keskiviikko 29. elokuuta 2012

Ransom Riggs; Neiti Peregrinen Koti Eriskummallisille Lapsille

Ransom Riggs; Neiti Peregrinen Koti Eriskummallisille Lapsille
Alkuteos: Miss Peregrine's Home for Peculiar Children
Kustantaja: Schildts & Söderströms
Suomentaja: Virpi Vainikainen
Sivuja: 350

"Olin juuri ehtinyt sopeutua ajatukseen, että edessäni oli hyvin tavallinen elämä, kun epätavalliset tapahtumat alkoivat. Niistä ensimmäinen oli raastava kokemus, ja kuten mullistavat kokemukset aina, sekin jakoi elämäni kahtia, aikaan Ennen ja aikaan Jälkeen. Monien muiden tulossa olevien epätavallisten asioiden tapaan tämä ensimmäinenkin liittyi isoisääni, Abraham Portmaniin.

"Seisoin yllättävässä tuulenvireessä ja mietin, mikä kumma oli tehnyt tällaista tuhoa. Talossa oli täytynyt tapahtua jotain todella kammottavaa. Oli mahdotonta uskoa, että tällä painajaisten talolla oli jotain tekemistä isoisän idyllisten kertomusten kanssa tai että tällainen täystuhon perikuva oli ollut isoisän turvapaikka. Tutkittavaa olisi ollut vielä paljon, mutta työ tuntui äkkiä turhalta. Edes ihmisiä vihaava erakko ei voisi elää tällaisessa paikassa. Poistuessani talosta tunsin, että totuus oli kauempana kuin koskaan." 

 Teini-ikäinen Jacob saa kesken työpäiväänsä puhelun hätääntyneeltä isoisältään, joka yrittää epätoivoisesti löytää asekaappinsa avainta, koska on aivan varma, että ne ovat tulossa. Ne, siis hirviöt.
Kun Jacob sitten saan kyydin isoisänsä talolle ja pääsee perille, huomaa hän talon olevan tyhjillään, mutta takaovi on rikki. Jacob lähtee seuraamaan aavistustaan metsään ja liikkuu pelkän tunteen perusteella, vain löytääkseen isoisänsä vertavuotavana.
Isoisän viimeiset sanat: "Etsi lintu. Silmukassa. Vanhuksen haudan toisella puolella. Syyskuun kolmas, 1940."
Minä nyökkäsin, mutta hän näki, etten tajunnut mitään. Viime voimillaan hän lisäsi: "Emerson - kirje. Kerro heille mitä tapahtui, Yakob", eivät kerro Jacobille mitään, mutta tämä alkaa kuitenkin selvittää niiden merkitystä.

Nuo sanat johdattavat Jacobin etsimään isoisän tarinoiden tarunomaista taloa, orpokotia Walesissa ja sen asukkaita, pojasta, jonka sisällä eli mehiläisiä, tytöstä jonka jalat eivät pysyneet maassa, pojasta, jota ei nähnyt, ellei tällä ollut vaatteita päällä; lapsia, joista isäisä oli Jacobin ollessa pieni, näyttänyt kuviakin. Vaikka Jacob onkin pitänyt isoisän tarinoita pelkkänä humpuukina, tämä päättää lähteä etsimään orpokotia Cairnholmin pikkusaarelle.

Saarella Jacobille selviää totuus, se, mistä isoisä kuollessaan puhui. Valokuvien lapset olivat olleet olemassa ja ovat edelleen ja tarvitsevat Jacobin apua pärjätäkseen eriskummallisia jahtaavia hirviöitä vastaan. Jacobille selviää totuus, joka on kaikkea muuta, kuin mitä poika osasi villeimmissä kuvitelmissaankaan odottaa.

---

Olen ymmärtänyt, että kirjailija aikoi alunperin julkaista teoksen pelkästään kuvista, mutta kustantaja sai tämän ylipuhuttua kehittelemään kuvien ympärille myös jonkinlaisen tarinan. Ja kirjasta tosiaan huomaakin, että tarina on aika tuulesta temmattu, eikä pitkän juonen kypsyttelyn jälkeinen lopputulos. Tarina itsessään on toki mielenkiintoinen, ja idea hyvä, vaikka se jääkin hieman ohueksi. Lukiessa tulee tunne, että kirja on enemmän nuorten kirja ja ehkä hieman kuin pelottava iltasatu, ei ihan kypsä hedelmä, vaan hieman raaka vielä.

Myös Riggsin kirjoitustyylistä huomaa, että kyseessä on esikoisteos, jota ei oltu alunperin edes suunniteltu kirjoitettavaksi. Teksti on hieman karkeaa, mutta luistaa kuitenkin hyvin.

Kirjan parasta antia olivatkin sekaan lisätyt kuvat, jotka syvensivät juonta ja auttoivat mielikuvien luomisessa. Maltoin jopa mieleni, enkä kurkistellut kuvia ollenkaan etukäteen, vaan tarkastelin niitä aina tovin, kun ne tarinassa esiintyivät. Kuvat ovat upeita, vanhoja mustavalkokuvia ja aivan mahtava tunnelmanluoja. Ilman näitä kuvia, pelkkä teksti tuskin olisi onnistunut vallitsevaa tunnelmaa luomaan.

Vaikka Ransom Riggsin esikoisteos ei yllä kirjojen aateliin, se saa pisteitä ideasta ja valokuvista ja jo näittenkin vuoksi voin suositella kirjaa luettavaksi. Ihan viihdyttävä lukukokemus siis tämäkin. Lisäksi, jo ennen kuin kirja julkaistiin, sen elokuvaoikeidet ehdittiin varata ja itse Tim Burton toimii ohjaajana, elokuva tulee ulos ensi vuonna (2013). Kyseinen elokuva on aivan pakko nähdä. Ja tästä voidaan myös vetää omat johtopäätökset, kuinka toimiva kirjan idea onkaan.

TÄSSÄpä vielä linkki kirjan traileriin YouTubessa.

★★★☆

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Reading List

Tutkiskelin tänään kirjastojärjestelmästä omia tietojani, erityisesti tekemiäni varauksia. Tällä hetkellä varauksia on 7 kappaletta, joista yksi olisi jo noudettavissa, huomenna otankin suunnaksi kirjaston ja käyn opuksen sieltä hakemassa.


Päivittelin tuonne sivupalkkiinkin lukulistalle varauksessa olevia teoksia. Seitsemästä varauksestani kolme on tällä kertaa Pretty Little Liars -sarjaa, joten niistä ei ole tulossa tämän blogin puolelle juttua. Löydän kuitenkin jatkuvasti uusia kirjoja, jotka tahdon lukea, kaikkia en vain viitsi pistää samantien varaukseen, että ehdin jokaisen laina-ajan puitteissa sitten lukemaan.

Vähän jännitän tuota PLL -sarjan Wicked ja Killer osien tulemista, sillä Killer, jossa olen varausjonossa ensimmäisenä on vasta seuraava kirja Wickedin jälkeen, jonka kohdalla olen varausjonon toinen. Näitä kirjoja kun ei oikein voi sekaisessa järjestyksessä lukea. Mutta kuka tietää, ehkäpä ne silti voi saada suurinpiirtein samoihin aikoihin luettavaksi. Se jää kuitenkin nähtäväksi.

Tällä hetkellä olen lukemassa Ransom Riggsin esikoisteosta, Neiti Peregrinen Koti Eriskummallisille Lapsille. Olen koukuttunut muutamaan TV-sarjaan nyt niin pahasti, että lukeminen on hieman jäänyt, mutta puolessa välissä mennään, joten tästä sitten juttua, kunhan saan kirjan luettua loppuun. 

Nyt palailenkin keskeneräisen kirjani pariin. Toivottavasti kaikkien viikonloppu sujui hyvin.

maanantai 20. elokuuta 2012

Carlos Ruiz Zafón; Tuulen Varjo

Kuva: Bookplus,fi
Carlos Ruiz Zafón; Tuulen Varjo
Alkuteos: La Sombra del Viento
Kustantaja: Otava
Suomentaja: Tarja Härkönen
Sivuja: 647

"Menin parvekkeelle ja nojasin kaiteeseen, kunnes näin Puerta del Ángelin katulyhdyistä lankeavan utuisen valonhohteen. Jokin liikkumaton hahmo seisoi katukiveyksellä varjon suojassa. Savukkeen hehkuvan pään ambranruskea välke heijastui hänen silmiinsä. Hän oli pukeutunut mustiin, toinen käsi oli syvällä taskussa, toinen piti savuketta, joka kutoi sinistä savuverkkoa hänen profiilinsa ympärille. Hän tarkkaili minua hiljaa kasvot katulampun valon ulottumattomissa. Hän pysyi siinä lähes minuutin poltellen ajatuksiinsa vajonneena ja minua katsellen. Sitten hän katedraalin kellojen soidessa keskiyön merkiksi nyökäytti päätään, ja olin vaistoavinani hymyn hänen huulillaan, vaikken sitä nähnytkään. Halusin vastata tervehdykseen, mutta olin kuin halvaantunut. Hahmo kääntyi ja näin hänen loittonevan lievästi ontuen. Minä tahansa muuna iltana olisin tuskin kiinnittänyt huomiota muukalaiseen, mutta nyt tunsin kylmän hien otsallani ja hengitykseni salpaantui heti, kun hän oli kadonnut usvaan. Olin lukenut täsmälleen samanlaisen kohtauksen Tuulen varjosta.
... Kohtauksessa, jota olin juuri ollut todistamassa, muukalainen olisi voinut olla kuka tahansa kulkija, nimetön ja kasvoton hahmo yössä. Caraxin romaanissa tuo muukalainen oli paholainen."


Isä johdattaa kymmenvuotiaan poikansa Barcelonan aamuyön hämärässä kohti paikkaa, joka pojan on pidettävä salassa, kaikilta. Poika ei saa kertoa paikasta kenellekään.
Mystinen pyhäkkö muuttaa pojan, Danielin, elämän kohtalokkaasti. Daniel on astunut Unohdettujen kirjojen hautausmaalle. Jokainen, joka käy hautausmaalle, saa ottaa kirjan mukaansa, sillä ehdoin, että kyseinen nide ei enää päädy unohduksiin.
Pölyn ja paperin keskeltä Daniel löytää kirjan, joka on kuin olisi odottanut poikaa hyllyssä. Odottanut, että Daniel kävisi sen hakemassa. Tuulen Varjo, kirjoittanut Julián Carax. Kirja ei ole kovin tunnettu, mutta imaisee Danielin paljon syvemmälle, kuin kukaan osaisi odottaa.

Daniel seuraa läpi vuosikymmenen kirjailijaa, jonka loppu on edelleen täysin epäselvä, yksi asia on kuitenkin varma; Carax on kuollut, ehkä jopa murhattu. Daniel sotkeutuu mystiseen Julián Caraxiin korviaan myöten ja saa pian huomata, että hänen oma elämänsä alkaa pelottavasti seurailla samaa kaavaa, kuin Tuulen Varjon kirjailijan elämä. Sama ystävyyden, petoksen, rakkauden ja väkivallan verkko alkaa kietoutua myös Danielin ympärille.

---

Rakastuin Tuulen Varjoon heti ensimmäisissä luvuissa. Zafónin kirjoitustyyli on ihanan raikas tuulahdus tarinoitten maailmassa. Tyyli on jopa hieman runollinen. Niin paljon kuvailua, että omassa pienessä päässä tulee väkisinkin muodostettua mielikuvia miltä paikat, ihmiset ja tapahtumat näyttävät. Kuvailu sulautuu tekstiin niin vaivattomasti, niin saumattomasti; se on osa tarinaa, eikä vain lisäpituutta. Harvoin olen törmännyt yhtä kauniiseen, samalla vaivattomaan ja sulavaan kuvailuun, kuin Tuulen Varjon sivuilla.

Zafón onnistuu myös ideallaan. Kirja kirjojen maailmasta kirjojen ystäville. Uusi idea, jonka Ruiz Zafón saa toimimaan, ja kovaa. Kertojana kirjailija on myös upea, sillä hetkeksikään ei mielenkiinto kirjaa lukiessani herpaantunut. Kirjailija kutoo tätä monimutkaista verkkoa, ja johdattelee lukijaansa yksi lanka kerrallaan kohti keskustaa, missä kaikki sadat ja tuhannet ohuen ohuet langat yhdistyvät luoden lumoavan, lähes taianomaisen lopputuloksen.
Toki täytyy myöntää, että tekstissä vilahteli sanoja, joita en ihan ymmärtänyt, mutta tämähän tarkoittaa vain sitä, että minun tulee sivistää itseäni ja opetella nämäkin uudet sanat.

Mutta palataan vielä Ruiz Zafónin kerrontaan. Kirjailija säilyttää läpi koko kirjan tämän tunnelman, joka on hieman pelottava, uhkaavakin. Tätä tunnelmaa ei ole luotu suorasukaisesti, yksinkertaisilla sanoilla, vaan se tulee taustalta, tekstin takaa, rivien välistä. Välttämättä tuota pelottavaa, jännittynyttä ja hieman uhkaavaa tunnetta ei suoraan ole kohtauksessa tai Ruiz Zafónin sanavalinnoissa, mutta silti se on siellä, välillä väistyen hieman kauemmas taka-alalle, välillä puskien suoraan silmien eteen.

Tätä on loistava, viiden tähden kirja. Tätä taitoa, mielenkiintoa, kuvailua ja ideaa. Ruiz Zafón yhdistää Tuulen Varjossa niin monta asiaa, jotka tekevät lähes yksinään jo kirjasta mahtavan, mutta kun ne tosiaan yhdistää kaikki, saa sen täydellisen kirjan. Kuten kriitikotkin ovat jo sanoneet, kiehtova Tuulen Varjo on lähes kaikkea, mitä kirjalta voi odottaa: jännäri, rakkausromaani ja kauhutarina.
Ja minäkin, joka en kovasti esimerkiksi kauhukirjallisuutta lue, hieman vähemmän puoleisesti myös jännitystä, niin tämä kirja osui ja upposi, syvälle ja muodostui yhdeksi ehdottomista lempikirjoistani. Tuulen Varjo muistuttaa jälleen siitä, miten taitava kirjailija voi viedä lukijansa täysin mukanaan. Tuulen Varjo muistuttaa minua siitä, miksi rakastan lukemista.

Lisäksi täytyy vielä ehdottomasti mainita kirjan kaunis kansi, joka antaa jo upeasti kuvaa kirjan tunnelmasta.  

Nyt täytyy mahdollisimman pian etsiä käsiini Carlos Ruiz Zafónin kaksi muuta, Tuulen Varjoon yhdistyvää kirjaa. Vaikka kirjat voidaankin lukea missä järjestyksessä tahansa, auttaa järjestyksessä lukeminen, sillä jokainen syventää tätä Tuulen Varjon aloittamaa, Unohdettujen kirjojen hautausmaan tarinaa. Kuinka syvälle tästä vielä voidaan mennä?
En jaksa odottaa pääseväni lukemaan Enkelipelin, minkä jälkeen vielä Taivasten vangin ja kulkemaan taas Barcelonan katuja.

★★★★★