Carlos Ruiz Zafón: Marina

Carlos Ruiz Zafón; Marina
Alkuteos: Marina
Kustantaja: Otava 2013
Suomentaja: Antero Tiittula
Sivuja: 282

"En tiennyt vielä silloin, että ennemmin tai myöhemmin ajan valtameri huuhtoo takaisin sinne viskatut muistot. Viidentoista vuoden jälkeen tuon muisto palasi luokseni. Näin taas saman pojan harhailemassa Francian aseman hämyssä, ja Marinan nimi alkoi jälleen kirvellä kuin tuore haava."

Oscar käy koulua Barcelonalaisessa sisäoppilaitoksessa, mutta livahtelee jatkuvasti vaeltelemaan pitkin kaupungin aavekaupunginosien katuja. Sisäoppilaitoksen lähellä on huvila, joka näyttää hylätyltä, mutta yhtenä päivänä Oscar päättää uskaltautua portista sisään.

Oscar tutustuu huvilassa asuvaan tyttöön, Marinaan ja tämän erakkoisään. Nuorten ystävystyessä Oscar alkaa viettää aikaa Marinan kanssa huvilassa ja viihtyy myös tytön isän kanssa. Kaivatessaan tekemistä kaksikko suuntaa läheiselle hautausmaalle, mistä Marina tahtoo näyttää Oscarille jotain.

Hautausmaalta kaksikko seuraa salaperäistä mustiin pukeutunutta naista, joka vierailee säännöllisesti yhdellä ja samalla, mustalla perhosella merkityllä haudalla. Tämä johdattaa Marinan ja Oscarin selkäpiitä hyytävän mysteerin partaalle. He seuraavat naista syvälle Barcelonan hylätyille kaduille ja päätyvät osaksi karmivaa salaisuutta, johon liittyvät juurikin nuo mustat perhoset ja karmaisevaa kyllä; ruumiinosat. 

---

Osaattekin ehkä jo arvata, että olen suuri Carlos Ruiz Zafónin fani. Ja Marina oli siis ehdottomasti luettavien listalla. (Ja siellä on siis vielä Taivasten Vanki ja ainakin yksi vielä suomentamaton teos.)

Ja kuten taattua, Marinassa oli jälleen se hyytävä, mystinen ja uhkaava tunnelma, jonka luomisen Zafón osaa paremmin kuin kukaan. Konsepti on samantyylinen kuin Unohdettujen kirjojen hautausmaan ympärille sijoittuvissa, myöhemmin kirjoitetuissa (Marina siis kirjoitettu 90-luvulla) Zafónin kirjoissa; historialline Barcelona, sen unohdetummat kaupunginosat, historiaan kietoutuva ja kätkeytyvä mysteeri.. Ja sehän uppoaa minuun kuin kuuma veitsi voihin.

Zafónin mittapuulla kirja oli ehkä hieman "huonompi", kuin tuulen varjo tai enkelipeli. Mutta minkäs teet, kun Tuulen varjo on minulle esimerkki täydellisestä kirjasta. Huonohan Marina ei missään nimessä ollut, ei todellakaan. Mutta sanotaanko, että ehkä ihan hieman, ihan pikkiriikkisen, liian... karmiva? Mitä suomenkielen sanaa creepy vastaa? No, vähän liian creepy, kaikkine irtonaisine ruumiinosineen ja marionetteineen. Mutta kun toinen kirjoittaa niin hyvin, että saa aikaan puistatuksia pelkällä kuvailulla...

Tarttukaa siihen kirjaan siellä kirjastossa, tai kirjakaupassa, suosittelen täydestä sydämestäni. Vaikkakin Tuulen varjon tasolle tämä ei yllä, mutta jos pidät Zafónin tunnelmasta, pidät edes sen osalta Marinasta.

Ja tarvitseeko edes sanoa tuosta kansikuvasta? Jokaisessa suomennetussa Zafónin kirjassa on ollut aina niin kaunis kansi, että voisin ylistää niitä loputtomiin. Kuvat ovat kauniita ja luovat jo hippusen tunnelmaa siitä salaperäisydestä, mitä kirja pitää sisällään. 

Sananen vielä tunnisteista... Eli Zafónin sanoin tämä oli viimeisin nuorten kirja, jonka herra kirjoitti. Mutta ihan nuorten kirjaksi en tätä luokittelisi kuitenkaan, sen verran väkeviä elementtejä tässä on. Eli tämä tipahtaa johnkin nuorten ja aikuisten kirjallisuuden välimaastoon, siksi tunnisteissa on molemmat.

★★★★☆