Alkuteos: Hungerelden
Kustantaja: Otava 2014
Suomentaja: Kari Koski
Sivuja: 395
"Hän tuntee häpeää siitä että on isänsä tytär, mutta samalla hänessä itää jotain minkä takia häntä ei huvitakaan opettaa tyttöä uimaan.
Hän katselee laihaa hahmoa, joks dridoo hymyillrn altaan reunalla yllään aivan liian iso yöpaita. Hänen oma yöpaitansa, johon on painettu väreillä Sigtunan koulun tunnus.
Äkkiä hänen tekee pahaa katsella tyttöä, joka on pukeutunut hänen vaatteisiinsa ja joka on menossa veteen altaan matalassa päässä. Victoria yrittää katsoa mitä isä tytössä näkee. Hän on kaunis ja turmeltumaton, hän on nuorempi eikä luultavasti väitä vastaan niin kuin Victoria on alkanut tehdä.
Helvettiäkö sinä kuvittelet voivasi viedä minun paikkani? hän ajattelee.
"Tule tänne." Victoria yrittää kuulostaa ystävälliseltä mutta kuulee, että äänensävy on nyt pikemminkin käskevä.
Muistikuva ilmestyy hänen mieleensä. Pieni poika jota hän rakasti mutta joka petti hänet ja sitten hukkui. Niin yksinkertaisesti se voisi käydä, hän ajattelee.
"Kaadu eteenpäin veteen, niin minä pitelen sinua alhaalta."
Victoria käy tytön viereen, joka aluksi epäröi. "No niin, älä ole pelkuri. Minä otan sinut vastaan."
Äkkiä tyttö liukuu veteen.
Hän tuntuu kevyeltä kuin pikkulapsi Victorian sylissä.
Tyttä liikuttaa käsiään ja jalkojaan ohjeiden mukaan, mutta kun Victoria antaa hänen kellua itse, hän lakkaa heti uimasta ja rupeaa sen sijaan sätkyttelemään. Victoriaa se ärsyttää joka kerta, mutta hän hillitsee itsensä ja ohjaa tyttöä hitaasti mutta varmasti syvempään veteen.
Tässä hänen jalkansa eivät ota pohjaan, ajattelee Victoria, joka pysyy pinnalla polkemalla vettä.
Hän irrottaa otteensa."
Jeanette Kihlberg jatkaa selvittämättömien lapsenmurhien tutkimuksia. Työn keskeyttää uusi järkyttävä tapaus - veriteko, johon liittyy sairaita ritualistisia piirteitä. Samaan aikaan psykoterapeutti Sofia Zetterlund yrittää pitää sirpaloituvaa mieltään koossa.
***
Olin jo kertaalleen kirjoittanut arvostelun Unissakulkijasta, mutta Elisalla tuli ongelmia nettiyhteyksien kanssa ja julkaiseminen ei onnistunut. Eikä näköjään luonnoksen tallennuskaan, joten jouduin alottamaan alusta. Töissä on ollut hulinaa, ja joulu vietettiin siskon perheen tykönä Rovaniemellä (kuvia joulumaastani löytyy instagramista)
Pidin unissakulkijan alusta valtavasti. Miksikö? No koska edellisen kirjan tapahtumia ei kerrattu. Yleensä sarjoilla se on hyvä asia, mikäli niitä lukee ilmestymistahdissa. Mutta näin kun hankit koko trilogian kerralla ja pystyt siirtymään saumattomasti osasta toiseen, niin kertaus olisi turhauttanut minua.
Tokihan Varistyttö-trilogia on yksi tarina, joka on jaettu kolmiin kansiin, ettei esikoisteoksesta olisi tullut liian pitkä ja osat on julkaistu ainakin meillä Suomessa varsin tiheässä tahdissa, joten kertaus olisi ollut ehkä jopa täysin turhaa. Nojoo, who cares.
Onnekseni nappasin kirjamessuilta kaikki kolme osaa, sillä ensimmäisen osan luettuani, oli aivan pakko siirtyä pimeydessä seuraavaan osaan ja jatkaa matkaa. Unissakulkija kun nosti jälleen vain lisää kysymyksiä.
En ole ikinä ymmärtänyt sitä, kun toiselle tehdään pahaa ja uhri vihaa tekijää ja pelkää tätä, mutta kun joku toinen joutuukin pahantekijän kohteeksi, on ensimmäinen uhri mustasukkainen. Kuinka ihminen voi vihata ja silti olla niin riippuvainen, riippuvainen siitä pahasta olosta, josta tahtoo päästä eroon. Unissakulkija herätti muitakin isoja kysymyksiä, joita jäi väkisinkin pohtimaan ja vatvomaan pitemmäksikin aikaa, koska ne jäävät mielenpäälle pyörimään ahdistavina. Silti näihin ei vain saada vastausta.
Unissakulkija pureutuu siihen, mitä väkivalta ja seksuaalinen väkivalta tekee lapselle ja kuinka pitkälle se vaikuttaa vielä aikuisenakin. Kuinka lapsena koetusta vääryydestä ei tule ikinä pääsemään irti, ei aidosti. Tämäkin osa pääsee siis syvälle ihon alle, kuten edellinenkin, tällä kertaa vain vielä syvemmälle.
Ja mainittakoon kirjailijakaksikon kunniaksi se, että he ovat varsin taitavie vetämään maton lukijansa jalkojen alta. He antavat ymmärtää, että tämä on ratkaisu, tämä on tekijä ja näin homma menee. Mutta taas lähteekin se matto alta ja koko "whodunit" -pohdinta on aloitettava alusta, kun kirjailijat ovat ohjanneet lukijaansa täysin väärille raiteille.
★★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti