Alkuteos: Ape House
Kustantaja: Bazar 2011
Suomentaja: Laura Jänisniemi
Sivuja: 330
"Ding dong, ääniefekti kajahti. Television ääressä lekottelevat apinat yllättyivät selvästi. Ne eivät olleet tilanneet mitään. Kun ne kääntyivät katsomaan ovelle, niiden omaan televisioruutuun ilmestyi yksi Faulksin valtavan suositun Lemmekkäät leidit -sarjan alkujaksoista.
'Herra johtaja', markkinointijohtaja sanoi. Silmänympärykset olivat harmaanvioletit. Hän kuten kaikki muutkin huoneessa olijat tiesi, mitä oli tulossa. He olivat tunti sitten nähneet saman suorana lähetyksenä."
Isabel Duncan on tutkija, joka työskentelee suurten ihmisapinoiden kielilaboratoriossa. Projektissa tutkitaan bonobo-apinoiden kielellistä ja kognitiivista käyttäytymistä. Philadelphia Inquirer lehden toimittajat lähetetään kielilaboratorioon Kansasiin tekemään juttusarjan ensimmäistä osaa Isabelin tutkimista bonoboista.
Vain tunteja toimittajien vierailun päätyttyä ja heidän palattua takaisin Philadelphiaan, tapahtuu tutkimuskeskuksessa räjähdys. Räjähdyksen seurauksena Isabelin ulkonäkö ruhjoutuu rajusti, mutta onneksi keskuksessa ei ole muita räjähdyshetkellä. Bonobot tosin pääsevät vapaaksi ja Isabelin on seurattava uutisten välityksellä sairaalasta, kuinka hänelle perheeksi muodostuneitten apinoiden käy.
Apinat katoavat Isabelin tutkasta joksikin aikaa ja nainen pyrkii kaikin keinoin selvittämään niiden olinpaikaa, peläten, että yliopisto on myynyt bonobot jollekin tutkimuslaboratoriolle, joka käyttää koe-eläiminä kädellisiä.
Piakkoin kuitenkin selviää, minne bonobot ovat oikeasti joutuneet. Media alkaa mainostaa ennennäkemätöntä tosi-tv sarjaa, Apinataloa, jonka päätähtinä ovatkin Isabelin bonobot, ja vain bonobot. Sarja liimaa katsojat television ääreen äimistelemään, kuinka bonobot tilaavat tietokoneella itselleen ruokaa, huonekaluja ja viihdykkeitä ja kuinka paljon apinatalossa onkaan seksiä.
Olot apinatalossa eivät kuitenkaan ole bonoboille suotuisat, sillä niiden ruokavalio alkaa koostua pelkästä roskaruoasta, eikä hygieniasta ole tietoakaan. Näiden syiden varjolla Isabel aloittaa taistelunsa bonobojen vapauttamiseksi, vain saadakseen selville, että Peter, Isabelin sulhanen ja kielilaboratorion johtava tutkija on koko touhussa jollain järkyttävällä tavalla mukana, on ollut alusta asti, vaikka yksi bonoboista on viimeisillään raskaanakin.
Isabel tarttuu taistoon tunnettujen kädellistutkijoitten ja suojelijoitten suopealla avustuksella, mutta toteaa, ettei se enää riitä. Näin ollen nainen päättää tarttua puhelimeen ja soittaa yhdelle keskuksessa käynelle reportterille, josta bonobot olivat kovasti pitäneet, saattaakseen julki Peterin taustat ja tekemiset, saadakseen bonobot vapaaksi.
---
Aloitin yllä olevan tekstin kirjoittamisen aamulla, ennen iltavuoroon lähtöä ja nyt vasta, töitten jälkeen, pääsen tätä taas jatkamaan. Aamulla kun ei aika riittänytkään.
Luin tosiaan äskettäin Sara Gruenin Vettä Elefanteille ja tykästyin kovasti ja kun huomasin Apinatalon kirjaston hyllyssä, se lähti samantein mukaan. Ja tykästyin jälleen valtavasti.
Gruenin kirjoitustyyli on lähes lumonnut minut. Niin sujuvaa ja vaivatonta tekstiä. Juuri sopivasti pientä huumoria, niin että tekstin arvokkuus säilyy. Joten turha minun on itse tekstiä tässä alkaa ruotimaan.
Idea apinoitten big brother -ohjelmasta sai minut lähes pyörittelemään silmiäni. Eihän kukaan niin hullu voisi olla. Kyseinen ajatus juontaa yksinomaan tietämättömyyteeni. Itselleni apinatalo oli omalla tavallaan opettavainen teos. En ollut ikinä kuullutkaan bonoboista, saati osannut kuvitella, että kyllä ne ihmisapinat vain ovat älyllisesti kuin dna:ltaankin kovin kaltaisiamme. Ja kiitos kirjailijan loppusanojen olen entistä hämmästyneempi, sillä monet kirjan tapahtumista ovat täyttä totta, hieman muokattuna tietenkin.
Miten osaisinkaan kertoa lukukokemuksestani...
Kokeillaan vaikka näin.
Olin lukenut kirjaa sellaisella intensiteetillä, etten edes tajunnut ohittaneeni sen puoliväliä. Eikä itse tosi-tv ohjelma ollut vielä edes alkanut. Ensin ajateltuna tuli tunne, että miten tämä tarinan alku on voinut kestää näin kauan, silti tuntumatta siltä, että alku on pitkä. Jälkikäteen ajatellessani huomaan, että Gruen ripotteli tapahtumia hienovaraisesti, eikä kirja nyt puoleen väliinsä asti mitään alkua ole. Puolivälistä eteenpäin alkoikin sitten tapahtua ja kunnolla, juonenkäänteitä tuli huimaavaa vauhtia, enkä voinut uskoa kuinka hyvin ne kuitenkin oli punottu toisiinsa, ja silti tuntui, että leuka olisi voinut tipahtaa pariinkin otteeseen lattiaan yllätyksestä.
Ja voi kuinka hellyttäviä ne bonobot olivatkaan. Enkä tarkoita että hali-hali hellyttäviä, vaan jollain kompleksimmalla tavalla. Jokainen apina kun oli selkeästi aivan oma persoonansa.
Tarinassa oli, loppupuolella, vain yksi kohtaus joka tuntui menevän hieman yli ymmärrykseni, mutta sitäkin kesti ehkäpä yhden kappaleen verran kun taas pääsin hommaan kiinni. Saatan pistää hetkellisen ymmärtämättömyyteni väsymyksen piikkiin, kirjaa kun en viitsinyt kolmeltakaan yöllä laskea käsistäni kun oli enää muutama kymmenen sivua jäljellä.
Kaikenkaikkiaan Apinatalo oli varsin antoisa lukukokemus, jota suosittelen kaikille Vettä elefanteille kirjasta pitäneille. Vaikka moni tämän varmasti onkin jo lukenut.
★★★★☆
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti