 |
| Kuva: Bookplus,fi |
Alkuteos: La Sombra del Viento
Kustantaja: Otava
Suomentaja: Tarja Härkönen
Sivuja: 647
"Menin parvekkeelle ja nojasin kaiteeseen, kunnes näin Puerta del Ángelin katulyhdyistä lankeavan utuisen valonhohteen. Jokin liikkumaton hahmo seisoi katukiveyksellä varjon suojassa. Savukkeen hehkuvan pään ambranruskea välke heijastui hänen silmiinsä. Hän oli pukeutunut mustiin, toinen käsi oli syvällä taskussa, toinen piti savuketta, joka kutoi sinistä savuverkkoa hänen profiilinsa ympärille. Hän tarkkaili minua hiljaa kasvot katulampun valon ulottumattomissa. Hän pysyi siinä lähes minuutin poltellen ajatuksiinsa vajonneena ja minua katsellen. Sitten hän katedraalin kellojen soidessa keskiyön merkiksi nyökäytti päätään, ja olin vaistoavinani hymyn hänen huulillaan, vaikken sitä nähnytkään. Halusin vastata tervehdykseen, mutta olin kuin halvaantunut. Hahmo kääntyi ja näin hänen loittonevan lievästi ontuen. Minä tahansa muuna iltana olisin tuskin kiinnittänyt huomiota muukalaiseen, mutta nyt tunsin kylmän hien otsallani ja hengitykseni salpaantui heti, kun hän oli kadonnut usvaan. Olin lukenut täsmälleen samanlaisen kohtauksen Tuulen varjosta.
... Kohtauksessa, jota olin juuri ollut todistamassa, muukalainen olisi voinut olla kuka tahansa kulkija, nimetön ja kasvoton hahmo yössä. Caraxin romaanissa tuo muukalainen oli paholainen."
Isä johdattaa kymmenvuotiaan poikansa Barcelonan aamuyön hämärässä kohti paikkaa, joka pojan on pidettävä salassa, kaikilta. Poika ei saa kertoa paikasta kenellekään.
Mystinen pyhäkkö muuttaa pojan, Danielin, elämän kohtalokkaasti. Daniel on astunut Unohdettujen kirjojen hautausmaalle. Jokainen, joka käy hautausmaalle, saa ottaa kirjan mukaansa, sillä ehdoin, että kyseinen nide ei enää päädy unohduksiin.
Pölyn ja paperin keskeltä Daniel löytää kirjan, joka on kuin olisi odottanut poikaa hyllyssä. Odottanut, että Daniel kävisi sen hakemassa. Tuulen Varjo, kirjoittanut Julián Carax. Kirja ei ole kovin tunnettu, mutta imaisee Danielin paljon syvemmälle, kuin kukaan osaisi odottaa.
Daniel seuraa läpi vuosikymmenen kirjailijaa, jonka loppu on edelleen täysin epäselvä, yksi asia on kuitenkin varma; Carax on kuollut, ehkä jopa murhattu. Daniel sotkeutuu mystiseen Julián Caraxiin korviaan myöten ja saa pian huomata, että hänen oma elämänsä alkaa pelottavasti seurailla samaa kaavaa, kuin Tuulen Varjon kirjailijan elämä. Sama ystävyyden, petoksen, rakkauden ja väkivallan verkko alkaa kietoutua myös Danielin ympärille.
---
Rakastuin Tuulen Varjoon heti ensimmäisissä luvuissa. Zafónin kirjoitustyyli on ihanan raikas tuulahdus tarinoitten maailmassa. Tyyli on jopa hieman runollinen. Niin paljon kuvailua, että omassa pienessä päässä tulee väkisinkin muodostettua mielikuvia miltä paikat, ihmiset ja tapahtumat näyttävät. Kuvailu sulautuu tekstiin niin vaivattomasti, niin saumattomasti; se on osa tarinaa, eikä vain lisäpituutta. Harvoin olen törmännyt yhtä kauniiseen, samalla vaivattomaan ja sulavaan kuvailuun, kuin Tuulen Varjon sivuilla.
Zafón onnistuu myös ideallaan. Kirja kirjojen maailmasta kirjojen ystäville. Uusi idea, jonka Ruiz Zafón saa toimimaan, ja kovaa. Kertojana kirjailija on myös upea, sillä hetkeksikään ei mielenkiinto kirjaa lukiessani herpaantunut. Kirjailija kutoo tätä monimutkaista verkkoa, ja johdattelee lukijaansa yksi lanka kerrallaan kohti keskustaa, missä kaikki sadat ja tuhannet ohuen ohuet langat yhdistyvät luoden lumoavan, lähes taianomaisen lopputuloksen.
Toki täytyy myöntää, että tekstissä vilahteli sanoja, joita en ihan ymmärtänyt, mutta tämähän tarkoittaa vain sitä, että minun tulee sivistää itseäni ja opetella nämäkin uudet sanat.
Mutta palataan vielä Ruiz Zafónin kerrontaan. Kirjailija säilyttää läpi koko kirjan tämän tunnelman, joka on hieman pelottava, uhkaavakin. Tätä tunnelmaa ei ole luotu suorasukaisesti, yksinkertaisilla sanoilla, vaan se tulee taustalta, tekstin takaa, rivien välistä. Välttämättä tuota pelottavaa, jännittynyttä ja hieman uhkaavaa tunnetta ei suoraan ole kohtauksessa tai Ruiz Zafónin sanavalinnoissa, mutta silti se on siellä, välillä väistyen hieman kauemmas taka-alalle, välillä puskien suoraan silmien eteen.
Tätä on loistava, viiden tähden kirja. Tätä taitoa, mielenkiintoa, kuvailua ja ideaa. Ruiz Zafón yhdistää Tuulen Varjossa niin monta asiaa, jotka tekevät lähes yksinään jo kirjasta mahtavan, mutta kun ne tosiaan yhdistää kaikki, saa sen täydellisen kirjan. Kuten kriitikotkin ovat jo sanoneet, kiehtova Tuulen Varjo on lähes kaikkea, mitä kirjalta voi odottaa: jännäri, rakkausromaani ja kauhutarina.
Ja minäkin, joka en kovasti esimerkiksi kauhukirjallisuutta lue, hieman vähemmän puoleisesti myös jännitystä, niin tämä kirja osui ja upposi, syvälle ja muodostui yhdeksi ehdottomista lempikirjoistani. Tuulen Varjo muistuttaa jälleen siitä, miten taitava kirjailija voi viedä lukijansa täysin mukanaan. Tuulen Varjo muistuttaa minua siitä, miksi rakastan lukemista.
Lisäksi täytyy vielä ehdottomasti mainita kirjan kaunis kansi, joka antaa jo upeasti kuvaa kirjan tunnelmasta.
Nyt täytyy mahdollisimman pian etsiä käsiini Carlos Ruiz Zafónin kaksi muuta, Tuulen Varjoon yhdistyvää kirjaa. Vaikka kirjat voidaankin lukea missä järjestyksessä tahansa, auttaa järjestyksessä lukeminen, sillä jokainen syventää tätä Tuulen Varjon aloittamaa, Unohdettujen kirjojen hautausmaan tarinaa. Kuinka syvälle tästä vielä voidaan mennä?
En jaksa odottaa pääseväni lukemaan Enkelipelin, minkä jälkeen vielä Taivasten vangin ja kulkemaan taas Barcelonan katuja.
★★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti