Tervetuloa vuosi 2015

Vuosi 2014 oli kirjojen ja lukemisen suhteen varsin vaihteleva. Oli kausia, kun en tarttunut yhteenkään kirjaan saati lukenut sivuakaan, vaan koukutuin täysin tv-sarjoihin ja muihin häiriötekijöihin. Oli myös kausia, kun en pystynyt olemaan päivääkään lukematta.

Vuonna 2014 tutustuin niin e-, kuin äänikirjoihinkin. Hankin ensimmäisen lukulaitteeni kesälomamatkaamme varten, sillä olen toivoton hamsteri ja kasaan matkaan aina aivan liikaa kirjoja; lukijan kanssa pääsisin kevyemmällä matkalaukulla. Äänikirjoihin päätin tutustua koska olen toivoton matkapahoinvoinnin suhteen. Tahdon tehdä työmatkoilla jotain muuta, kuin tuijottaa bussin ikkunasta ulos, mutta lukeminen ei taas tule kysymykseenkään koska äskettäin mainittu matkapahoinvointi. Äänikirjat olivat siis loistava vaihtoehto tähän tarpeeseen.
Lisäksi löysin uuden genren; Cozy Mystery, johon rakastuin päätä pahkaa.

Menneenä vuonna ostin paljon kirjoja, kaikki toinen toistaan houkuttelevampia. Niinkin paljon, että koska löydän jatkuvasti uusia teoksia jotka on vaan ihan pakko lukea nytheti, eikä huomenna, on kirjahyllyssäni nide toisensa vieressä, jotka odottavat lukemista.

Blogiakin olisin voinut päivittää huomattavasti säännöllisemmin. Olin joskus täysin tietokoneeni ja internetin orja, mutta muutettuani omilleni olen vieraantunut rakkaasta ystävästäni kannettavasta tietokoneesta. Koska kaveri on sen verran harvoin päällä (kun voin kerran sähköpostit ja facebookin tarkistaa puhelimella) on päivittelytahi varsin epäsäännöllistä.
Siksi, poikkean tavoistani ja aion tehdä yhden uuden vuoden lupauksen.

Lupaukseni on pyrkiä parantamaan tapani bloggaajana ja palata rakkaan kirjablogini pariin säännöllisemmin kuin vuonna 2014. Vaikka vuodenvaihteeni sujuukin sairastellen ja raketteja televisiosta katsellen, nauttikaa te muut ja toivottakaa uusi vuosi avosylin tervetulleeksi.

Tervetuloa vuosi 2015! 

Toivottavasti olet mahtava ja täynnä upeita ja iloisia yllätyksiä, niin itselleni

kuin jokaiselle ihanalle kävijälle, joka tähän piskuiseen blogiini eksyy, myös

jokaiselle lukutoukalle ja heidän rakkailleen.

Jennie Bentley: Fatal Fixer-Upper

Jennie Bentley; Fatal Fixer-Upper
Kustantaja: Berkley Books
Sivuja: 239 (e-kirja)

"For a second I was too shocked and astonished to react, and then I threw myself at the door. 'Shit!' It isn't a word I use often, but the sircumstances seemed to demand it. I added a few more choice curses as I hammered my fists against the reinforced steel. Nothing happened; not that I had expected it to. 'Hello?' I tried. 'What's going on?'

There was no answer. I had no idea whether he could hear me or whether he'd left after shutting me in. I certainly couldn't hear him. Was he standing just outside the door, listening to me freak out, or already calmly going about his business? 'Shit!' I said again. It seemed to sum up the situation nicely, even if my voice was shaking..."

Avery saa tuntemattomalta tädiltään kirjeen, tosin varsin myöhässä alkuperäisestä lähetyspäivästä. Avery päättää kirjeen innoittamana lähteä tapaamaan Inga-tätiään Maineen. Perillä selviää, että Inga-täti on juuri menehtynyt ja Avery tapaa tädin vanhahkon lakimiehen. Asiassa ei tunnu olevan mitään hämärää, vaikka lakimies löytääkin Ingan muutetun testamentin, jonka mukaan Avery perii tädin koko omaisuuden, myös talon, joka on kyllä varsin huonossa kunnossa.

Hämmentyneenä Avery palaa New Yorkiin vain löytääkseen poikaystävänsä (ja pomonsa) sängystä toisen naisen kanssa. Hetken huumassa Avery jättää kaiken taakseen muuttaakseen Maineen, Waterfieldin pikkukaupunkiin, remontoidakseen Inga-tädin vanhan talon, voidakseen myydä sen paremmalla summalla.

Avery saa pian ystäviä pienestä kaupungista, mutta ilmeisesti myös tuntemattoman vihollisen. Joku yrittää pelotella naisen lähtemään kaupungista ja luopumaan Inga-tädin talosta ja muusta arvokkaasta omaisuudesta. Sama tuntematon vihjaa myös, että Inga-täti ei olisi kuollutkaan tapaturmaisesti, vaan että kyseessä olisi murha.

Kuka tahtoo Averystä eroon niin kovasti, että on valmis toistamaan murhan ja kuinka läheisen yliopiston kadonnut professori liittyy tähän koko sotkuun?

***

Fatal Fixer-Upper oli loistava! Ihan täydellinen cozy-mystery. Tämä oli se tarina, joka minut sai rakastumaan tähän genreen.

Avery on mitä ihanin hahmo, niin aidon oloinen. Avery ei ole jumalaisen kaunis, eikä muutenkaan täydellinen, naisessa on virheensä. Pidin Averyn hahmosta siis valtavasti. 

Muutenkin Bentleyn hahmot ovat loistavia, esimerkkeinä ihanan ärsyttävä ja lähes hermoja raastavan täydellinen Melissa ja mitä herkullisin Derek. Hahmokaartissa oli helppo pysyä perässä, vaikka tarinan edetessä uusia henkilöitä ilmaantuikin mukaan. Kaikki kuitenkin päätyi pyörimään jo alussa esiteltyjen henkilöiden kesken. 

Pidin siitä, kuinka Bentley tiputteli sekä hienovaraisia, että vähemmän hienovaraisia vihjeitä pitkin tarinaa. Fatal Fixer-Upper on ihan täydellinen "whodunit" -tarina, sillä vähä vähältä paljastuu lisää. 

Loppuratkaisu on yllättävä, mutta sai kuitenkin huudahtamaan "Hah! Tiesin, että siinä on oltava jotain vikaa!"

Bentleyn teksti on otteessaan pitävää ja niin hauskaa luettavaa, että naurahtelin ääneen ja juuri sopivasti jännitystä. Johan sanoin, että tämä oli täydellinen cozy-mystery. Vaikka tämä arvio jääkin aavistuksen lyhyeksi ylistystekstiksi, niin älkää antako sen häiritä vaan tarttukaa tähän, jos osaatte riittävästi englantia. Minut se jätti himoitsemaan lisää ja olenkin jo lukenut kaksi seuraavaa sarjan osaa. Kyseessä on siis Do-it-yourself mystery -sarja. 

Harmittelen vain, että cozy.mystery genre on niin huonosti edustettuna täällä kotisuomessa. Millä näitä saataisiin lisää kirjastojen ja kirjakauppojen hyllyille ja jopa käännettyä omalle kielellemme?
Päädyin meinaan tilaamaan sarjan loput osat Book Depository -nettikaupasta. Lisää mukavia mysteerejä Suomeen kiitos!

★★★★★

Cleo Coyle: On what Grounds

Cleo Coyle; On what Grounds
Kustantaja: Berkley Books 2003
Sivuja: 226 (e-kirja)

"She was a dancer. Young, slender, pretty, but not particularly beautiful. And not special. 

From the corner of Hudson Street, the stalker watched her prancing about behind the tall French doors, sweeping, mopping, wiping - the gleaming wood floor, the marble-topped tables, and the silver espresso machine. 

The hour was late. The place was closed, but the coffeehouse lights beyond the tall clear windows shone with a disturbing intensity, harsh beacons that burned through the thin layer of fog rolling in off the cold, dismal river just a few blocks away.

With tentative movements, the stalker followed those beacons, descending the curb into the empty street.

Wisps of pale mist flowed in waves across the gray cobblestones, sweeping the stalker along in its ethereal current like some passenger on a ferryboat bound for the underworld."

Clare Cosi on  palannut vihdoin New Yorkin West Villageen vietettyään vuosikymmenen New Jersyn puolelle kasvattaen tytärtään. Nyt kun tytär on ottanut siivet alleen ja lähtenyt isoon omenaan opiskelemaan, ei Clare voi vastustaa ex-anoppinsa tarjousta. Clare palaa johtamaan Village Blend kahvilaa ja saa samalla käyttöönsä kahvilan omistajan, siis entisen anoppinsa, edellisen, upean, asunnon kahvilan yläkerrasta.

Kaikki tuntuu sujuvan suunnitelmien mukaan, kunnes eräänä aamuna saapuessaan viimeisen muuttokuorman kera kaupunkiin, Clare löytää kahvilansa suljettuna, vaikka sen olisi pitänyt olla jo tunteja auki ja lukittujen ovien takaa luottobaristansa Annabellen portaikon alapäästä vakavasti loukkaantuneena.

Rikosta ei kuitenkaan näytä tapahtuneen, vaikka poliisit penkovat koko kahvilan. Clare on kuitenkin varma, ettei Annabelle, taitava tanssija, voisi noin vain kompastua ja rämähtää portaita alas. Kun Annabelle vajoaa sairaalassa koomaan ja tytön äitipuoli uhkaa haastaa kahvilan oikeuteen, Clare ei voi enää pitää nenäänsä poissa tutkimuksista vaan alkaa härkkiä asioita omillaan, eikä aina niinkään positiivisin seurauksin.

***

On what Grounds oli suuri pettymys. Kirjan esittely ja kansikuva vaikuttivat niiiin houkuttelevilta, että olihan se pakko kokeilla. Tämä oli myös ensimmäinen cozy mystery, jonka tänä vuonna luin. Harmikseni tämä tosiaan oli pettymys. Tässä muutama syy miksi. 

Alku oli varsin hidastempoinen, eikä oikein mitään mielenkiintoista tuntunut tapahtuvan. 

Toisekseen, päähenkilö Clare oli niiin täydellinen ja niin itserakas että hohhoi. Ja mitähän minä teen Claren kuppikoolla? No en varsinaisesti mitään. Missään kirjassa en ole vielä itseasiassa törmännyt vastaavaan rintojen korostamiseen. Ja tosiaan se täydellisyys, niin ulkonäöllisesti, hoikka ja isot tissit, kaunis naama, kaikki kuolaavat ja sisäisesti tottakai, kaikki rakastavat Clarea.

Kaikki siis varmaan osaavat päätellä, etten pitänyt päähenkilöstä, vaan Clare ärsytti minua kovasti. No, yksi lisäsyy siihen, miksi en pitänyt kirjasta on se, etten ole ikinä kuullutkaan sanoja nude dancing, yhdessä. Osaako joku valaista minua mitä tämä on? Alastontanssia? Strippausta? Jotenkin ärsytti kovasti kun tätä sanayhdistelmää käytettiin paljonkin ja oli omalla tavallaan ehkä olennainenkin osa tarinaa. 

Mutta ei tässä nyt pelkkää negatiivista ollut! Kahvifakta ja kahvinvalmistus ohjeet, joita On what Grounds on pullollaan, nostattivat kyllä ihan suoraan veden kielelle ja herättivät uinuvan (mocha)kahviaddiktioni. Lisäksi miljöö oli hurmaava. Kuka nyt ei rakastaisi New Yorkia? 

Mutta tosiaan.. tämä oli hieman epäuskottava kaikella tavalla, mutta jatko-osat ovat saaneet hyviä arvosteluja, sekä rakastuin miljööseen, että päätin antaa sarjalle toisen mahdollisuuden. Tällä kertaa äänikirjojen muodossa. Ja tottapuhuakseni, nämä toimivat huomattavasti paremmin äänikirjoina. Ja on se myönnettävä, että vaikka en näistä toista arviota tuskin tule kirjoittamaan, niin kyllä Cleo Coylen tarinan kerronta kehittyy huomattavasti tästä ensimmäisestä osasta. Eikä niitä tissejäkään korosteta enää ihan niin kamalasti, vaikka silti ehkä turhan paljon. 

Cleo Coylehan on kuitenkin vain taiteilijanimi, jonka takana on aviopari. Lisää voi lukea täältä ja täältä.

★★☆☆☆

Erik Axl Sund: Varjojen huone

Erik Axl Sund; Varjojen huone
Alkuteos: Pythias Anvisningar
Kustantaja: Otava 2014
Suomentaja: Kari Koski
Sivuja: 364

"Vanha mies istuu pienen pöydän ääressä kadunkulmassa. Mies muistuttaa hänestä Viggoa.
Samat kasvot ja asento, mutta tällä miehellä on ryysyiset vaatteet, ja pienelle huteralle pöydälle aseteltu riviin suuri joukko erikokoisia ja -muotoisia laseja. Ensin hän luulee, että mies on myyjä, mutta hänet huomatessaan mies väläyttää hampaattoman hymyn, kostuttaa likaiset sormenpäänsä kielellään ja hivelee niillä kevyesti yhden lasin reunaa.
Miehen sormet kulkevat edestakaisin, sävelet kohoavat ilmoille ja hän huomaa, että jokaisessa lasissa on tietty määrä vettä. Ne on aseteltu kuin pianon kolme oktaavia koko- ja puolisävelaskelein, kaiken kaikkiaan kolmekymmntäkuusi lasia, ja hän jää seisomaan kuin kivettyneenä miehn eteen. Ympäriltä kuuluu liikenteen melu ja hän kuulee kaulassaan roikkuvista kuulokkeista kuohuvan puheenpapatuksen, mutta pöydältä kuuluu sellaisia säveliä joita hän ei ole koskaan ennen kokenut."

Persoonallisuushäiriöstä kärsivä psykoterapeutti Sofia Zetterlund näkee menneisyytensä uudessa, hämmentävässä valossa. Murhatapaukset alkavat viimein ratketa, ja niiden todellinen luonne on puistattavampi kuin kukaan osasi aavistaa. Koittaa koston aika ? mutta voiko verta pestä pois verellä?

***

 Koska Varjojen huoneen lukemisesta on kulunut vaihteeksi kuukausia, jouduin jälleen kerran kopioimaan tiivistelmän kirjasta Adlibriksen sivuilta. Kuten tein kahden aiemmankin osan kohdalla. Pahoitteluni tästä. 

Varjojen huone oli minulle hitaampi luku, kuin kaksi aiempaa osaa. Ei siksi, että se olisi ollut huomattavasti huonompi, sillä sitä se ei ollut. Toisen osan jälkeen oli jälleen saatava tätä pimeyttä lisää, joten sukelsin samantien viimeiseen osaan. 

Varjojen huoneessa oli huomattavasti enemmän kuvotusta aiheuttavaa kuvailua kuin aiemmissa osissa. Ei kuitenkaan ällöttävyydellä ylenpalttisesti mässäillen, vaan pelkistetyn yksinkertaisesti ja silti teksti sai aikaan sellaiset mielikuvat, että tosissaan teki pahaa, yäk. 

Varjojen huoneen teksti oli selvästi rankempaa, mutta ei tosiaan mässäillyt vieläkään väkivallalla. Rujoja osia oli huomattavasti enemmän, yhtenä mainittakoon kannibalismi. Varjojen huonetta lukiessani koin todellakin enemmän kuvotuksia ja puistatuksia kuin aiempien osien kohdalla. 

Ja huomasin, että tässä osassa Jeanette vaikutti ihan aavistuksen miehekkäältä naiseksi. Mutta toisaalta, Jeanette taisi alunperin ollakin mieshahmo, ennen kuin kirjailijaherrat päätyivät kääntämään tämän naishahmoksi. Jeanetten miehisyys ei kuitenkaan omaa lukemistani häirinnyt, sen vain pisti merkille muutamissa kohdissa. 

Lukiessani pohdin, että kaikilla Varistyttö-trilogian osilla on vähän eri teema. Tämä, viimeinen osa, tuntu kertovan siitä, mitä on olla mieleltään rikki ja millainen on rikkinäinen mieli. Unissakulkijan koin kertovan sen syistä; mikä ja millaiset teot rikkovat ihmisen niin syvältä. Varistyttö taas oli ehkä enemmän siitä, millaisia tekoja rikottu mieli saa aikaan. Tekoja, syitä ja seurauksia, tässä järjestyksessä. 

Mutta palatakseni vielä Varjojen huoneen tarinaan... Lukiessani havahduin pohtimasta sitä, onko väärin olla samaa mieltä murhaajan kanssa? Madeleinen perustelut toiminnalleen ovat silmissäni niin sanotusti aukottomat. En silti hyväksy murhaa, se on aina rikos ihmisyyttä vastaan, vaikkeivät murhan uhrit ehkä muuta ansaitsisikaan. Tuntui hieman hullulta, enemmänkin ehkä häiritsevältä ymmärtää murhaajaa ja tämän ajatusmaailmaa. 

Varistyttö -trilogia oli aivan mieletön lukukokemus. Viimeinen osa saa minulta "vain" neljä tähteä siksi, että voin huonosti turhan monessa kohtaa, sillä teksti oli niin selvästi rajumpaa. Aiemmin en välttämättä olisi tarttunut näin synkkäaiheiseen kirjaan, koska olisin pelännyt sen vievän liiaksi mukanaan. Eikä aivan heikkohermoisimmille trilogia ole varmaankaan paras vaihtoehto. Itse jäin pohtimaan niin monia sairaita asioita luettuani nämä teokset, etten ollut osannut odottaakaan, vaikka tiesin tarinan synkäksi. 

Suosittelen Varistyttö -trilogiaa silti aivan ehdottomasti jokaiselle, joka kaipaa ravisuttavaa lukukokemusta! Sillä sellaisen tämä trilogia lukijalleen tarjoaa. 

★★★★☆

Erik Axl Sund: Unissakulkija

Erik Axl Sund; Unissakulkija
Alkuteos: Hungerelden
Kustantaja: Otava 2014
Suomentaja: Kari Koski
Sivuja: 395

"Hän tuntee häpeää siitä että on isänsä tytär, mutta samalla hänessä itää jotain minkä takia häntä ei huvitakaan opettaa tyttöä uimaan.
Hän katselee laihaa hahmoa, joks dridoo hymyillrn altaan reunalla yllään aivan liian iso yöpaita. Hänen oma yöpaitansa, johon on painettu väreillä Sigtunan koulun tunnus.
Äkkiä hänen tekee pahaa katsella tyttöä, joka on pukeutunut hänen vaatteisiinsa ja joka on menossa veteen altaan matalassa päässä. Victoria yrittää katsoa mitä isä tytössä näkee. Hän on kaunis ja turmeltumaton, hän on nuorempi eikä luultavasti väitä vastaan niin kuin Victoria on alkanut tehdä.
Helvettiäkö sinä kuvittelet voivasi viedä minun paikkani? hän ajattelee.
"Tule tänne." Victoria yrittää kuulostaa ystävälliseltä mutta kuulee, että äänensävy on nyt pikemminkin käskevä.
Muistikuva ilmestyy hänen mieleensä. Pieni poika jota hän rakasti mutta joka petti hänet ja sitten hukkui. Niin yksinkertaisesti se voisi käydä, hän ajattelee.
"Kaadu eteenpäin veteen, niin minä pitelen sinua alhaalta."
Victoria käy tytön viereen, joka aluksi epäröi. "No niin, älä ole pelkuri. Minä otan sinut vastaan."
Äkkiä tyttö liukuu veteen.
Hän tuntuu kevyeltä kuin pikkulapsi Victorian sylissä.
Tyttä liikuttaa käsiään ja jalkojaan ohjeiden mukaan, mutta kun Victoria antaa hänen kellua itse, hän lakkaa heti uimasta ja rupeaa sen sijaan sätkyttelemään. Victoriaa se ärsyttää joka kerta, mutta hän hillitsee itsensä ja ohjaa tyttöä hitaasti mutta varmasti syvempään veteen.
Tässä hänen jalkansa eivät ota pohjaan, ajattelee Victoria, joka pysyy pinnalla polkemalla vettä.
Hän irrottaa otteensa."

Jeanette Kihlberg jatkaa selvittämättömien lapsenmurhien tutkimuksia. Työn keskeyttää uusi järkyttävä tapaus - veriteko, johon liittyy sairaita ritualistisia piirteitä. Samaan aikaan psykoterapeutti Sofia Zetterlund yrittää pitää sirpaloituvaa mieltään koossa.

***

 Olin jo kertaalleen kirjoittanut arvostelun Unissakulkijasta, mutta Elisalla tuli ongelmia nettiyhteyksien kanssa ja julkaiseminen ei onnistunut. Eikä näköjään luonnoksen tallennuskaan, joten jouduin alottamaan alusta. Töissä on ollut hulinaa, ja joulu vietettiin siskon perheen tykönä Rovaniemellä (kuvia joulumaastani löytyy instagramista)

Pidin unissakulkijan alusta valtavasti. Miksikö? No koska edellisen kirjan tapahtumia ei kerrattu. Yleensä sarjoilla se on hyvä asia, mikäli niitä lukee ilmestymistahdissa. Mutta näin kun hankit koko trilogian kerralla ja pystyt siirtymään saumattomasti osasta toiseen, niin kertaus olisi turhauttanut minua. 

Tokihan Varistyttö-trilogia on yksi tarina, joka on jaettu kolmiin kansiin, ettei esikoisteoksesta olisi tullut liian pitkä ja osat on julkaistu ainakin meillä Suomessa varsin tiheässä tahdissa, joten kertaus olisi ollut ehkä jopa täysin turhaa. Nojoo, who cares. 

Onnekseni nappasin kirjamessuilta kaikki kolme osaa, sillä ensimmäisen osan luettuani, oli aivan pakko siirtyä pimeydessä seuraavaan osaan ja jatkaa matkaa. Unissakulkija kun nosti jälleen vain lisää kysymyksiä. 

En ole ikinä ymmärtänyt sitä, kun toiselle tehdään pahaa ja uhri vihaa tekijää ja pelkää tätä, mutta kun joku toinen joutuukin pahantekijän kohteeksi, on ensimmäinen uhri mustasukkainen. Kuinka ihminen voi vihata ja silti olla niin riippuvainen, riippuvainen siitä pahasta olosta, josta tahtoo päästä eroon. Unissakulkija herätti muitakin isoja kysymyksiä, joita jäi väkisinkin pohtimaan ja vatvomaan pitemmäksikin aikaa, koska ne jäävät mielenpäälle pyörimään ahdistavina. Silti näihin ei vain saada vastausta. 

Unissakulkija pureutuu siihen, mitä väkivalta ja seksuaalinen väkivalta tekee lapselle ja kuinka pitkälle se vaikuttaa vielä aikuisenakin. Kuinka lapsena koetusta vääryydestä ei tule ikinä pääsemään irti, ei aidosti. Tämäkin osa pääsee siis syvälle ihon alle, kuten edellinenkin, tällä kertaa vain vielä syvemmälle. 

Ja mainittakoon kirjailijakaksikon kunniaksi se, että he ovat varsin taitavie vetämään maton lukijansa jalkojen alta. He antavat ymmärtää, että tämä on ratkaisu, tämä on tekijä ja näin homma menee. Mutta taas lähteekin se matto alta ja koko "whodunit" -pohdinta on aloitettava alusta, kun kirjailijat ovat ohjanneet lukijaansa täysin väärille raiteille. 

★★★★★

Erik Axl Sund: Varistyttö

Erik Axl Sund; Varistyttö
Alkuteos: Kråkflickan
Kustantaja: Otava 2014
Suomentaja: Kari Koski
Sivuja: 415

"pöytä olohuoneessa oli täynnä menneen viikon sanomalehtiä. Hän oli odottanut edes pikku-uutista kadonneesta lapsesta, mutta itse asiassa hän oli luullut että se olisi lööpeissä. 
Lapsen joka katoaa savuna ilmaan pitäisi kai olla suuri uutinen?
Jotain sellaista jolla myytäisiin iltapäivälehtien numeroita vähintään viikon ajan.
Niin oli aina ollut.
Mutta hän ei ollut löytänyt mitään mistä kävisi ilmi, että poikaa kaivattiin. Radion etsintäkuulutuksissa ei mainittu mitään, ja hänelle valkeni, että poika oli täydellisempi kuin hän olisi osannut toivoakaan.
Jollei kukaan etsinyt poikaa, se merkitsi sitä, että tämä turvautuisi häneen niin kauan kuin hän tyydyttäisi tämän perustarpeet, ja sen hän tiesi tekevänsä. 
Hän enemmän kuin tyydyttäisi ne.
Hän jalostaisi tämän toiveet siten, että ne vastaisivat täysin hänen omiaan ja heistä kahdesta tulisi yksi. Hänestä tulisi uuden olennon älykäs pää ja pojasta lihakset. 
Juuri nyt, kun poika makasi tokkurassa patjalla, hän oli pelkkä alkio. Mutta kun poika oppisi ajattelemaan hänen laillaan, heile olisi vain yksi totuus.
Kun hän olisi opettanut pojalle, miltä tuntui olla samaan aikaan skä uhri, että tekijä, tämä ymmärtäisi."

Metroaseman läheltä löytyy kuollut poika, joka on joutunut raa'an väkivallan uhriksi. Pian löytyy toinenkin nuoren pojan ruumis.Psykoterapeutti Sofia Zetterlund saa potilaakseen Sierra Leonen lapsisotilaan, jolla vaikuttaa olevan moni persoonahäiriö samoin kuin Sofian toisella potilaalla, lapsena hyväksikäytön uhriksi joutuneella Victoria Bergmanilla. Kun poikien sarjamurhia tutkiva rikoskomisario Jeanette Kihlberg pyytää apua Sofialta, naisten välille muodostuu hämmentävän väkevä yhteys. Väkivallan ja traumojen kohtalokkaista ketjuista punoutuu tarina, joka addiktoi lukijansa heti ensi sivuilta. (Teksti: Adlibris.com)

---

Tuntui yhtäkkiä ylitsepääsemättömän vaikealta osata tiivistää Varistytön tarina, joten päädyin pitkällisen kirjoittamisen ja poispyyhkimisen jälkeen kopioimaan Adlibris -verkkokirjakaupan kuvauksen kirjasta. 

Kun kirjamessuilta koko trilogian kotiutin, olin pohtinut tekeväni arvostelun kaikista kolmesta sarjan osasta kerralla, mutta kun pääsin lukemaan näitä, huomasin, että erinäisiä ajatuksia singahteli jokatoisella sivulla, ja yhdestä arvostelusta tulisi liian pitkä ja sekava. Tässä siis arvostelut jokaisesta Varistyttö -trilogian osasta yksitellen.

Odotukseni olivat korkealla, ehkä jopa pelottavan korkealla; odotinko ehkä liikaa, pystyisikö mikään kirja lunastamaan sellaisia odotuksia, mitä Varistyttöä kohtaan oli kasaantunut? En ollut lukenut yhtään huonoa arviota. 

Eikä minun onneksi tarvinnut pettyä. Varistyttö luettiin 24 tunnin sisällä aloitetuani ensimmäisen sivun. Taukoja pidin vain aivan pakollisissa väleissä, kuten kaupassakäynti ja ruoanlaitto yms.
Ensimmäinen huomioni oli se, kuinka tarina soljuu eteenpäin hyvässä tahdissa, eikä mitään vain dumpattu niskaan, kuin saavillista jäävettä. 

Jo alusta asti koin puistatuksia. Vaikka tietääkin, että itse tarina on fiktiota, mutta sen tapahtumat kuitenkin omalla tavallaan totta, ei voi kuin ihmetellä kuinka joku saattaa tehdä toiselle ihmisele, vieläpä lapselle, jotain tällaista. Ja pahinhan ei todellakaan ole tässä. 

Kuinka paha ihminen voi oikeastaan olla? Kuinka paha viattomasta ihmisestä voi tulla, jos joutuu jo lapsena kokemaan niin mieletöntä vääryyttä? Onko se pahuutta, jos se on seurausta jostain, mitä ei ole itse voinut estää, mitä ei ole osannut estää? Jos se on seurausta jostain oikeasti pahasa, niin onko kyse silloin todella pahuudesta, vai siitä, että sielu on rikki, ja oikea ja väärä ovat sulautuneet toisiinsa, eikä rajaa enää erota?  

Nämä olivat ne kysymykset, mitkä Varistyttö jätti kaikumaan pääni sisälle. Kirja oli luettava yhdeltä istumalta, se vetäisi niin täysin mukaansa, että sen käsistä laskeminen oli työlästä, välillä tuntui, että mies sai tosissaan repiä opuksen käsistäni saadakseen minut tekemään ruokaa. Mutta kun kirjailijakaksikko vetää maton alta kerran toisensa jälkeen ja kirjoittaa niin elävää ja puistattavaa tekstiä, ei sitä voi vain laskea viereen pöydälle ja unohtaa, mitä on juuri lukenut. 

Ja jos rehellisiä ollaan, on jo kansikuva varsin hyytävä. En pystynyt nukkumaan kirja yöpöydällä oikein päin laskettuna, vaan jouduin kääntämään sen ylösalaisin. Sen verran hyvin tämä tarina jäi päähäni pyörimään. Onneksi kaikki osat olivat käden ulottuvilla, niin, etten joutunut kärvistelemään seuraavaa osaa odotellessa.

★★★★★

Kuulumisia

Kohta on taas se aika, kun meidän keittiön täyttää tuoreitten joulutorttujen tuoksu ja lahjapaperirullia kerääntyy ympäri asuntoa. Joululahjojen metsästys on aloitettu ja ihan hyvällä menestyksellä, muutama vielä jäljellä, mutta on tässä onneksi vielä reilu kuukausi aikaa.

Osa jouluvaloistakin on jo ripustettu esille luomaan tunnelmaa ja valaisemaan pääkaupungin lumettomia marraskuun iltoja. Rakastan joulua, sen valoja, tuoksua ja tunnelmaa. Eikä ole siis mikään ihme, että kun marraskuu saapuu, alan ripottelemaan pikkuhiljaa joulujuttuja esille. Koriste-esineet vaihtuvat kesäisistä kukista kynttilöihin ja niitä on todellakin joka puolella.

Ja kun marraskuu kääntyy joulukuuksi, haetaan kellarista kuusi ja koristellaan se omalle paikalleen ja availlaan perinteisen suklaakalenterin luukkuja aattoa odotellen. Olen tässä suhteessa ehkä vähän lapsellinen, mutta kaikki tämä kuuluu minun jouluuni ja alan rakentamaan tunnelmaa jo reilusti etukäteen, enkä taatusti luovu suklaajoulukalenteristani vielä vuosikausiin.

Tänä vuonna joulu vietetään takuulumisissa maisemissa, sillä nokka vie siskon perheen luo Rovaniemelle. Tästä syystähän ei ehkä "tarvitsisi" laittaa joulua kotiin, mutta kun se vaan on niin kivaa. Viime joulun vietimme ensimmäistä kertaa oman katon alla, kun yleensä tosiaan matkaamme sukulaisten luo, ja voi kuinka rakastinkaan sitä joulun luomista, pientä hässäkkää lahjojen ja siivoamisen ja koristelujen kanssa ja ruokavalmisteluja. Mutta toisaalta on ihan yhtä kiva päästä valmiiseen pöytään ja auttaa tunnelman luomisessa vieraissakin.

Mutta nyt eletään tosissaan vasta marraskuuta, joten rajoitetaan jouluhöpinä tähän.
Alkuperäinen tarkoitukseni oli tulla päivittämään sivupalkin "tällä hetkellä" kohtaa ja päädyinkin satuilemaan joulunodotuksesta...

Erik Axl Sundin Varistyttö -trilogia on nyt tosiaan luettu ja odottaa vain sopivaa hetkeä, koska saisin osista kirjoitettua arviot tänne blogin puolelle. Ovat siis pikapuoliin tulossa, sen lupaan.

Olen viimeaikoina kiinnostunut kovasti Charles Dickensin tuotannosta ja Suuria odotuksia tulikin hankittua huuto.netin kautta. Nyt kuitenkin tekee mieli lukea mysteerejä. Joten huusin huuto.netistä toisenkin Dickensin teoksen, Kolean talon, jonka saapumista tässä odottelen. Tiiliskivi joka houkuttelee varsin suuresti tällä hetkellä.
Enkä tyytynyt vain kahteen Dickensiin, vaan surffailin netissä etsimässä herran Christmas Carol -teosta. Päädyin tilaamaan Barnes&Noblesilta kokoelmateoksen, joka sisältää kaikki Dickensin joulukirjat yksissä kansissa. Hintaa tuli yhteensä hurjat 30$ postikuluineen päivineen! Tämä on joululahja ihan itselleni. Viikosta kahteenhan tässä vielä menee, ennen kuin opus saapuu Suomeen, mutta eiköhän se ole odotuksen arvoista. Harmi vain, ettei tällaista ole käännetty suomeksi, mutta toisaalta, eipä sitä ensimmäistä kertaa olla mitään englanniksi lukemassa. 

Mysteeri mielentilani tosiaan jatkuu, joten vietin eilenillalla pitkät pätkät netissä selailemassa mysteeriromaaneja, jotka sijoittuisivat New Yorkiin (ja jos mahdollista, joulunalusaikaan...). Törmäsin sarjaan Coffeehouse Mysteries ja tämä vaikutti lupaavalta, juuri siltä mitä etsinkin; cozy mysteries -genreltä. Hankin ensimmäisen osan On what Grounds, e-kirjana ja nyt voin viihdyttää itseäni näillä siihen saakka, kunnes ostamani Dickensit saapuvat noudettaviksi.

Ja mikä parasta, sain vihdoin tilaaman lattialampun eilen kotiin asti. Hetihän se oli pakko koota ja istuttaa oikealle paikalleen sohvan nurkkaan. Nyt näkee talven pimenevissä illoissakin lueskella sohvalla, kun kattovalaisimen valokeila jäi aina aiemmin kirjan taakse piiloon jättäen sivut hämärään. Tämähän meinaa ainoastaan sitä, että silmät väsyvät vähemmän, kun saa lukea kunnon valossa.

Iloista ja lämminhenkistä joulunalusaikaa kaikille!