Alkuteos: Memoirs of a Geisha
Kustantaja: Suuri Suomalainen Kirjakerho WSOY 1997 / Loisto ????
Suomentaja: Irmeli Ruuska
Sivuja: 590
"Kun astuimme ulos, minun oli pakko pysähtyä hetkeksi ihailemaan auringonlaskua, joka värjäsi etäisten kukkuloiden takaisen taivaan ruosteenruskein ja punertavin sävyin, yhtä hehkuvan väriseksi kuin ihanista ihanin kimono oli - tai vielä hehkuvammaksi, sillä upeimmastakaan kimonosta heijastuva valo ei saa kenenkään käsiä hohtamaan oransseina. Mutta nyt laskevan auringon kajossa näytti siltä kuin käteni olisi kastettu sateenkaaren hohteeseen. Nostin ne ylös ja katselin niitä tovin.
'Mameha-san, katsokaa', minä sanoin, mutta Mameha luuli minun tarkoittavan auringonlaskua ja kääntyi katsomaan sitä välinpitämättömästi. Uchida seisoi eteisessä kuin kivettyneenä ja haroi harmaata hiuskuontaloaan keskittyneen näköisesti. Mutta eihän auringonlaskua katsonut, vaan minua.
Jos olette joskus nähneet Uchida Kosaburon kuuluisan tussipiirustuksen, joka esitää kimonoasuista nuorta naista tämän seistessä paikoillaan haltioituneena, silmät loistaen...no, Uchida väitti alusta asti, että oli saanut idean teokseensa siitä mitä näki sinä iltapäivänä. Oikeastaan en ole ikinä uskonut sitä."
Chiyo on kalastajaperheen nuorempi tytär, jolla on japanilaiselle varsin erikoiset, siniharmaat silmät. Perheen äiti on kuoleman sairas ja isäkin vanha, eikä ylimääräistä rahaa ole. Isä päätyykin myymään molemmat tyttärensä, yhdeksän ikäisen Chiyon ja viidentoistavanhan Satsun Kiotoon.
Työt joutuvat erilleen toisistaan, Satsun joutuessa vähemmän kauniina sisaruksena suoraan Kiotolaiseen ilotaloon, kun taas Chiyo erikoisine silmineen päätyy okiyaan, geishataloon. Jo alusta asti Nittan okiyan ainoa työssä käyvä geisha, Hatsumomo, tekee Chiyon elämästä piinaa. Hatsumomo kun näkee nuoren tytön suurena kilpailijana.
Pian Chiyo aloittaakin geishaopintonsa, löytääkseen jälleen sisarensa. Siskoa ei kuitenkaan näy koulussa ja myöhemmin Chiyon saadessa Hatsumomolta tietää, minne sisko on päätynyt tyttö lähtee uhkarohkeasti etsimään Satsua. Yritys onnistuukin, mutta kun sisarukset vihdoin päättävät jättää Kioton taakseen ja karata takaisin pieneen kotikyläänsä, Chiyon käy huonosti. Ja samalla okiya päättää, ettei tytöstä enää kouluteta geishaa, kuka sellaiseen tahtoisi panostaa, joka saattaa koska tahansa karata.
Chiyo raataa niska limassa piian askareissaan, kunnes eräänä päivänä sen hetken tunnetuimmista geishoista ehkä kuuluisin, Suuri Mameha, päättää ottaa Chiyon siipiensä suojaan. Ja melko pian tyttö pääsee jatkamaan geishaopintojaan. Tie geishaksi on pitkä ja kivinen, mutta lopulta Chiyo saa ylleen silkkisen kimonon ja hiuksiinsa kauniin kampauksen. Chiyosta on viimein syntynyt geisha Sayuri.
Sayurin alkutaival geishakokelaana ei ole ruusuinen, vaan Hatsumomo tekee kaikkensa pilatakseen Sayurin maineen. Mutta pian Sayurista tulee yksi menestyneimmistä geishoista, jolla on oma varakas asiakaskuntansa. Mutta sitä ainoaa miestä, jonka Sayuri todellisuudessa haluaa, ei nuori geisha voi saada.
---
Tuntui kovin hankalalta tiivistää juonta tuohon ylemmäs. Olisin tahtonut kirjoittaa lähes jokaisesta juonenkäänteestä, jotta mielikuva tarinasta olisi oikea. Joten pahoittelen, yllä oleva esittelyteksti ei varmastikaan tee kirjalle oikeutta.
Olen jo pitkään ajatellut Geishan muistelmien lukemista, sillä vuosia sitten ihastuin kovasti kirjaan perustuvaan elokuvaan. En kuitenkaan ikinä muistanut teosta kirjastossa pyöriessäni ja nyt, kun se jälleen kerran silmilleni hyppäsi, päätin varata sen samantein kirjastosta. Nyt voin vihdoin sanoa lukeneeni geishan muistelmat.
Kyseessähän on aivan mieletön kirja! Tein pitkästä aikaa jopa erinäisiä muistiinpanoja lukiessani, vain muutamia sanoja sinne tänne pienille post-it lappusille, jotta osaisin tässä arviossani ylistää teosta oikein sanoin. Geishakulttuuri on kiehtonut minua niin kauan kuin muistan, ja olenkin harmitellut sitä, etten osaa löytää siitä enempää tietoa. Tässä asiassa Geishan muistelmat siis tarjosivat oivan ikkunan itämaisen viihdyttämisen taiteeseen.
Tiedän, että monet ajattelevat geishoja prostituoituina (myös tuo oma miehekkeeni, kuten sain huomata yrittäessäni tämän kanssa kirjasta jotain höpötellä), mutta mielestäni kyse ei todellakaan ole siitä. Näen geishan ennemmin juuri taiteilijoina ja viihdyttäjinä. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että geishat eivät tosiaankaan olleet prostituoituja (olihan ilotytöille omat alueensa ja talonsa, kuten tapansa pukea kimono, tai lähinnä obi) vaan ylläpidettyjä naisia. Heidän elämänsä kustansivat rikkaat miehet, ihan samalla tavalla kuin nykyään monet seurapiirinaiset elävät usein vanhemman, rikkaan aviomiehensä (tai vain rakastajansa) varoilla. Ainoa, millä geisha eroaa näistä nykypäivän ylläpidetyistä naisista on se, että heillä oli muitakin asikkaita, joita he viihdyttivät (viihdyttämiseen ei siis kuulunut seksi, kuin niinsanotun dannan kanssa, joka oli juuri se henkilö, joka geishan elämän kustansi, mikäli tämä oli onnistunut dannan itselleen saamaan) ja se, että he myivät neitsyytensä. Ehkä jonkun mielestä tämä sitten tekee geishasta prostituoidun, itse en sitä niin näe.
Mutta takaisin itse teokseen ja tarinaan! Tarinahan on siis täyttä fiktiota, faktoihin perustuen.
Golden on taitava tarinan kertoja, rakastin ihania pieniä vertauskuvia, joiden avulla oli hyvin helppo luoda mielikuvia tapahtuneesta ja tietää, ettei ihan metsään voinut mennä. Ja oi sitä kaikkea kuvailua. Oikein näin silmissäni kauniit kimonot ja Kioton ja Gionin kadut.
Tätä hyvä kirja on parhaimmillaan, tunteita herättävä ja mukaansa tempaiseva. Jos en olisi tiennyt, että tarina on fiktiota, olisin hyvinkin voinut niellä sen todellisena elämäkertana.
Jopa ennen kirjan loppua, sodan ollessa käynnissä ja säännöstelyn ollessa tiukimmillaan, jopa hieman ennen geishaseutujen sulkemista, tuli lukiessa kumman surullinen tunne. En ole tähänkään mennessä löytänyt sitä oikeaa sanaa kuvaamaan kyseistä tunnetta, joka minut siinä sohvalla valtasi. Jotenkin tuntui, että kaikki oli lopussa, että se oli geishakulttuurin kuolema. Mutta kyllähän se sodan jälkeen vielä elpyi, enkä ihan ole selvillä, miksi tämä kyseinen tunne oikein tuli.
Mutta enemmittä puheitta, tästä tuli yksi ehdottomista suosikeistani ja vähän tekisi mieleni hakata päätä seinään ihan vain siksi, että olen jättänyt lukemisen näin myöhäiseksi. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan, eikö?
★★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti