Alkuteos: The Eight
Kustantaja: Bazar 2012
Suomentaja: Seppo Loponen
Sivuja: 667
"Muistatko kun Braunschweigin kaniikki povasi tulevaisuuttamme kämmenistämme?" hän kysyi hiljaa. "Hän löysi sinun kämmenestäsi kolme kruunua."
"Muistan hyvin", toinen vastasi. "Siitä päivästä lähtien en hetkeäkään epäillyt, etten johtaisi aikanaan suurta valtakuntaa. Minä uskon aina mystisiin ennustuksiin, kun ne vastaavat omia toiveitani." Hän hymyili, mutta tällä kertaa abbedissa ei vastannut hymyyn.
"Entä muistatko mitä se kaniikki löysi minun kämmenestäni?" abbedissa sanoi.
Katariina oli hetken vaiti. "Tuntuu kuin se olisi tapahtunut eilispäivänä", hän vastasi lopulta. "Juuri siksi olenkin odottanut tuloasi niin kiihkeästi. Et osaa kuvitella hätääni, kun viivyit viipymistäsi..." hän empi hetken. "Onko sinulla ne?" hän sanoi lopulta.
Abbedissa pisti kätensä abbedissankaapunsa kätköihin, jonne hän oli sitonut ison nahkaisen matkapussin vyötäisilleen. Hän otti esiin raskaan, jalokivilla kuorrutetun kultaveistoksen. Se esitti pitkäviittaista hahmoa istumassa pienessä huvimajassa, jonka verhot oli vedetty sivuun. Hän ojensi esineen Katariinalle, joka piteli sitä kämmenillään epäuskon vallassa, käännellen sitä hitaasti."
Salaperäinen shakkipeli on kautta aikain kiehtonut siitä tietäviä. Toiset uskovat siihen, toiset pitävät sitä pelkkänä legendana. New Yorkissa, vuonna 1972 Katherine Velis saa tietokoneasiantuntijana työkomennuksen Algeriaan hypittyään työnantajansa nenille tahtoessaan toimia eettisesti. Vain vähän ennen Algeriaan lähtöä uuden vuoden aattona Katherine tapaa ennustajan, joka povaa naiselle suurta vaaraa. Alunperin Katherine suhtautuu kevyesti ennustukseen, mutta kun tämän ympärillä tapahtuu kaksi murhaa, alkaa Katherine väkisinkin miettiä, onko niillä jotain tekemistä hänen kanssaan, siltä kn kovasti vaikuttaa, vielä, kun eräs Katherinen tutuista pyytää tätä etsimään Algeriassa ikivanhoja shakkipelin osia, alkaa Katherinen elämässä tapahtua.
Katherinen saavuttua Algeriaan, on tämä jostain syystä heti salaisen poliisin silmätikkuna, mutta onnekseen naisella on puolellaan isoja kihoja öljymaailmasta, jonka avuksi hänet on Algeriaan komennettukin. Katherine päätyy ajamaan läpi polttavan kuuman aavikon, etsimään vanhan konsulin vaimon ja sukeltamaan shakkinappulat mukanaan mereen ja ehtii nainen rakastuakin etsiessään shakkinappuloita. Hiljalleen alkaa vain paljastua, että shakkinappuloissa on jotain erityistä ja todella vaarallista, ennen kaikkea jotain hyvin todellista ja jostain syystä Katherine Velis on sen keskiössä, mukana pelissä, tahtomattaankin.
Samalla pääsemme Ranskaan, vuoteen 1790, jolloin Katherinen jahtaama shakkipeli lähti liikkelle, päätyen lopulta Algeriaan. Montglanen nunnaluostariin on piilotettu salaperäinen shakkipeli, jota pidettiin jo ennen Ranskan vallankumousta legendana. Mutta juuri vallankumous saa nunnat liikkeelle, neuvokas abbedissa jakaa luostariinsa piilotetun shakkipelin osiin, luovuttaen sen nunnilleen ja ohjaten heidät hajaantumaan ja piilottamaan osat ympäri maailmaa, jottei pelin todellista voimaa pääse käyttämään yksikään vallanhimoinen väärin.
Suunnitelmat eivät kuitenkaan toteudu toivotulla tavalla ja lopulta nuori Mireille, pelkkä noviisi, päätyy matkustamaan halki Euroopan, sieltä Afrikkaan halki aavikon, voidakseen piilottaa käsiinsä saamansa shakkinappulat. Tästä vasta alkaa Mireillen osuus pelissä, joka jatkuu vuosisatoja.
---
Pahoittelen hieman ehkä vajavaisenpuoleista tiivistelmää kirjasta. Tämän arvostelun kirjoittaminen on viivästynyt jo lähemmäs parilla kuukaudella, tästä johtuen ei tarina ole täysin kirkkaana mielessä, kun olen muitakin teoksia tämän jälkeen lukenut. Mutta asiaan.
Kiinnostuin kirjasta epähuomiossa. Kahdeksanhan on julkaistu suomeksi jo vuonna 1989 nimellä Musta Kuningatar, mutta kiinnitin tähän huomiota vasta Suomalaisen Kirjakaupan pokkarihyllystä viime vuonna, pelkästään houkuttelevan kannen perusteella. Vaikkakin kansikuva oli juuri sellainen, mitä en tahdo pitää yöpöydälläni, koska olen varma, että tuollainen pelottavasti häälyvä nunnan hahmo etsiytyisi jotenkin painajaisiksi uniini.
Takakansitekstien luettuani en vain voinut enää pistää teosta takaisin hyllyyn, koska olin juurikin siinä mielentilassa, että kaipasin seikkailua ja sitä Kahdeksan minulle lupasi, jopa huusi. Ajattelin, että ehkäpä tämä olisi vähän samaa tyyliä kuin Enkelioppi, johon rakastuin varsin kovasti.
No, väärässä olin. Kahdeksan sisälsi huomattavasti enemmän numerosymboliikkaa ja kaikenmaailman matemaattisia koodeja ja härdellejä, joita tämä pää ei ihan ymmärrä. Joten jäin omalla tavallaan paitsi isosta osaa kirjaa, joka oli oman pään sisällä päättelyä. Mutta lukukokemuksena tämä oli silti varsin viihdyttävä. Hidasta lukeminen kyllä oli, juurikin näiden matemaattisten viittausten vuoksi. On toisinaan raskasta lukea tekstiä, jota ei täysin ymmärrä. Onneksi Neville kuitenkin avaa näitä koodeja juonessa edetessään, ettei täysi ymmärtämättömyys vaikuttanut liiaksi.
Lisäksi täytyy kehua sitä, kuinka perusteellisesti Neville on tarinansa pohjustanut. Juoni on kehitelty todella hyvin ja kaikella on tarkat taustat ja shakin historia oli yllättävän mielenkiintoista. Kirjoitustyylikin oli varsin sujuvaa - jos siis niitä matemaattisia koodeja ei oteta lukuun. :D
Mutta voi miten ärsyttävästi tämä kirja päättyykään! Niin kesken, niin kesken. Olisin halunnut tietää mitä tapahtuu, miten peli tästä eteenpäin pyörii. Ja kritiikkinä.. köhköh.. siis ihmettelynä mainittakoon, että miksi oi miksi kirjailija on käyttänyt päähenkilöllään omaa etunimeään?!
Päätöksestä huolimatta tahtoisin kaivaa jostain käsiini Katherine Nevillen toisenkin teoksen, nimellä Tuli, jota tämän pokkarinkin takakannen sisus mainostaa.
★★★☆☆
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti