Antonio Hill: Kuolleiden Lelujen Kesä

Antonio Hill; Kuolleiden lelujen kesä
Alkuteos: El verano de los juguetes muertos
Kustantaja: Otava 2012
Suomentaja: Taina Helkamo
Sivuja: 382

"Hillitsin itseni, etten olisi huutanut hänelle, ja tyydyin vain vilkuttamaan kädelläni, jotta hän huomaisi minut, vaikka ymmärsin kyllä, että se oli silkkaa typeryyttä, koska siinä asennossa hän ei voinut nähdä minua. Minun oli odotettava, että ehtisin uima-altaan toiselle reunalle, sen matalaan päähän, missä pienet ja ne, jotka eivät uskaltaneet mennä syvään päähän, uivat. 
Ja nyt, vuosia myöhemin, kun ajattelen niitä tapahtumia ja käyn läpi kaikki sen aamuyön yksityiskohdat, minut valtaa sama omituinen vilu kuin silloin. Sillä kesti vain muutama sekunti kun jo tajusin, että Iris ei liikkunut, että hän makasi vedessä hievahtamatta, kuin hän olisi kellunut mutta väärinpäin. Äkkiä minulle oli aivan sama kuulisiko joku minut, ja minä juoksin alas uima-altaalle, mutta en uskaltanut mennä veteen. Jopa tuolloin kuusivuotiaana tajusin, että Iris oli hukkunut. Ja silloin minä näin nuket: ne kelluivat, kasvot alaspäin, kuin pienet kuolleet Irikset."

Komisario Salgado palaa pitkähköltä pakkolomalta jälleen töittensä pariin. Pakkolomallehan herra joutui hakattuaan edellisen, laajaa ihmiskauppaa koskevan, tapauksensa yhden epäillyistä. Koska ihmiskauppatapaus on edelleen tutkinnan alla, annetaan komisario Salgadolle muuta, hissuksiin tehtävää, tekemistä. 19-vuotias, hyvästä perheestä oleva poika tippuu kotinsa ikkunasta ja menehtyy. Kaikki viittaa vain traagiseen onnettomuuteen tai itsemurhaan, mutta pojan äiti vaatii tutkimuksia.

Salgado alkaa purkaa tapausta tyhjästä nuoren konstaapeli Castron avulla. Kun Castro pähkäilee omaa, vatsassaan hiljalleen kasvavaa ongelmaansa, Salgado joutuu miettimään, miksi joku tarkkailee tämän ex-vaimoa ja poikaa liittyen kuvottavaan tohtori Omariin, jonka Salgado tosiaan aiemmin pahoinpiteli.

19-vuotiaan kuolema saa odottamattoman käänteen, kun toinen tämän parhaista ystävistä löydetään kotoaan ammeesta ranteet auki viillettyinä ja verenhukkaan kuolleena. Itsemurhaviestikin on, mutta niin Castron kuin Salgadonkin hälytyskellot soivat. Ja kaikki tiet näyttäisivät johtavan yhteen nimeen, Irikseen.

---

Kun aloin lukemaan Kuolleiden lelujen kesää, en varsinaisesti ollut dekkarituulella. Halusin lukea jotain muuta, mutten sillä hetkellä voinut, Antonio Hillin Salgado sarjan ensimmäinen osa vaikutti toiseksi houkuttelevimmalta. Varmaan kuitenkin tästä syystä lukeminen oli hieman tavanomaista hitaampaa. 

Yllätyin, kuinka päädyin lukemaan jo toista kirjaa, joka edes sivuaa ihmiskauppaa. Äskettäin lukemani Kadonneethan pyöri juuri samaisen aiheen ympärillä. Kuolleiden lelujen kesässä on kuitenkin tavallaan kaksi juonta. Toinen kantaa lyhyempänä tämän kirjan verran, mutta toinen on selvästi kauaskantoisempi ja liittyy oleellisesti ihmiskauppaan. 

Kuolleiden lelujen kesä oli melko verkkainen ja teksti oli pohdiskelevaa ja paneutuvaa, eikä niinkään hirveää ratatatata -paukuttelua juonenkäänteineen ja actioneineen. (Jees, pääni on ihan mush, joten pahoittelen kökköjä sanavalintoja. Oi tämä helle joka meitä niin hellii. : D) Pidin tästä. Oli mukava todella pohdiskella ja laskea yksi plus yksi on viisi. 

Mutta kun vihdoin alkoi tapahtua, niin ei jeesuksen perse, miten ahdistavasti tämä osa olikaan kuvailtu! En tahdo nähdä enää ikinä yhtäkään nukkea. Oikein kylmää ajatus. Se mielikuva, jonka Hill maalasi silmieni eteen oli niin ahdistava, että huomaamattani jopa laskin kirjan hetkeksi syliini. Talk about an impression!

Hill säilytti arvoituksen jopa ärsyttävänkin hyvin ihan viimeisille sivuille asti, vaikka tiputtelikin pieniä viheitä matkan varrella. Ehkäpä hieman viileämmillä säillä olisin osannutkin solmia langanpäät yhteen ja arvata kirjan pahiksen. Tässä helteessä Hill kuitenkin yllätti minut täysin.

Ja se itse lopetus, se ns. isomman juonen väliaikaislopetus.. niin kylmä niin kylmä. 

Aivan loistava kesädekkari siis! Ja Barcelonaan on aina ilo palata. Kirjan sivuilla siis, sillä en vielä kyseisen kaupungin katuja ole päässyt tallaamaan. Vielä sekin päivä koittaa, kun pääsen tutustumaan kirjojeni Barcelonaan. Tutustukaa te sillä aikaa herra Salgadoon. Minä pidän pienen dekkaritauon, mutta palaan heti ensimmäisenä Kauniisiin kuolemiin, joka jatkaa Salgadon tapauksista, kunhan dekkarihimo iskee jälleen.

★★★★☆