Alkuteos: El juego del ángel
Kustantaja: Otava 2009
Suomentaja: Tarja Härkönen, Anu Partanen
Sivuja: 607
"Nousin ylös ja jätin hänet yksin pylväshalliin. Piilouduin tornin työhuoneeseen. Avasin ikkunat. Isabellan itku kuului pylväshallista. Katselin keskipäivän auringossa kylpevää kaupunkia ja käänsin sitten katseeni toiseen suuntaan, missä olin miltei näkevinäni Villa Heliusta suojaavat kimaltavat katot ja kuvittelin Cristinan, rouva Vidalin, ylhäällä tornissa katselemassa ikkunasta kohti Riberaa. Jotain pimeää ja sameaa tunki sydämeeni. Unohdin Isabellan itkun ja toivoin vain että hetki jolloin tapaisin Corellin koittaisi pian, jotta voisin puhua hänen kirotusta kirjastaan."
Palataan takaisin Tuulen varjon ihaniin maisemiin, keskelle 1900-luvun alkuvuosikymmenten Barcelonaan.David Martin kasvaa väkivaltaisen ja kirjoja vihaavan isänsä varjossa ja alkaa aikuistuttuaan kirjoittaa halpoja murhamysteerejä lehteen ja päätyy lopulta rahanahneen kustantamon palkkalistalle kirjoittamaan perus murhamysteeri tarinoita pienoisromaaneiksi. Mutta sairais alkaa syödä Martinia sisältä, kunnes ranskalainen kustantaja Andreas Corelli ilmestyy kuvioihin varsin houkuttelevan tarjouksen kanssa. Tarjouksen, joka kuulostaa ensin liian hyvältä, mutta aihe on varsin erikoinen.
Martin päätyy kuitenkin ottamaan vastaan tarjouksen ja alkaa hyytävä enkelipeli, kirjojen, rakkauden ja Barcelonan sydämessä. Kuinka pitää lähes demoninen kustannustoimittaja tyytyväisenä, kun tämä on vienyt Martinin sairauden, palauttanut kuolemankielissä olleen miehen takaisin kiinni elämään, mutta tehtävänanto on tuhota Martinin mielen.
---
Ensimmäisellä kerralla tartuttuani tähän kirjaan, jätin sen pian kesken. Jotenkin se tuntui kuivakalta ja raskaalta. Reilu vuosi myöhemmin kun luin ensin Carlos Ruiz Zafónin Marinan, sain taas kipinän herran kirjoihin ja päätin antaa Enkelipelille uuden mahdollisuuden. Ja luojalle kiitos tein niin!
Lukukokemus oli tällä kertaa aivan mahtava. Ruiz Zafón on mieletön tarinankertoja, joka osaa luoda tunnelman, joka jää kannet suljettuakin vielä väreilemään ilmaan lukijan ympärille.
Tarina itsessään ei jostain syystä jättänyt niin syvää jälkeä minuun kuin Tuulen varjo, mutta nautin jokaisesta hetkestä kirjan parissa. Ja tunnelma toimi jokaisella sivun käännöllä. Tuntui kuitenkin vaikealta tiivistää tarina tähän. Jälkikäteen mieleeni jäi tavallaan ikimuistoinen olotila, että tämä kirja ei unohdu. Mutta jotenkin tarina lähti liukenemaan mielestäni.
Vaikka tämä ei ollutkaan niin unohtumaton teos kuin odotin, oli tämä silti enemmän kuin ihana lukukokemus. Siitä siis suurkiitos Carlos Ruiz Zafónin mielettömälle kirjoitustaidolle. Nautin ja suosittelen. Ehkäpä mielessäni vain ei ollut tilaa sillä hetkellä.
Omaan kirjahyllyyni tämän kuitenkin ostin, kuten Tuulen varjonkin ja Taivasten vangin. Enkä hanki kertaalleen lukemiani kirjoja omakseni, mikäli ne eivät ole tehneet vaikutusta. ;)
★★★★☆
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti