaalleen kirjoittanut arvostelun Unissakulkijasta, mutta Elisalla tuli ongelmia nettiyhteyksien kanssa ja julkaiseminen ei onnistunut. Eikä näköjään luonnoksen tallennuskaan, joten jouduin alottamaan alusta. Töissä on ollut hulinaa, ja joulu vietettiin siskon perheen tykönä Rovaniemellä (kuvia joulumaastani löytyy instagramista)

Pidin unissakulkijan alusta valtavasti. Miksikö? No koska edellisen kirjan tapahtumia ei kerrattu. Yleensä sarjoilla se on hyvä asia, mikäli niitä lukee ilmestymistahdissa. Mutta näin kun hankit koko trilogian kerralla ja pystyt siirtymään saumattomasti osasta toiseen, niin kertaus olisi turhauttanut minua. 

Tokihan Varistyttö-trilogia on yksi tarina, joka on jaettu kolmiin kansiin, ettei esikoisteoksesta olisi tullut liian pitkä ja osat on julkaistu ainakin meillä Suomessa varsin tiheässä tahdissa, joten kertaus olisi ollut ehkä jopa täysin turhaa. Nojoo, who cares. 

Onnekseni nappasin kirjamessuilta kaikki kolme osaa, sillä ensimmäisen osan luettuani, oli aivan pakko siirtyä pimeydessä seuraavaan osaan ja jatkaa matkaa. Unissakulkija kun nosti jälleen vain lisää kysymyksiä. 

En ole ikinä ymmärtänyt sitä, kun toiselle tehdään pahaa ja uhri vihaa tekijää ja pelkää tätä, mutta kun joku toinen joutuukin pahantekijän kohteeksi, on ensimmäinen uhri mustasukkainen. Kuinka ihminen voi vihata ja silti olla niin riippuvainen, riippuvainen siitä pahasta olosta, josta tahtoo päästä eroon. Unissakulkija herätti muitakin isoja kysymyksiä, joita jäi väkisinkin pohtimaan ja vatvomaan pitemmäksikin aikaa, koska ne jäävät mielenpäälle pyörimään ahdistavina. Silti näihin ei vain saada vastausta. 

Unissakulkija pureutuu siihen, mitä väkivalta ja seksuaalinen väkivalta tekee lapselle ja kuinka pitkälle se vaikuttaa vielä aikuisenakin. Kuinka lapsena koetusta vääryydestä ei tule ikinä pääsemään irti, ei aidosti. Tämäkin osa pääsee siis syvälle ihon alle, kuten edellinenkin, tällä kertaa vain vielä syvemmälle. 

Ja mainittakoon kirjailijakaksikon kunniaksi se, että he ovat varsin taitavie vetämään maton lukijansa jalkojen alta. He antavat ymmärtää, että tämä on ratkaisu, tämä on tekijä ja näin homma menee. Mutta taas lähteekin se matto alta ja koko "whodunit" -pohdinta on aloitettava alusta, kun kirjailijat ovat ohjanneet lukijaansa täysin väärille raiteille. 

★★★★★