Alkuteos: El prisionero del cielo
Kustantaja: Otava 2012
Suomentaja: Antero Tiittula
Sivuja: 332
"Olen aina tiennyt, että jonakin päivänä palaisin näille kaduille kertomaan tarinaa miehestä, joka silloisessa tuhkan ja vaikenemisen aikakauden levottomiin uniin uponneessa Barcelonassa kadotti sielunsa ja nimensä varjoihin. Nämä tulella kirjoitetut sivut ovat syntyneet kirottujen kaupungin suojissa, ja nämä sanat ovat syöpyneet sen miehen muistiin, joka kirouksen hinnalla palasi kuolleiden joukosta lupaus naulittuna sydämeensä. Esirippu nousee, yleisö hiljenee, ja ennen kuin kohtalon yllä vaaniva varjo laskeutuu katosta, joukko valkeita henkiolentoja astuu näyttämölle komedia huulillaan ja utuaan viattomina kuin se, joka luulee kolmatta näytöstä viimeiseksi ja saapuu kertomaan meille jouluista tarinaa tietämättä, että viimeisen sivun koittaessa hänen hengityksensä muste vetää hänet hitaasti ja heltymättömästi pimeyden sydämeen."
Joulu on pian ovella vuoden 1957 Barcelonassa. Semperen ja pojan kirjakaupalla ei mene taloudellisesti mitenkään kehuttavasti. Liikeeseen astuu ajan kuluttama vanha mies, joka tahtoo ostaa koko kirjakaupan kalleimman niteen, vaikkei vaikuta kirjallisuuden ylimmältä ystävältä. Maksettuaan teoksen, tämä pyytää kirjalle toimituksen, jättäen ensimmäisille sivuille myös omistuskirjoituksen. Daniel Dempere kysyy toimitusosoitetta, mutta vanhus toteaa kaiken tarvittavan löytyvän omistuskirjoituksesta.
Fermín Romero de Torresille, joka palasi kuolleiden joukosta ja jolla on avain tulevaisuuteen.
Fermin on Semperejen vanha ystävä, joka auttelee kirjakaupassa. Omistuskirjoitus havahduttaa Danielin ajattelemaan, ettei tunnekaan ystävänsä elämän kaikkia olennaisimpia asioita ja alkaa seurata omistuskirjoituksen jättämää jälkeä syvälle Fermin Romero de Torresin menneisyyteen.
---
Taivasten vanki on kolmas osa Carlos Ruiz Zafónin Unohdettujen Kirjojen Hautausmaa -sarjassa. Vaikka kaikki kolme osaa voidaankin lukea itsenäisinä teoksina ja missä jäjestyksessä tahansa, tahdoin ehdottomasti lukea ne ilmestymisjärjestyksessä; Tuulen varjosta Enkelipeliin ja nyt Taivasten vangin.
Taivasten vanki solmii yhteen Tuulen varjon ja enkelipelin jättämiä langanpätkiä ja muodostaa omanlaisensa kokonaisuuden, nivouttaen Danielin tarinan Tuulen varjosta ja maanisen David Martinin tarinan Enkelipelistä yhteen.
Tämä avasi rakkaan Ferminin taustoja ja opetti tuntemaan tuon hölmön miehen ja ymmärtämään jopa vähän tämän ajatusmaailmaa. Vihdoin myös saimme tietää enemmän Danielin äidin, Isabellan kuolemasta ja menneisyydestä. Ja mikäli en ihan väärin pienessä mielessäni tulkinnut, niin David Martinin tarina sai asteen todentuntuisemman värin.
Mutta Taivasten Vanki ei siltikään yltänyt Tuulen Varjon tasolle. Jäin kaipaamaan niin kovasti sitä tummaa tunnelmaa ja mystiikkaa, joka värisi Tuulen Varjon ja Enkelipelin jokaisella sivulla. Taivasten vangista oli tuo mystiikka ravistettu pois. Juurikin tämä rivien välistä tihkuva tunnelma sai minut ensikerralla rakastumaan Carlos Ruiz Zafónin tekstiin.
Mutta vieläkään ei herra ole epäonnistunut teoksessaan. Vaikka Unohdettujen kirjojen hautausmaahan ydistämäni aavistuksen jopa ehkä pelottava tunnelma ei ollutkaan osa Taivasten vankia, se oli silti mielettömän hieno teos.
En voi muuta kuin lämmöllä suositella kaikkia näitä teoksia, jokaiselle, joka rakastaa Barcelonaa ja ripausta mystiikkaa arjessaan.
★★★★☆
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti