lauantai 25. lokakuuta 2014

Kirjamessut 2014 - Perjantai

Kirjamessuilta selvitty ehjin nahoin ja kotiin matkusti ihan kivaisa saalis kirjoja, muistaakseni kuitenkin hieman vähemmän kuin viimevuonna. Ei tosin siksi, etteikö messuilta olisi mielenkiintoisia ja himottavia teoksia löytynyt, vaan siksi, että tänä vuonna jouduin asettamaan tiukan budjetin (miksi se palkkapäivä on vasta ensiviikolla?!). Ja budjettihan ylittyi kyllä, mutta olin vähän sen varaan laskenutkin. :D

Jouduin siis tälläkin kertaa tyytymään vain yhteen messupäivän, juurikin tuon tiukkaakin tiukemman budjetin vuoksi. Ehkä ensivuonna tajuan pistää sukanvarteen säästöön jotain, että pääsisin messuille useampana päivänä...


Saavuin messuille sopivasti vähän ennen puoltapäivää, jolloin paikka ei vielä ollut IHAN niin täynnä, paljon koululaisia, mutta työssäkäyvät vaelsivat paikalle vasta iltapäivällä, suurimmilta osin. Ja iltapäivällä sitä kuhinaa sitten riittikin. Päivällä kun suurimmilta osin mahtui vielä kävelemään törmäilemättä jatkuvasti ihmisiin, niin iltapäivällä saikin sitten jatkuvasti olla pahoittelemassa töytäisyjä.

Edellisiltaisen suunnitelmani mukaan suuntasin suoraan Louhi -lavalle, jossa kello 12 alkoi Maailmanmatka ja Maailmantuska -paneeli, KirjaKallion järjestämänä. Ja koska matkailu on kirjojen lisäksi toinen intohimoni, niin mikäs sen parempaa, vielä kun esiintymässä olivat suosikkini Riku Rantala ja Tuomas "Tunna" Milonoff (kaikki varmaan tietävät kaksikon Madventures -seikkailusarjasta ja kirjoista, ja vastikään toisen kauden päätökseen saaneesta YLE:n Docventuresista) ja matkailulehti Mondon päätoimitaja Kati Kelola, jonka lehdestä nautin enemmän kuin suuresti. Vaikka tämä ei tosiaan niin kirja-aiheista keskustelua ollutkaan, niin tunti vierähti hävyttömän nopeasti.


Paneelin jälkeen kipitin päätäpahkaa Katri Vala -lavalle katsomaan Sirke Happosen haastattelua teoksesta Muumiopas. Puolituntinen ei mielestäni ihan tehnyt oikeutta tälle esiintymiselle ja vähän jäin kaipaamaan lisää, suurena muumifanina toki. Tahdon ehdottomasti lukea Muumioppaan!


Tarkoituksenani oli vielä käydä kuuntelemassa muutakin ohjelmaa, mutta Katri Vala lavalta poistuessani bongasin Vantaan Antikvariaatin kahden euron kirjojen pöydät ja jumituin niitä tutkimaan. Ja siinähän vierähti niin valtavasti aikaa, että myöhästyin auttamattomasti seuraavista esityksistä. Joten luovutin ja päätin jäädä tutkimaan pöytien antia. Mukaan tarttui Ken Bruenin London Boulevard ja Robert Antonin Karnevaalit.


Lopun ajasta tosiaan palloilinkin tutkimassa myytäviä kirjoja, niin uusia, kuin antikvaarisen puolen löytöjäkin. Antikvaariselta puolelta yritin löytää Charles Dickensin Suuria odotuksia/Loistava tulevaisuus -teosta mutta en ikäväkseni onnistunut bongaamaan. Sen sijaan Antikvariaatti Teeman pisteessä törmäsin Harper Leen Kuin surmaisi satakieleen, joka oli pakko kotiuttaa samantien. Loistavassa kunnossa ja kovakantinenkin vielä. Olin juuri varannut samaisen teoksen kirjastosta, vuoden 2007 pokkarina, mutta tämä löytö sivuutti lainapokkarin mennentullen. Vielä kun löytäisin sen Dickensin...


Olin kovasti haaveillut Varistyttö -trilogian kirjoittajien esiintymiestä, jonka kuitenkin jouduin jättämään väliin, koska en tänään lauantaina pääse messuille. Erik Axl Sundilla olisi kuitenkin ollut jonkinnäköinen esiintyminen perjantainakin Akateemisen Kirjakaupan osastolla, mutta jouduin suurimmaksi ikäväkseni lähtemään ennen tätä. Harmittaa ja paljon, sillä olisin enemmän kuin mielelläni hakenut signeeraukset Otavan osastolta ostamiini kirjoihin, taino, yhteen niistä.
Otavan osastoltahan saa siis Varistyttö -trilogian kaikki kolme osaa yhteishintaan 65 euroa! Loistava tarjous, jota en pystynyt sivuuttamaan, vaikka pitkään arvoinkin, ostaako vaiko eikö ostaa, sillä se räjäyttäisi budjettini totaalisesti. Mutta en tosiaan voinut vastustaa houkutusta, vielä kun kiertelin muutkin osastot läpi ja Otavan tarjous oli ehdottomasti halvin. Kuka yhdestä budjetista välittää, jos voi saada jotain näinkin laadukasta luettavaa?! En malta odottaa, että pääsen pian avaamaan Varistytön kannet ja uppoutumaan ruotsalaisten tekstiin.


Kaikenkaikkiaan messukokemukseni oli jälleen kerran onnistunut ja pääpyörällä palasin kotiin kahden kirjapussukan kanssa, kova nälkä ja hirmuinen väsy tuliaisina. Joululahjoja ei tällä kertaa tarttunut mukaan, vaan itsekkäästi napsin kaikki teokset ihan itselleni. Lahjoja voi sitten metsästää ensi kuussa.


Moni teos jäi vielä kaihertamaan mielenperukoille, mutta niiden aika tulee nyt väkisinkin sitten myöhemmin. Ensivuonna sitten enemmän ajan ja rahan kanssa uudestaan! Tämä neiti kun olisi valmis palaamaan messuhumuun jo nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti