Alkuteos: Rules of Civility
Kustantaja: WSOY 2012
Suomentaja: Hanna Tarkka
Sivuja: 445
"Oli vuoden 1937 viimeinen ilta.
Kun tiedossa ei ollut mitään parempaakaan, huonetoverini Eve oli raahannut minut Greenwich Villageen toiveikkaasti Hotspotiksi nimettyyn yökerhoon, joka sijaitsi metrin verran maan alla.
Mikään paikassa ei viitannut siihen, että oli uudenvuodenaatto. Ei paperihattuja, ei serpentiinejä, ei pahvitrumpetteja. Klubin perällä, pienen tyhjän tanssilattian taustalla, soitti jazzkvartetti rakasti-mutta-jätti -standardeja ilman vokalistia. Saksofonisti, murheellisen näköinen jättiläinen, iholtaan musta kuin moottoriöljy, oli eksynyt pitkän ja yksinäisen soolonsa sokkeloihin. Kontrabasisti puolestaan, kermalla valkaistun kahvin värinen mulatti, jolla oli pienet hienostuneet viikset, varoi yhtään hoputtamasta häntä. Bum, bum, bum, mies jymisytti bassoaan puolta hitammin kuin sydän löi."
Niin Katey kun Evekin tahtovat pärjätä omillaan 1930 -luvun New Yorkissa. Vaikka Eve onkin rikkaasta perheestä, toisin kuin Kate, ei tämä suostu ottamaan vastaan isänsä lähettämiä rahoja. Siksipä neidit ottavatkin mielihyvin vastaan nuorten herrasmiesten tarjoamat kierrokset.
Uudenvuodenaattona kaksikko törmää klubilla nuoreen, varakkaaseen, Tinker Greyhin, joka on pukeutunut hyvin, eikä odota naisseuraa. Pian tytöt saavatkin herrasmiehestä seuraa ja kolmikosta tulee melko erottamaton. Tytöt näyttävät Tinkerille heidän NewYorkinsa, kun taas Tiker esittelee ripauksia omastaan. Mutta hauskanpito päättyy kolmikon joutuessa auto-onnettomuuteen, joka jättää Eveen näkyvät jäljet. Tinker tuntee velvollisuudekseen huolehtia Evestä, olihan mies sentään ratissa kolarihetkellä.
Sillä välin, kun Eve nauttii Tinkerin ylemmän luokan asunnosta ja Euroopan lomamatkoista, Katey taiteilee uuden uran ja miesongelmiensa välillä. Mitä salaisuuksia Tinkerin kosinta pian paljastaakaan...
---
Pidän tästä suomennetun version kannesta niiiin paljon enemmän, kuin alkuperäisestä. Tärkeä tieto, eikö? Mutta tämä kansi jotenkin johdattelee siihen oikeaan tunnelmaan, 30-luvun Manhattanin rappiolliseen loistoon, olihan tuolloin Yhdysvalloissa lama-aika. Mutta kuten kansikin, kirja kuvaa sitä omintakeista loistoa, joka voi kukkia myös laman keskellä.
Seuraelämän säännöt oli kiehtonut minua jo vähän pitempään. Olin hypistellyt sitä ties kuinka monet kerrat kirjastoissa, muttei se ikinä tarttunut mukaan, koska sylissä oli jo se noin 10 muuta kirjaa. Kun löysin tämän, jälleen täysin epähuomiossa... köh, alesta ihan muutamalla hassulla eurolla, totesin, että nappaan sen tällä kertaa mukaan. Vihdoinkin saisin tämän luettua. Ja oi ja voi, onneksi, onneksi nappasin mukaan.
Rakastin tämän kepeyttä ja tekstin herkullisuutta. Jo kirjan alkusivuilla tuli tunne, että tästä minä pidän. Ja paljon tosiaan pidinkin. Henkilökohtaisesti olisin lukenut vielä mieluummin 20-luvun Manhattanista, mutta siihen aikaan sijoittuessaan, ei tämä tarina olisi toiminut, sillä lama näytteli varsin tärkeää osaa.
Pikaisena kritiikkinä on sanottava, että olisin kovasti toivonut, ettei kaikkia kirjaan upotettuja lyriikoita olisi suomennettu. Usein suomentaminen pilaa niiden taian ja tunnelman, ainakin minun korvaani. Ymmärrän kuitenkin täysin, miksi ne on käännetty, itselleni ne vain toimisivat huomattavasti paremmin alkuperäiskielellään, esimerkkinä mainittakoon Billie Holidayn Autumn in NewYork. Ja siis mitä ihmettä, miten olenkaan taas nuokkunut historian tunneilla, kun tämä kirja oli ensimmäinen, josta luin toisen maailmansodan oikeastaan auttaneen Yhdysvallat takaisin jaloilleen? Minä kun luulin pysytelleeni hereillä, kun kyse oli maailman historiasta.... :D
Jokatapauksessa, loppu oli ihana. Oli ihana lukea, kuinka kaikki kirjan hahmot saivat sellaisen tulevaisuuden, jollaisen itselleen olivat tarinan aikana pedanneet, tavalla tai toisella. Paitsi suloinen herra Wolcott. Muuten jokainen erillinen tarinan säie nivoutui kauniisti yhteen ja erikseen juuri ansaitunlaiseksi tulevaisuudeksi. Vaikkakin vähän ehkä ihmettelin Tinkerin valintaa.
Seuraelämän säännöthän tosiaan sai innoituksensa George Washingtonin samannaimisestä pienestä teoksesta, jonka Yhdysvaltojen ensimmäinen presidentti keräsi kasaan nuorena. Ja kyseiset 110 sääntöä löytyvät kirjan lopusta, kivana pikkulisänä. Niitä lukiessani jouduin toteamaan, että suuri osa niistä pätee yhä tänäkin päivänä, mutta toiset taas olivat auttamattomasti vanhentuneita nyky-yhteiskuntaan.
Nauttikaa te muutkin 30-luvun loppupuolen hurmaavasta Manhattanista! Minä pidin, kovasti. Tästä raksi jälleen kirjabingon kohtaan "historiallinen".
★★★★☆
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti