J.R.R. Tolkien: Hobitti

J.R.R. Tolkien; Hobitti eli sinne ja takaisin
Alkuteos: The Hobbit or There and Back Again
Kustantaja: WSOY 16. painos 2001 (1985)
Suomentaja: Kersti Juva, Panu Pekkanen
Sivuja: 312

""Oikein soma", sanoi Gandalf. "Mutta minulla ei ole aikaa puhaltaa saurenkaita tänä aamuna. Minä etsin jotakuta mukaan seikkailuun jota olen järjestämässä, eikä ketään tahdo löytyä."
"Ei varmaan hevin löydykään täältä meiltäpäin! Me olemme yksinkertaista hiljaista väkeä eivätkä seikkailut ole minua varten. Ikäviä ja epämukavia hankkeita joista on vain häiriötä! Hyvässä lykyssä myöhästyy päivälliseltä. En käsitä mitä kukaan niissä näkee", sanoi herra Reppulimme ja työnsi peukalon olkaimen alle ja puhalsi ilmoille uuden entistä isomman saurenkaan. Sitten hän otti esiin aamun kirjeet ja ryhtyi lukemaan niitä eikä ollut huomaavinaan vanhusta. Hän oli päättänyt, ettei Gandalf ollut sellaista seuraa jota hän kaipasi ja hän toivoi tämän lähtevän. Mutta vanhus ei liikahtanutkaan. Hän istui nojaten sauaansa ja tuijotti hobittia sanomatta mitään, kunnes Bilbo kiusaantui ja häntä alkoi jopa vähän suututtaa.
"Hyvä herra!" hän sanoi iimein. "Täällä ei tarvita mitään seikkailuja, kiitos vain!""

Kolossa maan sisällä asuu huolettomista elonpäivistään nautiskeleva hobitti nimeltä Bilbo Reppuli. Mutta kun velho Gandalf valitsee Bilbon mukaansa retkelle "sinne ja takaisin", edessä onkin lähtö vaarallisille poluille: takaisin pitäisi saada lohikäärme Smaugin ammoin varastama kääpiöiden aarre.
Vaikka vaaroja matkalla riittää, haasteiden keskellä pienestä ja pelokkaasta mutta tavattoman sinnikkäästä hobitista kasvaa todellinen sankari.

---

Minusta on tullut huono kirjoittamaan tiivistelmiä, tai sitten olen vain laiskistunut. Ylläoleva tiivistelmä on siis kopioitu wsoy:n sivuilta.

Mutta siitä sen enempiä löpisemättä, palataan aiheeseen, siis Tolkienin Hobittiin.

Yritin nuorempana aloittaa siskon omistaman Taru Sormusten Herrasta yhteisniteen ja se tyssäsi varmaan ensimmäisen kymmenen sivun jälkeen. En enää kuolemaksenikaan muista, aloitinko tyhmänä kaiken keskeltä vai miten tämä meni. Jokatapauksessa, ei vain uponnut. 

Mutta näinhän kävi jo Harry Pottereillekin ja rakastuin niihin vähän kasvettuani. Joten, eiköhän olisi aika antaa myös Tolkienille uusi mahdollisuus. Hobitti tuli ensin ja oli muutenkin vähemmän kunnianhimoinen tavoite näin alkuun. 

Kaipasin kevyttä luettavaa, jotain muuta ainaisten mysteerien jatkoksi, ja totesin, että nyt sitten mennään eikä meinata. Hobitti oli pyörinyt jo jokusen aikaa kirjahyllyssä siskolta lainassa ja se nyt tuntui olevan ainoa, mikä kutkutti mieltä. Vaikka pääsääntöisesti olen pitänyt Hobitin elokuvasovituksista, mutta vähän arastelin silti, sillä en niinkään perusta niistä ainaisista taistelukohtauksista ja verestä ja suolenpätkistä ja irtopäistä (tästä syystä en ole pahemmin pitänyt Taru Sormusten Herrasta -elokuvista ja totta puhuakseni Hobitin viimeinen elokuvasovituskin on vielä näkemättä). 

Onneksi kuitenkin tartuin kirjaan! Ilokseni totesin, ettei Tolkien mässäillyt väkivallalla taikka sota ja taistelukohtauksilla. Kyse oli ihan tosissaan sadusta. Satukirjallisuuden klassikon arvon on Hobitti ihan ansaitusti saanut, sillä tämähän on ihan täydellinen. Täydellinen satu! Ihana satu, jossa on juuri sopivasti toimintaa, ripaus sitä väkivaltaa ja kummallisia, hassunkurisia sattumia ja juonenkäänteitä, jotka pitävät vanhemmankin lukijan mielenkiintoa yllä ihan viimeisille sivuille asti.  

Teksti oli runsasta ja rönsyilevää, mutta silti niin helppolukuista kieltä. Vähän kummastelin, kuinka Hobitin alku oli niiiiin hidasta lukemista. En sano, että kyseessä olisi siis ollut tahmeaa etenemistä, vaan olin aivan varma, että olin lukenut jo vaikka kuinka paljon ja huomasinkin, että vasta pari sivua oli mennyt. Lieköhän johtunut väsystä tai jostain, mutta puolivälin paikkeilla tahti kuitenkin palasi normaaleihin uomiinsa ja loppuosa olikin hujauksessa ohi. 

Hidasta tai ei, niin nautin jokaisesta Hobitin kanssa vietetystä hetkestä. Ja päädyin hankkimaan Sormusten Herran tarun trilogian saman tien. Nyt kirjojen postiin kolahtamista odotellessa, juoksin kirjastoon, mistä sattui Sormuksen Ritarit hyllyssä kököttämään, lainaamaan sen, että pääsisin heti aloittamaan. 

Tolkienin kieli hurmasi minut vasta nyt, mutta niin monet enennen minua. Jos olet meitä harvinaisia Matti Myöhäisiä, niin kipaise kirjastoon tai lainaa kaverilta, tilaa netistä tai löydä antikvariaatista ja sukella Tolkienin maailmaan, sillä välillä tekee meille (krhm... :D) aikuisillekin hyvää painaa jarru pohjaan ja antaa sadun viedä. 

★★★★★

Uusi kirjahylly ja lukunurkka

Viime perjantaina sain isäni ylipuhutuksi lähtemään kuskiksi Ikeaan. Miksikö? No koska tarvitsin toisen kirjahyllyn, edellisen kanssa navigointi kun kävi hieman turhan haastavaksi riittämättömän tilan ja kirjapaljouden käsissä. Täsmäisku siis Ikeaan ja eikun takaisin kotiin kasaamaan uutukaista.

Mies ei kovasti arvostanut koko systeemiä, tämä kun yritti kovasti nukkua sillä välin, kun neiti paukutteli menemään vasaralla samalla epävireisesti lallatellen. Vaikka ihan ensimmäiseksi onnistuinkin lukemaan ohjekuvia ihan päin pieltä, niin sain hyllyseni koottua ihan itse, ilman apuja. Voittajafiilis. Yleensä kun on ollut tapana, että tuo mieheke kasaa meidän huonekalut. Olisin varmaan säästynyt muutamilta sotahaavoilta (paukuttelin vähän yli-innokkaasti puutappeja osiin kiinni ja huomasin vasta siinä välissä, kun niitä oli kiinni sellaiset kuusi liikaa, että hei, eihän näihin kaikkiin koloihin pitänyt laittaa näitä... Ja koska rakastan kirjojani kovasti ja tahdon kirjahyllyni kestävän kunnolla, voitte vain kuvitella kuinka tiukkaan olin niitä puutappeja sitten naputellut. Nyt on jalat sitten ihan naarmuilla, kun epätoivoisesti vääntyilin ja kääntyilin koivet solmuun osien ympärille, että ne pysyisivät paikallaan saadakseni ylimääräiset puutapit revittyä irti.) jos näin olisi tälläkin kertaa tehty. Että hei moi vaan, mutta kyllä siitä ihan kuvan mukainen tuli, katsokaa vaikka itse:

Uusi kirjahylly vaati kuitenkin melkoisen kikkailun, että se saatiin asuntoon mahtumaan. Onneksi nurkasta löytyi yksi vanha lipasto, joka oli jo pariin otteeseen hajonnut ja korjattu ja taas hajonnut. Tyhjensin sen ja pistettiin lipasto palasiksi nojatuolin tieltä. Lopulta aikaansaannoksena tosiaan oli söpöisä pieni nurkkaus, missä on ihanan pehmeä löhönojatuoli ja parikin lukuvaloa ja kirjat siististi hyllyssä; siis se haaveilemani lukunurkka taikka minikotikirjasto. Massiivinen sohvamme kun rajaa juuri sopivasti nurkkauksen ihan omaksi tilakseen.

Seuraava hommahan oli sitten saada lankapussukat pois kirjahyllystä ja lehdet sekalaisista pinoista nätisti koteloissa kirjahyllyyn. Mutta kuinka vaikeaa voi olla löytää pahvisia, itse 'koottavia' lehtikoteloita?! Juoksin kaikki kotia lähellä olevat liikkeet sunnuntaina läpi, paitsi sen suomalaisen kirjakaupan, joka ei sunnuntaisin ole auki, eikä mistään löytynyt. No tänään kun pääsin töistä kipitin kiltisti isoon suomalaiseen kirjakauppaan joka on lähellä myymälää jossa olen töissä... no ei sielläkään ole. Eikä ole läheisessä Tigerissakaan. Mochakahvi Robert's Coffeesta hermoja rauhoittamaan ja vielä kotipysäkiltä siihen suomalaiseen, joka ei eilen ollut auki. Ja sieltä vihdoin löytyi kaksi pakettia näitä valkoisia, perus lehtikoteloita pahvisena. Muoviset olisivat olleet turhan kalliita, kun tarvitsen suhteellisen monta kappaletta. Harmikseni en tosin saanut kuin kaksi kolmen kappaleen pakettia, kun olin suunnitellut kolme ostavani. Mutta kaksi on parempi kuin ei yhtään ja näillä mennään!
Nyt on lehdetkin vihdoin nätisti kirjahyllyssä, ilmestymisjärjestyksessä ja rumat lankamuovipussit piilossa.

Vielä kun löytäisin jostain kivamman väriset pyöreät matot näiden ruskeiden tilalle. Ruskea kun ei enää oikein tahdo sopia värimaailmaan, mutta ovat kulkeneet silti mukana ensimmäisestä omasta kodista.

Nyt on kuitenkin taas runsaasti tilaa uusille kirjoille, joita on tällä hetkellä muuten matkalla neljä kappaletta... Vähäiseltä määrältähän tuo näissä kuvissa näyttää, varsinkin kun tuo toisen hyllyn alimmainen hylly on varattu lautapeleille, mutta varmaan suurin osa kotikotoa mukaani ottamista kirjoista on pakattuna kellariin, ne kun ovat enemmän sitä nuorten kirjallisuutta, jotka saivat antaa tilaa korvienvälistä hieman kasvaneen pikkuneidin uusille teoksille. Kyllä niitä nuortenkirjoja täältä edelleenkin löytyy, ei vaan enää sitä kokonaisen hyllyn hamstraavaa Sweet Valley High:ta tms. : D

Talvilomani koittaa tämän viikon jälkeen, ja aion viimeistään silloin nauttia täysin kotoisasta lukunurkkauksestani. Ei siis muuta kun hyllyjä täyttämään!

Vuoden 2014 Luetut

Vuonna 2014 tämä neiti luki/kuunteli yhteensä 46 kirjaa.
Näistä äänikirjoja oli yhteensä 15, kun paperisia tai e-kirjoja 31. Näiden lisäksi yksi novellikin mahtuu joukkoon.

Näiden kirjojen jakaminen kategorioihin, kuten vuoden paras tai suurin pettymys, on täysin mahdotonta, sillä menneeseen vuoteen mahtui niin monta mieletöntä lukukokemusta, kuin muutama pettymyskin. 

Kaikki arviot löytyvät sivupalkin blogiarkistosta kohdasta 2014. Jokaisesta luetusta kirjasta ei ikävä kyllä ole arviota, mutta even so.

Tässä vielä koottuna vuoden 2014 aikana luetut teokset:

Tervetuloa vuosi 2015

Vuosi 2014 oli kirjojen ja lukemisen suhteen varsin vaihteleva. Oli kausia, kun en tarttunut yhteenkään kirjaan saati lukenut sivuakaan, vaan koukutuin täysin tv-sarjoihin ja muihin häiriötekijöihin. Oli myös kausia, kun en pystynyt olemaan päivääkään lukematta.

Vuonna 2014 tutustuin niin e-, kuin äänikirjoihinkin. Hankin ensimmäisen lukulaitteeni kesälomamatkaamme varten, sillä olen toivoton hamsteri ja kasaan matkaan aina aivan liikaa kirjoja; lukijan kanssa pääsisin kevyemmällä matkalaukulla. Äänikirjoihin päätin tutustua koska olen toivoton matkapahoinvoinnin suhteen. Tahdon tehdä työmatkoilla jotain muuta, kuin tuijottaa bussin ikkunasta ulos, mutta lukeminen ei taas tule kysymykseenkään koska äskettäin mainittu matkapahoinvointi. Äänikirjat olivat siis loistava vaihtoehto tähän tarpeeseen.
Lisäksi löysin uuden genren; Cozy Mystery, johon rakastuin päätä pahkaa.

Menneenä vuonna ostin paljon kirjoja, kaikki toinen toistaan houkuttelevampia. Niinkin paljon, että koska löydän jatkuvasti uusia teoksia jotka on vaan ihan pakko lukea nytheti, eikä huomenna, on kirjahyllyssäni nide toisensa vieressä, jotka odottavat lukemista.

Blogiakin olisin voinut päivittää huomattavasti säännöllisemmin. Olin joskus täysin tietokoneeni ja internetin orja, mutta muutettuani omilleni olen vieraantunut rakkaasta ystävästäni kannettavasta tietokoneesta. Koska kaveri on sen verran harvoin päällä (kun voin kerran sähköpostit ja facebookin tarkistaa puhelimella) on päivittelytahi varsin epäsäännöllistä.
Siksi, poikkean tavoistani ja aion tehdä yhden uuden vuoden lupauksen.

Lupaukseni on pyrkiä parantamaan tapani bloggaajana ja palata rakkaan kirjablogini pariin säännöllisemmin kuin vuonna 2014. Vaikka vuodenvaihteeni sujuukin sairastellen ja raketteja televisiosta katsellen, nauttikaa te muut ja toivottakaa uusi vuosi avosylin tervetulleeksi.

Tervetuloa vuosi 2015! 

Toivottavasti olet mahtava ja täynnä upeita ja iloisia yllätyksiä, niin itselleni

kuin jokaiselle ihanalle kävijälle, joka tähän piskuiseen blogiini eksyy, myös

jokaiselle lukutoukalle ja heidän rakkailleen.

Jennie Bentley: Fatal Fixer-Upper

Jennie Bentley; Fatal Fixer-Upper
Kustantaja: Berkley Books
Sivuja: 239 (e-kirja)

"For a second I was too shocked and astonished to react, and then I threw myself at the door. 'Shit!' It isn't a word I use often, but the sircumstances seemed to demand it. I added a few more choice curses as I hammered my fists against the reinforced steel. Nothing happened; not that I had expected it to. 'Hello?' I tried. 'What's going on?'

There was no answer. I had no idea whether he could hear me or whether he'd left after shutting me in. I certainly couldn't hear him. Was he standing just outside the door, listening to me freak out, or already calmly going about his business? 'Shit!' I said again. It seemed to sum up the situation nicely, even if my voice was shaking..."

Avery saa tuntemattomalta tädiltään kirjeen, tosin varsin myöhässä alkuperäisestä lähetyspäivästä. Avery päättää kirjeen innoittamana lähteä tapaamaan Inga-tätiään Maineen. Perillä selviää, että Inga-täti on juuri menehtynyt ja Avery tapaa tädin vanhahkon lakimiehen. Asiassa ei tunnu olevan mitään hämärää, vaikka lakimies löytääkin Ingan muutetun testamentin, jonka mukaan Avery perii tädin koko omaisuuden, myös talon, joka on kyllä varsin huonossa kunnossa.

Hämmentyneenä Avery palaa New Yorkiin vain löytääkseen poikaystävänsä (ja pomonsa) sängystä toisen naisen kanssa. Hetken huumassa Avery jättää kaiken taakseen muuttaakseen Maineen, Waterfieldin pikkukaupunkiin, remontoidakseen Inga-tädin vanhan talon, voidakseen myydä sen paremmalla summalla.

Avery saa pian ystäviä pienestä kaupungista, mutta ilmeisesti myös tuntemattoman vihollisen. Joku yrittää pelotella naisen lähtemään kaupungista ja luopumaan Inga-tädin talosta ja muusta arvokkaasta omaisuudesta. Sama tuntematon vihjaa myös, että Inga-täti ei olisi kuollutkaan tapaturmaisesti, vaan että kyseessä olisi murha.

Kuka tahtoo Averystä eroon niin kovasti, että on valmis toistamaan murhan ja kuinka läheisen yliopiston kadonnut professori liittyy tähän koko sotkuun?

***

Fatal Fixer-Upper oli loistava! Ihan täydellinen cozy-mystery. Tämä oli se tarina, joka minut sai rakastumaan tähän genreen.

Avery on mitä ihanin hahmo, niin aidon oloinen. Avery ei ole jumalaisen kaunis, eikä muutenkaan täydellinen, naisessa on virheensä. Pidin Averyn hahmosta siis valtavasti. 

Muutenkin Bentleyn hahmot ovat loistavia, esimerkkeinä ihanan ärsyttävä ja lähes hermoja raastavan täydellinen Melissa ja mitä herkullisin Derek. Hahmokaartissa oli helppo pysyä perässä, vaikka tarinan edetessä uusia henkilöitä ilmaantuikin mukaan. Kaikki kuitenkin päätyi pyörimään jo alussa esiteltyjen henkilöiden kesken. 

Pidin siitä, kuinka Bentley tiputteli sekä hienovaraisia, että vähemmän hienovaraisia vihjeitä pitkin tarinaa. Fatal Fixer-Upper on ihan täydellinen "whodunit" -tarina, sillä vähä vähältä paljastuu lisää. 

Loppuratkaisu on yllättävä, mutta sai kuitenkin huudahtamaan "Hah! Tiesin, että siinä on oltava jotain vikaa!"

Bentleyn teksti on otteessaan pitävää ja niin hauskaa luettavaa, että naurahtelin ääneen ja juuri sopivasti jännitystä. Johan sanoin, että tämä oli täydellinen cozy-mystery. Vaikka tämä arvio jääkin aavistuksen lyhyeksi ylistystekstiksi, niin älkää antako sen häiritä vaan tarttukaa tähän, jos osaatte riittävästi englantia. Minut se jätti himoitsemaan lisää ja olenkin jo lukenut kaksi seuraavaa sarjan osaa. Kyseessä on siis Do-it-yourself mystery -sarja. 

Harmittelen vain, että cozy.mystery genre on niin huonosti edustettuna täällä kotisuomessa. Millä näitä saataisiin lisää kirjastojen ja kirjakauppojen hyllyille ja jopa käännettyä omalle kielellemme?
Päädyin meinaan tilaamaan sarjan loput osat Book Depository -nettikaupasta. Lisää mukavia mysteerejä Suomeen kiitos!

★★★★★

Cleo Coyle: On what Grounds

Cleo Coyle; On what Grounds
Kustantaja: Berkley Books 2003
Sivuja: 226 (e-kirja)

"She was a dancer. Young, slender, pretty, but not particularly beautiful. And not special. 

From the corner of Hudson Street, the stalker watched her prancing about behind the tall French doors, sweeping, mopping, wiping - the gleaming wood floor, the marble-topped tables, and the silver espresso machine. 

The hour was late. The place was closed, but the coffeehouse lights beyond the tall clear windows shone with a disturbing intensity, harsh beacons that burned through the thin layer of fog rolling in off the cold, dismal river just a few blocks away.

With tentative movements, the stalker followed those beacons, descending the curb into the empty street.

Wisps of pale mist flowed in waves across the gray cobblestones, sweeping the stalker along in its ethereal current like some passenger on a ferryboat bound for the underworld."

Clare Cosi on  palannut vihdoin New Yorkin West Villageen vietettyään vuosikymmenen New Jersyn puolelle kasvattaen tytärtään. Nyt kun tytär on ottanut siivet alleen ja lähtenyt isoon omenaan opiskelemaan, ei Clare voi vastustaa ex-anoppinsa tarjousta. Clare palaa johtamaan Village Blend kahvilaa ja saa samalla käyttöönsä kahvilan omistajan, siis entisen anoppinsa, edellisen, upean, asunnon kahvilan yläkerrasta.

Kaikki tuntuu sujuvan suunnitelmien mukaan, kunnes eräänä aamuna saapuessaan viimeisen muuttokuorman kera kaupunkiin, Clare löytää kahvilansa suljettuna, vaikka sen olisi pitänyt olla jo tunteja auki ja lukittujen ovien takaa luottobaristansa Annabellen portaikon alapäästä vakavasti loukkaantuneena.

Rikosta ei kuitenkaan näytä tapahtuneen, vaikka poliisit penkovat koko kahvilan. Clare on kuitenkin varma, ettei Annabelle, taitava tanssija, voisi noin vain kompastua ja rämähtää portaita alas. Kun Annabelle vajoaa sairaalassa koomaan ja tytön äitipuoli uhkaa haastaa kahvilan oikeuteen, Clare ei voi enää pitää nenäänsä poissa tutkimuksista vaan alkaa härkkiä asioita omillaan, eikä aina niinkään positiivisin seurauksin.

***

On what Grounds oli suuri pettymys. Kirjan esittely ja kansikuva vaikuttivat niiiin houkuttelevilta, että olihan se pakko kokeilla. Tämä oli myös ensimmäinen cozy mystery, jonka tänä vuonna luin. Harmikseni tämä tosiaan oli pettymys. Tässä muutama syy miksi. 

Alku oli varsin hidastempoinen, eikä oikein mitään mielenkiintoista tuntunut tapahtuvan. 

Toisekseen, päähenkilö Clare oli niiin täydellinen ja niin itserakas että hohhoi. Ja mitähän minä teen Claren kuppikoolla? No en varsinaisesti mitään. Missään kirjassa en ole vielä itseasiassa törmännyt vastaavaan rintojen korostamiseen. Ja tosiaan se täydellisyys, niin ulkonäöllisesti, hoikka ja isot tissit, kaunis naama, kaikki kuolaavat ja sisäisesti tottakai, kaikki rakastavat Clarea.

Kaikki siis varmaan osaavat päätellä, etten pitänyt päähenkilöstä, vaan Clare ärsytti minua kovasti. No, yksi lisäsyy siihen, miksi en pitänyt kirjasta on se, etten ole ikinä kuullutkaan sanoja nude dancing, yhdessä. Osaako joku valaista minua mitä tämä on? Alastontanssia? Strippausta? Jotenkin ärsytti kovasti kun tätä sanayhdistelmää käytettiin paljonkin ja oli omalla tavallaan ehkä olennainenkin osa tarinaa. 

Mutta ei tässä nyt pelkkää negatiivista ollut! Kahvifakta ja kahvinvalmistus ohjeet, joita On what Grounds on pullollaan, nostattivat kyllä ihan suoraan veden kielelle ja herättivät uinuvan (mocha)kahviaddiktioni. Lisäksi miljöö oli hurmaava. Kuka nyt ei rakastaisi New Yorkia? 

Mutta tosiaan.. tämä oli hieman epäuskottava kaikella tavalla, mutta jatko-osat ovat saaneet hyviä arvosteluja, sekä rakastuin miljööseen, että päätin antaa sarjalle toisen mahdollisuuden. Tällä kertaa äänikirjojen muodossa. Ja tottapuhuakseni, nämä toimivat huomattavasti paremmin äänikirjoina. Ja on se myönnettävä, että vaikka en näistä toista arviota tuskin tule kirjoittamaan, niin kyllä Cleo Coylen tarinan kerronta kehittyy huomattavasti tästä ensimmäisestä osasta. Eikä niitä tissejäkään korosteta enää ihan niin kamalasti, vaikka silti ehkä turhan paljon. 

Cleo Coylehan on kuitenkin vain taiteilijanimi, jonka takana on aviopari. Lisää voi lukea täältä ja täältä.

★★☆☆☆

Erik Axl Sund: Varjojen huone

Erik Axl Sund; Varjojen huone
Alkuteos: Pythias Anvisningar
Kustantaja: Otava 2014
Suomentaja: Kari Koski
Sivuja: 364

"Vanha mies istuu pienen pöydän ääressä kadunkulmassa. Mies muistuttaa hänestä Viggoa.
Samat kasvot ja asento, mutta tällä miehellä on ryysyiset vaatteet, ja pienelle huteralle pöydälle aseteltu riviin suuri joukko erikokoisia ja -muotoisia laseja. Ensin hän luulee, että mies on myyjä, mutta hänet huomatessaan mies väläyttää hampaattoman hymyn, kostuttaa likaiset sormenpäänsä kielellään ja hivelee niillä kevyesti yhden lasin reunaa.
Miehen sormet kulkevat edestakaisin, sävelet kohoavat ilmoille ja hän huomaa, että jokaisessa lasissa on tietty määrä vettä. Ne on aseteltu kuin pianon kolme oktaavia koko- ja puolisävelaskelein, kaiken kaikkiaan kolmekymmntäkuusi lasia, ja hän jää seisomaan kuin kivettyneenä miehn eteen. Ympäriltä kuuluu liikenteen melu ja hän kuulee kaulassaan roikkuvista kuulokkeista kuohuvan puheenpapatuksen, mutta pöydältä kuuluu sellaisia säveliä joita hän ei ole koskaan ennen kokenut."

Persoonallisuushäiriöstä kärsivä psykoterapeutti Sofia Zetterlund näkee menneisyytensä uudessa, hämmentävässä valossa. Murhatapaukset alkavat viimein ratketa, ja niiden todellinen luonne on puistattavampi kuin kukaan osasi aavistaa. Koittaa koston aika ? mutta voiko verta pestä pois verellä?

***

 Koska Varjojen huoneen lukemisesta on kulunut vaihteeksi kuukausia, jouduin jälleen kerran kopioimaan tiivistelmän kirjasta Adlibriksen sivuilta. Kuten tein kahden aiemmankin osan kohdalla. Pahoitteluni tästä. 

Varjojen huone oli minulle hitaampi luku, kuin kaksi aiempaa osaa. Ei siksi, että se olisi ollut huomattavasti huonompi, sillä sitä se ei ollut. Toisen osan jälkeen oli jälleen saatava tätä pimeyttä lisää, joten sukelsin samantien viimeiseen osaan. 

Varjojen huoneessa oli huomattavasti enemmän kuvotusta aiheuttavaa kuvailua kuin aiemmissa osissa. Ei kuitenkaan ällöttävyydellä ylenpalttisesti mässäillen, vaan pelkistetyn yksinkertaisesti ja silti teksti sai aikaan sellaiset mielikuvat, että tosissaan teki pahaa, yäk. 

Varjojen huoneen teksti oli selvästi rankempaa, mutta ei tosiaan mässäillyt vieläkään väkivallalla. Rujoja osia oli huomattavasti enemmän, yhtenä mainittakoon kannibalismi. Varjojen huonetta lukiessani koin todellakin enemmän kuvotuksia ja puistatuksia kuin aiempien osien kohdalla. 

Ja huomasin, että tässä osassa Jeanette vaikutti ihan aavistuksen miehekkäältä naiseksi. Mutta toisaalta, Jeanette taisi alunperin ollakin mieshahmo, ennen kuin kirjailijaherrat päätyivät kääntämään tämän naishahmoksi. Jeanetten miehisyys ei kuitenkaan omaa lukemistani häirinnyt, sen vain pisti merkille muutamissa kohdissa. 

Lukiessani pohdin, että kaikilla Varistyttö-trilogian osilla on vähän eri teema. Tämä, viimeinen osa, tuntu kertovan siitä, mitä on olla mieleltään rikki ja millainen on rikkinäinen mieli. Unissakulkijan koin kertovan sen syistä; mikä ja millaiset teot rikkovat ihmisen niin syvältä. Varistyttö taas oli ehkä enemmän siitä, millaisia tekoja rikottu mieli saa aikaan. Tekoja, syitä ja seurauksia, tässä järjestyksessä. 

Mutta palatakseni vielä Varjojen huoneen tarinaan... Lukiessani havahduin pohtimasta sitä, onko väärin olla samaa mieltä murhaajan kanssa? Madeleinen perustelut toiminnalleen ovat silmissäni niin sanotusti aukottomat. En silti hyväksy murhaa, se on aina rikos ihmisyyttä vastaan, vaikkeivät murhan uhrit ehkä muuta ansaitsisikaan. Tuntui hieman hullulta, enemmänkin ehkä häiritsevältä ymmärtää murhaajaa ja tämän ajatusmaailmaa. 

Varistyttö -trilogia oli aivan mieletön lukukokemus. Viimeinen osa saa minulta "vain" neljä tähteä siksi, että voin huonosti turhan monessa kohtaa, sillä teksti oli niin selvästi rajumpaa. Aiemmin en välttämättä olisi tarttunut näin synkkäaiheiseen kirjaan, koska olisin pelännyt sen vievän liiaksi mukanaan. Eikä aivan heikkohermoisimmille trilogia ole varmaankaan paras vaihtoehto. Itse jäin pohtimaan niin monia sairaita asioita luettuani nämä teokset, etten ollut osannut odottaakaan, vaikka tiesin tarinan synkäksi. 

Suosittelen Varistyttö -trilogiaa silti aivan ehdottomasti jokaiselle, joka kaipaa ravisuttavaa lukukokemusta! Sillä sellaisen tämä trilogia lukijalleen tarjoaa. 

★★★★☆