perjantai 5. lokakuuta 2012

Graham Moore; Kuolema Sherlock-seurassa

 Graham Moore; Kuolema Sherlock-seurassa
Alkuteos: The Sherlockian / The Holmes Affair
Kustantaja: Atena 2012
Suomentaja: Taina Wallin
Sivuja: 475

"Arthur katsoi syvälle pojan kirkkaansinisiin silmiin, tutkiskeli tämän viehättäviä kasvonpiirteitä. Hänen korviinsa kantautui jotakin - vaimeasti, kaukaisuudesta. Ryöppyävä ääni. Jyrähdys, joka syntyy veden murtuessa kallioihin. Arthur ei ollut varma, oliko ääni todellinen vai ei, mutta hän kuuli sen siitä huolimatta. Kalliota vasten syöksyvä vesiputous. Hän tarkensi korvansa kuuntelemaan ääntä ja tunnisti sen. Hän vakaannutti kätensä ja kuunteli ääntä, joka kumpusi hänen alitajunnastaan. Se oli Reichebacbhin putousten ääni."

Arthur Conan Doyle on lopenkyllästynyt menestykseikkäämpään hahmoonsa, Sherlock Holmesiin ja päättää tappaa tämän, ennen kui Holmes tappaa hänet itsensä. Hän ei tahdo jäädä luomansa salapoliisihahmo jalkoihin, ei enää ikinä ja kirjoittaakin viimeisen Holmes tarinansa - toistaiseksi. Saadessaan vihjeen nuoren naisen kylmäverisestä murhasta, Arthur päättää näyttää, että hän on yhtä hyvä kuin Holmes, parempikin ja lähtee selvittelemään murhaa.

Murha osoittautuukin suuremmaksi, kuin Arthur oli odottanut ja Conan Doyle yhdistääkin toisenkin kuoleman samaan murhaajaan. Selvitellessään tapausta Conan Doyle päätyy itsekin murhasta epäiltynä vankilaan, mutta pääsee ennen ensimmäistä yötään vapaaksi, kiitos komisario Millerin.

Vuonna 2010 tapahtuu murha. Sherlockistiyhteisön vuosittaisessa kokouksessa on ollut tarkoituksena esitellä Conan Doylen kuolemasta asti kateissa ollut päiväkirja, joka on vihdoin löytynyt, mutta ennen kuin herra Cale, johtava Sherlock tutkija, ehtii päiväkirjan ja sen sisällön esitellä, tämä murhataan kylmäverisesti omalla kengännauhallaan.

Harld White, joka on juuri otettu jäseneksi tunnetuimpaan Sherlock järjestöön, on ensimmäisten joukossa rikospaikalla ja kiinnostuu tapauksesta. Haroldin Sherlockin vaistot heräävät ja tämä alkaa tutkia Calen murhaa seinään kirjoitetusta "Alkeellista" sanasta lähtien Lontooseen, Cambridgen yliopistoon ja Conan Doylen asuntoon, aina Sveitsiin Reichebcahin putouksille asti.

Niin Haroldin, kuin Conan Doylenkin tarina päättyy veritekoihin.

---

Pidin Graham Mooren kirjasta kovastikin, vaikka lukeminen tällä kertaa olikin kovin hidasta.
Moore yhdistää upeasti historia ja nykypäivää, Sherlockin aikaisa Lontoota, fiktiota ja kuitenkin faktaa kirjailija Conan Doylen elämästä.

Vaikka tarina pomppikin kahden eri vuosituhannen välillä, se ei tehnyt tekstistä sekavaa ja siirtymät oli tehty lukujen avulla erittäin selkeiksi. Lisäksi lainaukset Conan Doylen, ja muutaman muunkin, teksteistä lukujen alussa olivat mielenkiintoinen lisä tarinaan, luoden oman erinäisen ulottuvuutensa tekstiin.

Itse en ole mikään Holmes fani, jos rehellisiä ollaan, niin esim. Conan Doylen tunnetuinta Holmes tarinaa, Baskervillen koiraa, en ikinä saanut luettua loppuun, sillä niin pakkopullalta se aikanaan tuntui. Olin toki huomattavasti nuorempi tuolloin, enkä osaa sanoa tästä päivästä, pitäisinkö sitä yhtä puisevana. Harmi sinänsä, sillä voin vain kuvitella kuinka paljon pitäisinkään Holmes tarinoitten miljöistä.

En kovin paljon tämän tyyppistä kirjallisuutta ole lukenut, mutta totesin, että tälaista olisi kyllä ihan mukava ajoittain lukea. Kuolema Sherlock-seurassa ei mennyt mitenkään liian raa'aksi, mikä on minulle aika tärkeää, sillä mielikuvitukseni on sen verran rasavilli, että nukkumisesta tulisi tuskin mitään, mikäli kirja olisi kovin raaka tai muuten ahdistava. Joten propsit kevyestä ja viihdyttävästä tekstistä Graham Moorelle.

Suosittelen ehdottomasti Sherlock faneille ja ihan kaikille muillekin, jotka tahtovat pientä arvoituksellisuutta arkeensa.


★★★★☆

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti