Kustantaja: HarperTeen
Sivuja: 336
" Sutton's dead. Tell no one. Keep playing along... or you're next.
"At least she had a clear picture of what the Lying Game was now: Girl Scouts for psychopaths.”
The Lying Game on Sara Shepardin toinen, menestystä niittänyt nuorten kirjasarja, josta on alettu myös näyttää TV-sarjaa.
Sutton Mercer elää jokaisen teinitytön unelmaelämää, elämää, josta joku olisi voinut vaikka tappaa, saadakseen sen.
Ja niin käykin.
Emma on elänyt koko ikänsä kiertäen erinäisiä kasvattikoteja, nyt, lähellä 18 syntymäpäiväänsä tytön kasvattikodin biologinen poika löytää netistä videon, jossa on aivan täsin Emman näköinen tyttö. Video alkaa mietityttää Emmaa ja tämä alkaa kaivella esiin tietoja ja löytääkin tytön, joka on kuin täydellinen peilikuva Emmasta, tytön nimi on Sutton Mercer. Emma ottaa Suttoniin yhteyttä Facebookin kautta ja saakin pian vastauksen, missä Sutton pyytää Emmaa tulemaan tapaamaan itseään. Ja tietysti Emma uteliaana suostuu, Suttonin, Emman kauan kadoksissa olleen kaksosen elämä näyttää ulkoapäin juuri siltä, millaisen elämän Emma olisi halunnut.
Kun Emma kuitenkin pääsee paikalle, ei Sutonia näy eikä kuulu. Pian viattoman, vaiko sittekään, erehdyksen kautta Emma päätyy esittämään Suttonia tämän ystävien juhlissa. Äkkiä Emma imaistaan näytelmään mukaan ja pian tyttö saakin tietää jonkun tappaneen kaksoissiskonsa, jota hän ei koskaan saanut tavata. Emma joutuu näyttelemisen mukana sekaan peliin, jota kutsutaan The Lying Gameksi, jossa Sutton on ollut ilmiselvästi päähahmona.
Emma kehittää pakkomielteen selvittää kuka on Suttonin murhaaja. Murhaaja, joka kiristää Emmaa näyttelemään Suttonia, niin kauan, kunnes murhaaja toisin tahtoo. Ei ruumista, ei murhaa.
Lopulta Emma alkaa saada vyyhteä hieman auki ja alkaa näyttää siltä, että murhaaja ei olekaan vain yksi henkilö, vaan Suttonin lähimmät ja parhaat ystävät.
---
Pidän kovasti Shepardin Pretty Little Liars kirjasarjasta ja ajattelinkin, että voisin kokeilla olisiki The Lying Game yhtään sen veroinen. Myönnän, että odotukseni taisivat olla hieman korkealla, mutta jouduin ikävä kyllä pettymään.
Kirjan läpi kahlaaminen oli aika pakko pullaa. Heti aluksi teki mieli lyödä kirja kiinni ja jättää siihen, kun huomasin, että kertojana toimii kummitus. Koko kirjan läpi. Toki olen tottunut sivusta katsojana olevaan kertojaan, mutta jotenkin tämä kummitus kertoo tarinaa -systeemi ei oikein toiminut kohdallani. Kuolleen Suttonin kummitus seuraa kaksosensa toilailuja ja välillä saa muistikuvia menneestä. Ideana ehkä ihan hyvä, mutta toteutus ei nyt oikein osunut nappiin.
Ideasta täytyy kyllä antaa taas pisteitä Shepardille. Sillä jos totta puhutaan, kirjan lopussa tuli tunne, että tahdon tietää, miten tässä käy, kuka murhasi Suttonin? Murhaako sama henkilö, tai samat henkilöt, myös Emman? Huomaao kukaan, ettei Emma olekaan Sutton?
Kovasti jäi avonaisia kysymyksiä, mikä kuuluu tietenkin asiaan, kun on tällaisesta jatkuvasta kirjasarjasta kyse.
Ikävä kyllä tiedän, etten tule seuraavia osia lukemaan, sillä vaikka pidänkin kovasti Shepardin vaivattomasta ja yksinkertaisesta tavasta kirjoittaa, ei tämä haamu-kertoja toiminut minulle ja jopa ärsyti toisinaan. Kertoja oli kuitenkin todella vallitseva osa koko tarinaa ja tiputtaakin pisteitä aika roimasti juuri tästä syystä.
Suosittelen kuitenkin, mikäli pidätte teinitrillereistä, eikä tämä kummitus-kertojana häiritse. Minua se, sääli kyllä, häiritsi turhan pahasti.
★★☆☆☆
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti