Alkuteos: Harry Potter and the Philosopher's Stone
Kustantaja: Tammi 1998
Suomentaja: Jaana Kapari
Sivuja: 335
""Joko tajuatte?! Hermione sanoi, kun Harry ja Ron olivat lukeneet tekstin. "Koira vartioi tietysti Flamelin viisasten kiveä! Flamel on varmaan pyytänyt Dumbledorea pitämään kiven tallessa hänen puolestaan, koska he ovat ystävykset ja koska Flamel tiesi, että joku tavoittelee kiveä, ja siksi kivi siirrettiin Irvetasta tänne!"
"Kivi, joka tekee kultaa ja estää kuoleman!" Harry sanoi.
"Ei ihme, että Kalkaros havittelee sitä! Kuka tahansa haluaisi sellaisen kiven!"
"Eikä ihme, ettei Flamelia löytynyt Velhouden viimeaikaisesta kehityksestä", Ron sanoi. "Hän ei ole kovin viimeaikainen, jos hän kerran on 665-vuotias, vai mitä?""
Harry Potter on tavallistakin tavallisempi poika. Vaikka hän toki asuukin tätinsä ja setänsä eteisen portaikon alaisessa komerossa. Elämä Likusteritiellä ei ole varsinaista herkkua, mutta minkäs teet, kun vanhemmat ovat kuolleet, eikä muita sukulaisiakaan enää ole.
Harryn yhdennentoista syntymäpäivän lähestyessä alkaa pojalle osoitettuja kirjeitä putkahtelemaan niin postiluukusta kuin savupiipustakin. Harryn huoltajat ovat kuitenkin vakaasti päättäneet pitää pojan erossa näistä oudoista, kummallisen tarkkaan osoitetuista kirjeistä. Lopulta kirjeitten tulva ajaa Dursleyt epätoivoisina pois omasta kodistaan. Herra Dursley on valmis menemään juuri niin pitkälle kuin on pakko pitääkseen Harryn erossa kirjeistä.
Tarpeeksi kauas ei perhe kuitenkaan pääse, sillä Harryn elämä kokee täyskäännöksen pojan 11 syntymäpäivän aattoiltana. Kirjepaossa piskuisessa mökissä keskellä merta ei vieläkään ole tarpeeksi, sillä paikalle pamahtaa suurin Harryn näkemä mies, joka tuntee Harryn entuudestaan. Hagrid, tuo puolijättiläinen, toimittaa Harryn kirjeen vihdoin perille ja järkyttyy, kun poika ei tiedäkään mitään itsestään tai edesmenneestä perheestään.
Harry on velho ja kutsuttu maan parhaaseen kouluun opiskelemaan taikuutta. 11 vuotiaan pojan on hankala uskoa tällaista, mutta tarkemmin ajateltuna, siinä on järkeä. Miten muuten Harry olisi saanut tukkansa kasvamaan yhdessä yössä lähes kaljusta taas rehottavaksi? Tai miten muuten eläintarhan matelijatalon häkin lasi olisi yhtäkkiä voinut haihtua?
Syyskuun ensimmäisenä mutkien kautta Harry on kuienkin matkalla kohti Tylypahkaa, tuota mieletöntä taikakoulua, jonka rehtoria pidetään yhtenä maailman parhaimmista velhoista. Alkaa uskomaton seikkailu, jonka aikana Harry saa vihdoin oikeita ystäviä ja sukeltaa niin peikkojen kuin yksisarvisten, taikajuomien ja luudalla lentämisen ja huispauksen maailmaan.
Tylypahkassa on kuitenkin vaarallinen salaisuus ja mukaan on sotkeutunut itse Lordi Voldemort, pimeyden velhoisa synkin ja vaarallisin. Harry, Ron ja Hermione alkavat uteliaisuuksissaan selvittää mitä kouluun on kätketty ja joutuvat huomaamattaan niin syvälle, ettei ulospääsyä ole. Harryn on kohdattava Lordi Voldemort, voidakseen pitää velhomaailman turvassa.
---
Jouduin noin pari viikkoa sitten sairaalaan ja jouduin makaamaan niissä moottoroiduissa sairaalasängyissä lähes viikon. Tänä aikana olisi kuvitellut, että saisin luettua paljonkin, mutta vasta ihan viimeisinä päivinä aloin toipumaan niin, että silmät pysyivät auki, eikä väsymys sumentanut näkökenttää. Lukeminen jäi siis aika vähille. Kotiuduttuani mulle oli kehittynyt ihan hassuja fiiliksiä, kuten syksyn kaipuuta (no ei näillä helteillä ollut kovin helppoa toipua) ja vieno joulufiilis. Näiden lisäksi tuntui siltä, että tahdon katsoa/lukea Harry Potteria.
Lauantai iltana sitten miehen ollessa työkaverinsa läksiäisissä istuin itse toiseksi viimeistä sairaslomapäivää kotona ja kaverin kanssa tapitettiin Potter leffasarjan viimeinen osa. Ja siitä se fiilis sitten vain syveni ja pakkohan se oli tarttua uudestaan kirjoihin.
Tuntuisi hölmöltä pitää blogia tauolla koko sen ajan, kun kahlaan seitsenosaisen kirjasarjan alusta loppuun, joten päätin, että laitetaan nyt Potter arvostelujakin sitten kehiin. Tässä siis ensimmäisen osan arviota!
Viisasten kivi on aivan ihana satu! Pienempänä tämän ollessa uusi juttu, en jostain syystä päässyt ensimmäistä lukua pidemmälle, mutta näin myöhemmin olen ihan myyty. Rakastan Rowlingin luomaa taikamaailmaa, sen pieniä yksityiskohtia jotka tekevät siitä niin lumoavan.
Kirja on helppoa luettavaa ja Rowlingin kirjoitustyyli on ihanan sujuvaa. Kirjaan on helppo hukkua, sillä tarina itsessään on niin houkutteleva. Ei mikään ihmekään, että tämä oli klassikko jo julkaisuhetkellään. Eikä ole sekään ihme, että myös aikuiset ovat ihastuneet näihin pysyvästi.
Viisasten kivi on hauska ja lumoavan salaperäinen ja Harryn, Hermionen ja Ronin kasvua on ihana seurata. Tuntuu, etten löydä sanoja kuvaamaan tätä kirjaa. Olen kasvanut Potterin kanssa, vaikka oma matkani alkoikin elokuvien kautta, löysin myös kirjat ja rakastuin. On vaikea pukea sanoiksi jotain, mikä tuntuu olevan iso osa omaa kasvutarinaa.
Mutta suosittelen ihan kaikille, niin lapsille, nuorille kuin aikuisille ja vanhuksillekin. Potterit ovat ihanaa fantasiaa, kevyttä lukemista ilman liiallista hömppää ja täynnä rivien välissä piilevää viisautta. Tämä on niitä kirjoja ja kirjasarjoja, jotka tahdon myös hamassa tulevaisuudessa omien lasteni lukevan. Niitä upeita tarinoita, joiden kanssa tahdon omien lasteni varttuvan, ihan niin kuin itse sain.
★★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti