Alkuteos: Pirate Latitudes
Kustantaja: Otava 2010
Suomentaja: Ilkka Rekiaro
Sivuja: 300
"Päivällisen jälkeen Hunter ja Almont istuivat kahden kesken kuvernöörin talon kirjastohuoneessa juomassa brandyä. Hunter esitti kuvernöörille pahoittelunsa uuden sihteerin nimitksen johdosta.
"Hän ei ainakaan helpota elämääni", Almont myönsi, "ja pelkään, ettei helpota teidänkään elämäänne."
"Luuletteko, että hän lähettää Lontooseen epäsuopeita sanomia?"
"Uskon, että hän saattaa ainakin yrittä."
"Mutta täytyyhän kuninkaan jo tietää, mitä täällä Jamaikalla tapahtuu."
"Asiasta on kahdenlaista näkemystä," Almont sanoi huolettomasti elehtien. "Mutta yksi asia on varma: kaappareiden tukeminen jatkuu, jos heidän toimintansa kartuttaa kuninkaan kirstua komeasti."
"Tasajakoa vähempään en voi suostua", Hunter ehätti lausumaan.
"Johan minä totesin, ettei mikään muu käy."
"Mutta jos kruunu varustaa teidän laivanne, aseistaa merimiehenne..."
"Ei", Hunter sanoi. "Se ei ole tarpeen."
"Ei ole tarpeen? Hyvä Hunter, te tiedätte Matancerosin. Sinne on sijoitettu kokonainen espanjalainen varuskunta."
Hunter pudisti päätään. "Suora hyökkäys ei onnistu ikinä. Sen me tiedämme Edmundsin yrityksestä."
"Mutta onko sille vaihtoehtoa? Matancerosin linnoitus suojelee satamalahden suuta. Ette pääse pakoon aarteiden kanssa valloittamatta ensin linnoitusta."
"Olette oikeassa."
"Eli mikä eteen?"
"Ehdotan pientä hyökkäystä linnoitukseen mantereen puolelta."
"Täyttä varuskuntaa vastaan? Ainakin kolmesataa sotilasta? Ette voi onnistua."
"Päinvastoin", Hunter sanoi."
Vuosi 1665 Karibilla, Jamaikalla, Port Royalissa. Charles Hunter on tunnettu kaapparikapteeni, joka päätyy suunnittelemaan mahdotonta. Hunter päättää hyökätä espanjalaisten voittamattomana pidettyyn linnakkeeseen, Matancerosiin. Hunterilla on hampaankolossa jotain henkilökohtaista linnakkeen hallitsijaa, komentaja Cazallaa vastaan.
Hunter kokoaa itselleen miehistön, joka on valmis luottamaan henkensä kapteeninsa suunitelman varaan, vaikka pitävätki kaappausretkeä itsemurhamissiona, epäonnistuminen tietäisi varmaa kuolemaa. Onnistuessaan miehistö saisi kuitenkin osakseen ennenkuulumatonta kunniaa, nimi historiankirjoihin ja tietysti osuus anastetusta aarteesta. Hunterin suunnitelma on kuitenkin niin mieletön, että vain itse Cazalla olisi voinut vastaavan punoa.
Jo menomatka vaatii veronsa, mutta vasta hieman myöhemmin Hunter saa huomata, että oman henkikullan tullessa kyseeseen, on petos lähempänä, kuin ikinä saattaisi kuvitella, eikä kuoleman vierailu ole kaukana.
---
Kirjan lukemisesta on jo lähemmäs puoli vuotta. Ja vasta nyt saan tämän purettua tänne. Tämän vuoksi siis syvimmät pahoitteluni (jälleen kerran) lyhyestä tiivistelmästä. En muista jokaista ihanaa ja yllättävää juonenkäännettä, mutta sen muistan, että rakastin jokaista kolmeasataa kirjan sivua.
Miksi? No koska rakastan merirosvosatuja! : D
Ja Kaappareiden vesillä on lähes yhtä ihana merirosvotarina kuin Pirates of the Caribbean -elokuvat. Jotka ovat siis edelleen ykkösenä merirosvosaduissa sydämessäni.
Kaappareiden vesillä ei ehkä ole se perinteinen merirosvosatu, sillä tällä kertaa merirosvot kaappaavat aarteensa Englannin kruunun laskuun, eivät omaksi huvikseen.
Ja olin siitäkin hieman yllättynyt, kuinka nopeasti ns. itse kaappaus tapahtui. Mutta Crichtonin kuvailua on ilo lukea; oli mielettömän helppo kuvitella itsensä kärpäseksi kattoon, tai mastoon. Eikä tarina tosiaankaan loppunut itse kaappaukseen, vaan petos hyppää silmille jälkikäteen, vaikka antaakin hieman vihiä olemassaolostaan jo pitkin matkaa.
Napatkaa siis kaappareiden vesillä pieniin kätösiin ja matkustakaa vuoteen 1665 ja nauttikaa merirosvojen saastaisesta seksikkyydestä. ;D
★★★★☆
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti