SyysInfo

Hei vaan!
Postaustahti on ollut melko verkkainen, mutta ehkäpä voisi sanoa, että melko tasainen silti. Tähän tulee nyt todennäköisesti kuitenkin varmaankin poikkeus. Aloitan huomenna työt ja edessä on heti viisi kymmentuntista, fyysisesti hyvinkin raskasta työpäivää. Ja työmatkat mukaan lukien päivät tulevat kestämään lähemmäs sen 12 tuntia, voi olla, etten kovin ehdi lukemaan. Toki nappaan kirjan laukkuun mukaan, että junassa voisi jotain lueskella, mutta sekään ei välttämättä toimi aamulla ennen kahdeksaa silmät täysin ristissä tai iltapäivällä kuuden jälkeen silmät yhä täysin ristissä raskaan työpäivän jälkeen.

Ensimmäisten viiden päivän jälkeen tahti sitten hiljalleen rauhoittuu, ja sitä lukuaikaakin taas tulee, niin eiköhän sitä sitten palailla taas kunnolla kirjojen pariin.

Ja viimeisenä infoasiana vielä se, että päätin sulkea Sweet Chérie lifestyle blogini yleisöltä. Minulla ei aika ole riittänyt sen kunnolliseen ylläpitoon ja varsinkin nyt töitten alkaessa tulen olemaan niin poikki, että päivittely jäisi hyvin vähäiseksi, ellei täysin olemattomaksi. Tämä ratkaisu voi joskus vielä muuttua, mutta tällä hetkellä pysyttelen ainoastaan tämän blogin parissa.

Tulen todennäköisesti muuttamaan blogin nimen jossain välissä, mutta piakkoin, olisihan sitä myös aika päivitellä tätä blogin ulkoasuakin hieman. Mutta katsotaan, koska jaksan näitä alkaa tekemään. 

Hyvää, lukemisen täyteistä syksyä kaikille! Sillä mikäs sen parempi tapa viettää pimeitä, tuulisia ja sateisia syysiltoja, kuin käpertyä viltin kanssa sohvannurkkaan tai nojatuoliin hyvän kirjan kanssa?

Sophie Kinsella; Soitellaan, soitellaan!

Sophie Kinsella; Soitellaan, soitellaan!
Alkuteos: I've Got Your Number
Kustantaja: Wsoy 2012
Suomentaja: Irmeli Ruuska
Sivuja: 372

"Henkäisen syvään. Antaa mennä. Ei sillä väliä, mitä minä teen. Kunhan vain saan puoli minuuttia kulumaan. Sitten voin juosta pakoon, eivätkä ne näe minua enää koskaan. 
"Herra Yamasaki...", aloitan varovaisesti 'Singel Ladiesin' nuotilla. "Herra Yamasaki. Herra Yamasaki, herra Yamasaki."
Ketkuttelen lanteitani ja olkapäitäni ihan kuin Beyoncé. (Nojoo, en nyt ihan kuin Beyoncé. Ihan kuin joku, joka matkii Beyoncéa.) 
"Herra Yamasaki, herra Yamasaki." Oikeastaan tämä on ihan helppoa. Sanoja ei tarvita, voin lallattaa sitä Yamasakia kerran toisensa perään. Hetken kuluttua joku japanilaisista yhtyy lauluun ja takoo herra Yamasaki selkään. 
"Herra Yamasaki, herra Yamasaki. Herra Yamasaki, herra Yamasaki." Nostan sormen pystyyn ja vinkkailen sillä. "Oo-ho-hoo... oo-ho-hoo..." 
Kappale on älyttömän tarttuva. Nyt kaikki japanilaiset laulavat, kaikki paitsi herra Yamasaki, joka vain seisoo paikoillaan ilahtuneen näköisenä. Joku lähellä seisovista kokousedustajista on alkanut laulaa mukana ja voin kuulla, miten joku sanoo: "Onko tämä jokin äkkiryhmätempaus?" "Herra Yamasaki, herra Yamasaki, herra Yamasaki... Missä sinä oikein olet?" mutisen luuriin yhä säteilevästi hymyillen.
"Katsomossa."
"Mitä?" Pääni ponnahtaa pystyyn, ja silmäilen ympäri aulaa. Yhtäkkiä katseeni kiinnittyy mieheen, joka seisoo yksin noin kolmenkymmenen metrin päässä. Hänellä on tumma puku, tummat pörröiset hiukset ja puhelin korvalla. Ja näen tänne asti, että hän nauraa. 
"Miten kauan olet ollut siinä?" tiukkaan vimmoissani.
"Tulin juuri. En halunnut keskeyttää esitystä. Oli muuten hienosti toimittu", mies jatkaa. "Taisit käännyttää Yamasakin puolellemme jo tuolla."

Täydellinen, kupliva, shampanjan täyteinen iltapäivä kääntyy ikävästi päälaelleen palohälytyksen saadessa koko hotellin sekaisin ja siinä sekasorrossa katoaa myös Poppy Wyattin upeaakin upeampi smaragdikihlasormus. Yrittäessään epätoivoisesti löytää sormusta tilanteen rauhoittuessa Poppyn puhelinkin varastetaan. Voiko päivä enää enempää pieleen mennä; sormuksen on PAKKO löytyä, onhan se sentään sulhasen perheen sukukalleus, eikä kukaan voi edes soittaa Poppylle hyvien uutisten kanssa?
Onnekseen Poppy spottaa roskiksesta, siis ihan totta,  pilkottavan puhelimen, ja epätoivoisena Poppy päättää, että löytäjä saa pitää. Onhan joku sen pois heittänyt, mitäpä tämä sillä enää tekisi.

Poppy ei pääse kuitenkaan ihan niin helpolla, sillä puhelimen mukana seuraa tiukasti siihen sidottu superliikemies Sam. Kaksikko päätyy käyttämään samaa puhelinta, sillä ehdolla, että Poppy välittää kaikki siihen tulleet viestit Samille, onhan puhelin oikeasti ollut Samin lätkimään lähteneen entisen sihteerin käytössä. Viestejä edelleen toimittaessaan Poppy kauhistelee Samin elämää ja päättää oman työnsä, häitten suunnittelun ja sormusrumban ohessa pistää sen kuntoon kertaheitolla.

Aluksi Poppyn ideat ja toimet auttavatkin Samia, mutta lopulta niin hyvältä kuulostanut idea kosahtaakin Poppyn, ja Samin, niskaan ja Poppy on vaihteeksi liemessä. Eikö sormuksen häviäminen ollut tarpeeksi, Poppyn appivanhemmat kun ovat oikeita yli-ihmisä ja Poppy ei ole vieläkään ihan täysin saanut heitä ihastumaan uuteen miniäänsä.

---

Soitellaan, soitellaan! on täyden kympin viihdettä. Kinsella todellakin osaa hommansa. Rakastan Kinsellan kirjoittamia chic lit kirjoja, sillä nainen on niin taitava kirjoittaja, etten voi olla nauramatta lukiessani. Kinsellan kirjat, kuten tämäkin, kutkuttelevat nauruhermoja, eivätkä silti ole yhään liian yksinkertaisia tai monimutkaisia.

Kinsellan kirjoitustyyli on sujuvaa, pehmeää ja helppolukuista. Tässä kappaleessa nainen on käyttänyt alaviitteitä osana tarinaa, ja ne istuvat juuri kuin nenä päähän, eivätkä häiritse tai riko lukukokemusta.

Sophie Kinsellan kirjat tulee aina ahmittua parilla istumalla, ja niin kävi tämänkin suhteen, kirja oli ihan liian pian ohi, enkä olisi halunnut laskea sitä käsistäni iltaisin. Ehkäpä parasta hömppäviihdettä, mitä nainen voi toivoa stressin keskellä irroittamaan itsensä arjesta.

★★★★☆

Graham Moore; Kuolema Sherlock-seurassa

 Graham Moore; Kuolema Sherlock-seurassa
Alkuteos: The Sherlockian / The Holmes Affair
Kustantaja: Atena 2012
Suomentaja: Taina Wallin
Sivuja: 475

"Arthur katsoi syvälle pojan kirkkaansinisiin silmiin, tutkiskeli tämän viehättäviä kasvonpiirteitä. Hänen korviinsa kantautui jotakin - vaimeasti, kaukaisuudesta. Ryöppyävä ääni. Jyrähdys, joka syntyy veden murtuessa kallioihin. Arthur ei ollut varma, oliko ääni todellinen vai ei, mutta hän kuuli sen siitä huolimatta. Kalliota vasten syöksyvä vesiputous. Hän tarkensi korvansa kuuntelemaan ääntä ja tunnisti sen. Hän vakaannutti kätensä ja kuunteli ääntä, joka kumpusi hänen alitajunnastaan. Se oli Reichebacbhin putousten ääni."

Arthur Conan Doyle on lopenkyllästynyt menestykseikkäämpään hahmoonsa, Sherlock Holmesiin ja päättää tappaa tämän, ennen kui Holmes tappaa hänet itsensä. Hän ei tahdo jäädä luomansa salapoliisihahmo jalkoihin, ei enää ikinä ja kirjoittaakin viimeisen Holmes tarinansa - toistaiseksi. Saadessaan vihjeen nuoren naisen kylmäverisestä murhasta, Arthur päättää näyttää, että hän on yhtä hyvä kuin Holmes, parempikin ja lähtee selvittelemään murhaa.

Murha osoittautuukin suuremmaksi, kuin Arthur oli odottanut ja Conan Doyle yhdistääkin toisenkin kuoleman samaan murhaajaan. Selvitellessään tapausta Conan Doyle päätyy itsekin murhasta epäiltynä vankilaan, mutta pääsee ennen ensimmäistä yötään vapaaksi, kiitos komisario Millerin.

Vuonna 2010 tapahtuu murha. Sherlockistiyhteisön vuosittaisessa kokouksessa on ollut tarkoituksena esitellä Conan Doylen kuolemasta asti kateissa ollut päiväkirja, joka on vihdoin löytynyt, mutta ennen kuin herra Cale, johtava Sherlock tutkija, ehtii päiväkirjan ja sen sisällön esitellä, tämä murhataan kylmäverisesti omalla kengännauhallaan.

Harld White, joka on juuri otettu jäseneksi tunnetuimpaan Sherlock järjestöön, on ensimmäisten joukossa rikospaikalla ja kiinnostuu tapauksesta. Haroldin Sherlockin vaistot heräävät ja tämä alkaa tutkia Calen murhaa seinään kirjoitetusta "Alkeellista" sanasta lähtien Lontooseen, Cambridgen yliopistoon ja Conan Doylen asuntoon, aina Sveitsiin Reichebcahin putouksille asti.

Niin Haroldin, kuin Conan Doylenkin tarina päättyy veritekoihin.

---

Pidin Graham Mooren kirjasta kovastikin, vaikka lukeminen tällä kertaa olikin kovin hidasta.
Moore yhdistää upeasti historia ja nykypäivää, Sherlockin aikaisa Lontoota, fiktiota ja kuitenkin faktaa kirjailija Conan Doylen elämästä.

Vaikka tarina pomppikin kahden eri vuosituhannen välillä, se ei tehnyt tekstistä sekavaa ja siirtymät oli tehty lukujen avulla erittäin selkeiksi. Lisäksi lainaukset Conan Doylen, ja muutaman muunkin, teksteistä lukujen alussa olivat mielenkiintoinen lisä tarinaan, luoden oman erinäisen ulottuvuutensa tekstiin.

Itse en ole mikään Holmes fani, jos rehellisiä ollaan, niin esim. Conan Doylen tunnetuinta Holmes tarinaa, Baskervillen koiraa, en ikinä saanut luettua loppuun, sillä niin pakkopullalta se aikanaan tuntui. Olin toki huomattavasti nuorempi tuolloin, enkä osaa sanoa tästä päivästä, pitäisinkö sitä yhtä puisevana. Harmi sinänsä, sillä voin vain kuvitella kuinka paljon pitäisinkään Holmes tarinoitten miljöistä.

En kovin paljon tämän tyyppistä kirjallisuutta ole lukenut, mutta totesin, että tälaista olisi kyllä ihan mukava ajoittain lukea. Kuolema Sherlock-seurassa ei mennyt mitenkään liian raa'aksi, mikä on minulle aika tärkeää, sillä mielikuvitukseni on sen verran rasavilli, että nukkumisesta tulisi tuskin mitään, mikäli kirja olisi kovin raaka tai muuten ahdistava. Joten propsit kevyestä ja viihdyttävästä tekstistä Graham Moorelle.

Suosittelen ehdottomasti Sherlock faneille ja ihan kaikille muillekin, jotka tahtovat pientä arvoituksellisuutta arkeensa.

★★★★☆