Alkuteos: Peaches for Monsieur le Curé
Kustantaja: Otava 2013
Suomentaja: Satu Leveelahti
Sivuja: 407
"Sitä en tosin osaa sanoa, olenko tämän vuoksi ihmisenä yhtään parempi. Mutta olen vuosien mittaan oppinut, että kannattaa ennemmin taipua kuin murtua. Vianne Rocher opetti tämän minulle, ja vaikka hänen ja hänen tyttärensä poistuminen Lansquenetista sai minut onnellisemmaksi kuin kenenkään muun lähtö koskaan, tiedän, että jäin hänelle kiitollisuudenvelkaan. Tiedän sen varsin hyvin.
Ja siksi pystyn melkein kuvittelemaan, että tämän juhlan myötä ja muutoksen haiskahtaessa savun tavoin ilmassa Vianne Rocher palaa Lansquenetiin. Olisi nimittäin niin hänen tapaistaan ilmestyä kylään sodan kynnyksellä. Sillä sota aivan varmasti on tulossa, ja se tuoksuu samalta kuin puhkeamassa oleva myrsky.
Me tulimme karnevaalituulen myötä. Kahdeksan ja puoli pitkää vuotta sitten tuulen mukana, joka tuntui lupaavan niin paljon; hulvattoman tuulen, joka lennätteli konfetteja ja tuoksui savulle ja tien varressa paistetuille räiskäleille. Räiskälekoju on siellä edelleen, samoin väki kadun varrella ja kukkasin koristeltu lava."
Vianne saa kirjeen haudan takaa, jossa vanha, edesmennyt, ja rakas ystävä pikkukaupunki Lansquenetista, josta Vianne on lähtenyt yli kahdeksan vuotta sitten, kertoo, että kaupunki tarvitsee apua. Ja suklaata. Mietittyään Vianne päättää lähteä käymään vanhassa kotikaupungissaan, vaikka Roux ei asiasta innostukaan, vaan jää ennemmin Pariisiin.
Saapuessaan mikään ei näytä muuttuneen, mutta mitä pitempään Vianne Lansquenetissa viipyy, sitä räikeämmin muutokset tuovat itsensä esille. Tannesin rannalle on noussut minareetti, sillan toiselle puolelle on kasvanut muslimiyhteisö. Pappi Renaud ei käytä enää papin takkia.
Vianne asettuu Armanden vanhaan taloon, persikkapuun juurelle, Les Maraudsiin, joka nykyään on asutettu Maghrebilaisilla, muualta tulleilla. Pian käy selväksi, että hiljainen sota muhii pinnan alla. Mausteiden ja kifin tuoksu leijuu ilmassa, kun Vianne yrittää ratkoa, kuka hänen apuaan Lansquenetissa tarvitsee; Renaud? Vai kenties hunnutettu nainen?
Viannen on puhdistettava ilma, mutta kenestä pahansuopuus on lähtöisin, pystyykö tuuli puhaltamaan epäluottamuksen vanhojen kyläläisten ja muslimiyhteisön väliltä menneisyyteen? Ja mitä käy Viannelle ja Rouxille, Rouxille, joka niin vastahakoisesti ajautuu kuitenkin takaisin kylään.
---
Persikoiden aikaan on aivan yhtä ihana, kuin edeltäjänsä Pieni Suklaapuoti ja Karamellikengät. Kun kuulin, että Harrisilta on tullut uusi Vianne Rocher, en voinut sivuuttaa kuulemaani, vaan oli pakko varata kyseinen opus kirjastosta heti. Vihdoin se tosiaan saapui ja hetkessä tämä lukunautinto tuli ahmittuakin.
Harris purkaa kulttuurieroja niin herkullisen suloisella tavalla, että tuntuu, kuin itsekin ymmärtäisi vähän enemmän muslimikulttuuria. En ikinä ole arvostellut muslimeja, heidän tapojaan tai mitään muutakaan, mutta olen ihmetellyt. Harris kuitenkin nostaa meistä jokaisen samalle tasolle, herkullisten ruokien ja huumaavien tuoksujen ympäröimiksi. Persikoiden aikaan oli upea kuvaus epäluuloista ja kulttuurieroista, jotka voivat kuitenkin sulautua yhteen.
Tarkoitus on vielä hankkia kaikki Viannet kotikirjahyllyyn, mutta toistaiseksi joudun tyytymään vain kirjaston antiin. Jokatapauksessa, rakastuin jälleen. Rakastuin niin, etten meinaa keksiä mitään sanottavaakaan. Rakastuin Harrisin pitkin kirjaa ripottelemaan pieneen taikuuteen, herkullisiin tuoksuihin ja kauniisiin mielikuviin, joita kirjailija maalailee läpi tarinan. Vaikka hieman jäin kaipaamaan ripausta lisää suklaata, edellisten kirjojen malliin.
En taida ihan toivoa, että kirja jäisi Harrisin viimeiseksi Vianne Rocheriksi, sillä jään aina janoamaan lisää. Mutta toisaalta, Persikoiden aikaan olisi täydellinen lopetus tälle sarjalle, sillä loppu oli niin odottamaton. Mutta kun loppu jätti lopun hieman auki, niin hölmöltä kuin tämä lause kuulostaakaan. Tahdon lukea lisää, enkä luopua Viannen taikuudesta vielä.
Sitäpaitsi, katsokaa tuota kantta. Niin lämpimän kesäinen ja herkullinen. Yksinkertaisesti ihan täydellinen houkuttelemaan lähes syntiseen nautintoon. Voi kun olisi vain ollut kesä!
★★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti