Kami Garcia & Margaret Stohl: Beautiful Creatures *

Kami Garcia & Margaret Stohl; Beautiful Creatures
Äänikirja
Suomeksi: Lumoava kirous
Lukija: Kevin T. Collins ja Eve Bianco
Musiikki: Michele McGonigle
Kustantaja: Penguin Books Ltd
Kesto: 17h 9min

"Falling.
I was free falling, tumbling through the air.
"Ethan!" 
She called to me, and just the sound of her voice made my heart race.
"Help me!"
She was falling, too. I stretched out my arm, trying to catch her. I reached out, but all I caught was air. There was no ground beneath my feet, and I was clawing at mud. We touched fingertips and I saw green sparks in the darkness. 
Then she slipped through my fingers, and all I could feel was loss. 
Lemons and rosemary. I could smell her, even then.
But I couldn't catch her."


Gatlin on uninen kaupunki Etelä-Carolinassa, missä mikään ei muutu, eikä mitään tapahdu. Kunnes kaupunkiin muuttaa uusi tyttö, joka kääntää kaiken päälaelleen. Gatlin ei ole se kaikista lämpimimmin tervetulleeksi toivottava paikka uusille henkilöille, varsinkaan, jos kyseessä on kylähullun herra Ravenwoodin siskontyttö.


Ethan tuntee vastustamatonta vetoa uutta tyttöä kohtaan, eikä voi muuta kuin hyväksyä sen kummallisen tosiasian, että Lena on se unien tyttö, joka aina lipeää Ethanin otteesta. Lena on erilainen kuin Gatlinin muut asukkaat ja vaikka Ethanin koulukaverit ja heidän vanhempansa ottavat sydämen asiakseen ajaa Lenan pois koulusta ja koko kaupungista, pyrkii poika tekemään tytön olosta mahdollisimman siedettävän.


Mutta kuten sanottu, Lenan saapuminen pikkukaupunkiin pistää asiat päälaelleen, alkaa tapahtua kummia. Äidinkielentunnilla muiden keskittyessä ilkkumaan Lenaa, ikkuna hajoaa ja vain Lena on ainoa, joka ei vahingoitu lasinsirpaleista, sää on entistä myrskyisämpi hurrikaanikaudesta huolimatta.
Mitä lähemmäs Ethan pääsee Lenaa, sitä mukaa alkaa pojan ihastus syventyä ja tälle paljastua suuri salaisuus, jota Lena ei ole kertonut yhdellekään kuolevaiselle. Sillä Lena ei ole kuolevainen vaan eräänlainen noita, (caster, jolle ei pikaisesti löytynyt mitään suomenkielistä vastaavaa sanaa) jonka suku on kirottu. Lenan täyttäessä 16, tyttö lunastetaan joko valon tai pimeyden puolelle, eikä tällä ole vaihtoehtoa. Jostain syystä Lena on varma, että päätyy pimeyteen, vaikka tekisi mitä tullakseen lunastetuksi valoon. Joku yrittää saada Lenan uskomaan, että tämä kuuluu heidän, pimeän, puolelleen. Onko siis Lenan ja Ethanin rakkaus, vahvistettuna yliluonnollisella yhteydellä, alku vai loppu?

---

Juonikuvio on ehkä omalla tavallaan jo hieman kulahtanut; kaksi rakastavaista, joiden perheet yrittävät pitää heidät erossa. Mutta tästä huolimatta Beautiful creatures oli hurmaava kuuntelukokemus. Se nyt on toki sanomattakin selvää, että elämys on erilainen, kun sen kokee kuunnellen, kuin itse lukien. En osaa varmaksi sanoa, olisinko pitänyt tästä yhtä paljon jos olisin sen lukenut, enkä kuunnellut. Mutta kuunneltuna tämä toimi loistavasti. Kuuntelin siis alkuperäiskielellä englanniksi, en osaa sanoa, onko tätä edes suomeksi luettu...

Ensinnäkin lukija itsessään, Kevin T. Collins, on aivan loistava, miellyttävä ääni, jota mies osaa käyttää monipuolisesti. Lisäksi repliikkien paksu etelävaltioiden aksentti vain kuului tekstiin, eikä tuntunut yhtään tyhjästä nyhjäistyltä, mitä vähän arastelin.

Tahdon antaa ison plussan jo siitä, että tämä tarina oli kerrottu Ethanin kannalta. Nämä teinirakkaustarinat kun tuppaavat aina näyttämään vain sen tytön kannan asiaan, mutta Beautiful Creatures kerrotaan Ethanin suulla. Toki kirjan loppupuolella, jossa yksi kappale on Lenan kannalta, on käytetty naislukijaa Eve Biancoa, mutta Collins luki siinäkin Ethanin repliikit. Pisti siis miettimään, olisiko Bianco voinut lukea koko kirjan ajan Lenan repliikit? Sillä nyt Biancon osuus tuntui vähän irralliselta, koska Collinsin lukemana olin muodostanut erilaisen mielikuvan Lenan äänestä. 

Lisäksi pidin siitä, että tähän äänikirjaan oli lisätty niin musiikkia kuin äänitehosteitakin. Esimerkiksi kuunnellessani Harry Potter -kirjat Stephen Fryn lukemana, ei näitä äänitehosteita ollut. Toisaalta, Potterit eivät niitä tarvitse. Tässä kuitenkin musiikki ja äänitehosteet loivat niin tiiviisti tunnelmaa, että tarinaan oli helppo hävitä. Ylimääräisiä ääniä ei ollut todellakaan kokoaikaa, mutta ns. vaikuttavammissa kohtauksissa käytettiin tehosteita varsin onnistuneesti. Musiikki on mainittu alun krediiteissäkin, koska kirjassa toistuu eräs kappale, joka on iso osa tarinaa ja positiivista oli se, että se oli tosissaan tehty musiikiksi, eikä vain luettu.

Mutta palataan itse kirjaan, eikä puhuta pelkästä äänikirjan toteutuksesta. 

Pidin siitä, että kirjassa ei oltu käytetty näitä perus mytologisia hahmoja kuten ihmissusia ja vampyyreja, vaan otettiin jotain ehkä vähän vähemmän tunnettua; succubus ja incubus -olennot. Näiden luonnetta oli hieman manipuloitu tarinaan sopivammaksi, mutta pääpiirteet olivat samat. Ihana saada jotain uutta tällekin saralle! 

Hahmot oli luotu selkeiksi ja vahvoiksi, oli helppo pysyä kärryillä siitä kenestä oli kyse ja osasi tavallaan vähän jo etukäteen arvailla miten nämä reagoisivat tiettyihin tilanteisiin ja tapahtumiin. Kyse ei ollut ennalta arvattavista hahmoista, vaan juurikin hyvällä tavalla vahvoista, ns. voimakaspiirteisistä. 

Kirjan loppu oli(si ollut) yllätys, eräänlainen täydellinen cliff hanger. Oli siis pakko aloittaa samantien Beautiful Darkness -äänikirjan kuuntelu. Tahdon tietää, mitä Ethanille ja Lenalle käy. Mielestäni tämän ehkä selkein sanoma tai ns. opetus on se, että kaikki ei aina ole niin mustavalkoista, miltä näyttää. Ehkä hieman kliseistä, mutta kun teinidraama uppoaa. 

Tästä kirjasta oli paljon melua aikanaan ja olin suunnitellut sen lukemista, mutta kirjastossa varausjonot olivat mielettömät, eikä sitten tullut teosta ostettuakaan, joten se vain jäi. Kävin kyllä tästä tehdyn elokuvan katsomassa, (siksi loppu ei varsinaisesti yllättänyt) mutta jos rehellisiä ollaan, niin en siihen ihan päässyt mukaan. Mutta kirjana tämä iski ja suosittelen ehdottomasti. Omalla tavallaan parempi kuin Twilight, vaikka tässäkin on kyse eeppisestä rakkaudesta, rakkaudesta _ennen_ ensisilmäystä. Siihen rakastamiseen ei kuitenkaan rysähdetä kerralla vaan kaikki alkaa ihastumisesta, joka syvenee ja kehittyy nopeasti, mutta hiljalleen. Aina huomattavasti uskottavampi vaihtoehto kuin päätäpahkaa rakastuminen sormia napsauttamalla, vaikka tämäkin on tosiaan yliluonnollisesti sidottu suhde.

Kannattaa myös harkita sitä äänikirjaa, varsinkin jos on tarpeeksi kielipäätä, että ymmärtää englantia.

"Mortals. I envy you. You think you can change things. Stop the universe. Undo what was done long before you came along. You are such beautiful creatures."

★★★★☆

Kirjakolo Instassa!

Syyskuu pääsi vähän niinkuin hurahtamaan epähuomiossa ohi ja blogin ulkoasukin on päivittämättä. Mutta palaan asiaan kyllä aivan pian!

Elo-syyskuun taitteessa loin vihdoin tilin instagramiin, joten kirjakolon löytää nyt myös instasta nimellä blogcherie. Instaan ilmestyy paljon muitakin kuin kirja-aiheisia kuvia, joten sitä kautta pääsee kurkistamaan verhon taakse, millaista on tämän bloggaajan arkipäivä. En kuitenkaan räpsi kuvia jokatoisella askelella, joten ei hätää.

Löysin myös vihdoin rakkauden neulomiseen, pitkän, pitkän ajan jälkeen, joten lukeminen on tällä hetkellä pääasiassa äänikirjojen kuuntelua. Laitan kyllä varasti jossain välissä arviota myös kuluttamistani äänikirjoista. Elo-syyskuun aikana kuuntelin kertaalleen läpi kaikki Harry Potter -kirjat, alkuperäiskielellä, ja niistä ei tosiaan ole arvostelua tulossa, mutta tällä hetkellä kuulokkeistani pauhaa Kami Garcian ja Margaret Stohlin Beautiful Creatures, josta varmasti lisään arvostelun.

Palaillaan taas myöhemmin uusien arvostelujen ja uuden ulkoasun kanssa. Mukavaa lokakuun alkua kaikille!

Danielle Trussoni: Enkelikaupunki

Danielle Trussoni; Enkelikaupunki
Alkuteos: Angelopolis
Kustantaja: Tammi 2014
Suomentaja: Turun yliopiston suomentajaseminaari, FT Hilkka Pekkanen, Mea Aaltonen, Aino Koivisto, Anna Laine, Marjo Mustonen, Juho Nurminen, Anne Savioja
Sivuja: 266

"Seuratessaan Valko pimeyden läpi Vera näki kalliolla lojuvan luurankomaisen hahmon, jonka kalpeat käsivarret olivat ristissä rinnalla. Seraphina Valkon valokuvat kuolleesta Vartijasta olivat saaneet Veran haukkomaan henkeään, kun hän oli nähnyt ne ensimmäistä kertaa vuotta aikaisemmin Pariisissa, ja nyt hän näki tämän enkelin omin silmin. Ihosta sai sellaisen vaikutelman, että olento oli elossa, ja sen kullankeltaiset hiukset laskeutuivat korkkiruuvikiharoina olkapäille. Kun he seisoivat ihailemassa enkelin ruumiin ylimaallista kauneutta, Verasta tuntui, että hän kulki polkua, joka oli määrätty hänen osakseen jo kauan ennen hänen syntymäänsä."

Enkelioppi saa vihdoin jatkoa. Verlaine kohtaa vuosien takaisen rakastettunsa Evangelinen, joka ei olekaan kuka tahansa kuolevainen, vaan ihmisen ja korkeimpien enkeleiden jälkeläinen.
Kadotetuaan Evangelinen vuosia sitten, Verlaine päätti omistaa elämänsä nefileiden, ihmisten ja Vartijoiden jälkeläisten tuhoamiselle. Suurimmalla osalla meistä kuolevaisista ei ole aavistustakaan seassamme elävistä enkeleistä, jotka havittelevat maailmanvaltaa.

Verlainen suunnitelmat muuttuvat kohtaamisen myötä ja tämä lähtee mentorinsa kanssa seuraamaan kadonneen Faberge -munan sisältä löytynyttä arvoitusta Venäjälle ja Bulgariaan, voidakseen pelastaa Evangelinen, jonka nefilit ovat vanginneet Pariisista. Verlainen matka vie Pietariin ja syvimpään Siperiaan, kun venäläinen enkelitutkija Vera lähtee oppi-isänsä luo Bulgariaan auttaakseen Verlainea Faberge -munan arvoituksen kanssa.

Takaa-ajo on päättyä useammin kuin kerran Verlainen kuolemaan, joko enkelin hyökkäyksestä taikka Siperian pikajunan ulkopuolella roikuttamisesta, mutta mies ei voi luovuttaa, ennen kuin Evangeline on taas turvassa ja tällä on taas mahdollisuus valita elämä ihmisenä.

---

Vihdoinkin Enkelioppi (katso arvostelu tästä) saa jatkoa! Tätä on odotettu jo hyvä tovi ja kun epähuomiossa bongasin Enkelikaupungin suomalaisen kuukauden tarjouksesta, en voinut vastustaa sen ostamista. Mukaan lähti tietysti samalla kertaa pokkariversio Enkeliopista, jonka luin kirjaston kirjana aikanaan. 

Odotukset olivat siis erittäin korkealla jo edellisen osan vuoksi, vähän pelotti, pystyisikö näin ohut (alle 300 sivua!!!) opus täyttämään kaikki odotukset. Myönnettäköön, että Enkeliopin lukemisesta kun on kulunut jo jonkin aikaa, niin muutama juonellinen kiemura oli päässyt unohtumaan ja vähän turhan paljon sai kaivella muistin perukoita Enkelikaupunkia lukiessa. Oma moka, kun en ensimmäistä osaa muistutukseksi lukenut ensin. 

Mutta koska kirjan yhteydessä mainittiin Romanovit, odotukseni nousivat entisestään. Sillä ovathan Romanovit aiheena aina erittäin iso plussa minun kirjoissani, koska Tsaarinajan Venäjä ja Romanovit ovat aina kiehtoneet. Harmikseni tätä aspektia ei oltu hyödynnetty niin laajalti kuin toivoin.

Lukeminen oli tällä kertaa hyvin, hyvin hidasta. Käytin tämän lukemiseen koko syyskuun, mutta yhtenä tekijänä tähän on se, että olen löytänyt neulomisen taas pitkästä aikaa, enkä ole kovin hyvä siinä vieläkään, joten lukeminen ei tule kuuloonkaan samaa aikaa, joten kuuntelen äänikirjoja neuloessani, jolloin lukuaikaakin on ollut vähän vähemmän. 

Pääsyynä hitauteen oli kuitenkin ehkä se, että Enkelikaupunki ei ihan missään välissä lunastanut odotuksiani. Tuntui, että toiminta oli toisinaan liian hätäistä ja asiat tapahtuivat vähän kuin sormia napsauttamalla. Olisin siis kaivannut monisanaisemmin ja perusteellisemmin kuvailtua toimintaa. 

Lisäksi jäi vähän hölmö tunne, että miksi juuri Enkelikaupunki? Enkö vain osannut lukea rivien välistä ja olenko ainoa, vai tuntuuko muistakin, että kirjalle olisi voinut valita ehkä hieman osuvamman nimen? 

Tästäkin huolimatta kirja loppui taas niin, että jäin kaipaamaan lisää. Suorastaan rikollista, jos Evangelinen tarina jätetään kesken näin, suorastaan sodan partaalle. Tahdon lisää! Tarina ja aihe ovat kuitenkin niin kiehtovia, että vaikka muutama asia tökkisikin, niin haluan silti ehdottomasti lukea lisää. Ja siis... voisiko Verlaine jo päättää, tahtooko tämä suojella ja pelastaa Evangelinen vai vihaako naista? Kuinka ärsyttävän häilyväinen voi mieskin olla tunteittensa kanssa! 

Ja annetaan taas kunniamaininta kauniille kansikuvalle. Vaikkakin olisin ehkä kuitenkin halunnut nähdä jonkun toisen Fabergen munan tuossa... Tunnelma kansikuvassa on kuitenkin juuri niin osuva, hyytävän talvinen, juuri sopiva jäiselle Siperialle. Miljööt tapahtumille olivat jälleen kerran mielettömät. Vaikka tässä arviossa olenkin nostanut enemmän lukuelämystäni häirinneitä asioita eiin, niin nautin silti lukemisesta. Kaikki kirjat eivät voi olla täydellisiä, mutta nautin tästäkin ja suosittelen ehdottomasti lukemaan, jos Enkelioppi miellytti. Toivon täällä sormet ristissä jatko-osaa ja pikaisesti.

 

★★★☆☆

Dan Brown: Enkelit ja Demonit

Dan Brown; Enkelit ja demonit
Alkuteos: Angels & Demons
Kustantaja: WSOY 2005
Suomentaja: Pirkko Biström
Sivuja:518

"Mitä korkeammalle Langdon kiipesi, sitä vähemmän vakailta rakennustelineet tuntuivat. Näköala yli Rooman kuitenkin parani joka askelella. Hän jatkoi matkaansa ylöspäin. 
Huipulle tullessaan hän hengitti raskaammin kuin oli odottanut. Hän kiskoutui viimeiselle lavalle, pyyhki laastin vaatteistaan ja nousi pystyyn. Häntä ei kiusannut lainkaan seisoa näin korkealla. Itse asiassa se tuntui virkistävältä. 
Näköala oli päätähuimaavan upea. Rooman punatiiliset katot levittäytyivät hänen eteensä hehkuen auringonlaskun heleässä punassa kuin tulimeri. Täältä Langdon näki ensimmäistä kertaa saasteiden ja liikenteen estämättä Rooman ikivanhat juuret: se oli Città di Dio, Jumalan kaupunki. 
Hän katsoi silmiään siristäen kohti auringonlaskua ja tähyili kattojen joukosta kirkontornia. Mutta vaikka hänen katseensa siirtyi yhä kauemmaksi kohti taivaanrantaa, hän ei nähnyt mitään. Roomassa on satoja kirkkoja, hän ajatteli. Täytyyhän täältä lounaaseen olla ainakin yksi! Siis jos se kirkko edes näkyy, hän muistutti itselleen. Hitto vie, jos se enää edes on olemassa!"

Robert Langdon on Harvardin yliopiston arvostettu professori ja symbologi. Eräänä aamuna puhelin herättää professorin ja varsin pian tämä huomaa istuvansa äärettömän nopeassa lentokoneessa matkalla kohti Cern -tutkimuslaitosta Sveitsissä.

Cernin johtaja vaatii Langdonin apua. Laitoksen tutkija on murhattu ja tämän laboratoriosta on varastettu antimateriasäiliö, jonka sisällä on suurin aikaan saatu antimateria määrä, joka voisi tuhota koko Vatikaanin. Ikivanha Illuminati -veljeskunta ilmoittautuu murhan ja varkauden tekijöiksi ja uhkaa tuhota Vatikaanin antimaterian avulla.

Vatikaanissa on juuri alkamassa konklaavi, edellisen paavin menehtymisen vuoksi. Mutta neljä kardinaalia, jotka ovat olleet suosikkeina seuraavaksi paaviksi, ovat kadonneet. Robert Langdon ja Vittoria Vetra, joka on murhatun Cernin tutkijan tytär, päätyvät etsimään niin antimateriasäiliötä, kuin pyrkimään pysäyttämään neljää suosikkikardinaalia uhkaavan vaaran. Mikäli Vetran isän murhaaja saadaan kiinni, eivät kardinaalit joutuisi uhratuksi ja antimateriasäiliö voitaisiin löytää ajoissa.

Langdon ja Vetra jahtaavat murhaajaa pitkin Rooman katuja seuraten Illuminatien valaistuksen tietä neitsytuhrilta toiselle. Ovatko Langdon, Vetra ja Vatikaanin Sveitsiläiskaarti tarpeeksi nopeita, jotta Vatikaani voidaan pelastaa ja pystyykö camerlengo pitämään langat käsissään pitääkseen loput kardinaaleista turvassa konklaavin ajan?

---

Kirjoitin Enkeleistä ja demoneista pitkästä aikaa hyvin vähän muistiinpanoja. Mutta se johtunee siitä, että Brwonin teksti suorastaan imaisi minut sisäänsä ja tempaisi mukaan Langdonin ja Vetran etsintään. Teksti oli mielikuvituksellista solmiutuen sulavasti faktaan niin Cernistä kuin Illuminati -veljeskunnasta. 

Illuminatit ovat kiehtoneet minua jo jonkin aikaa, vaikka en sitten kuitenkaan ole pintaa syvemmältä näihin tutustunut. Mutta Enkeleissä ja demoneissa veljeskunta oli loistava valinta. 

Koko kirjahan pääosin tapahtuu yhden ainokaisen päivän aikana, jolloin voisi olettaa, että reilu 500 sivua olisi ehkä liikaa, että tarina polkisi paikoillaan. Mutta näin ei todellakaan ole. Vaikka aikaa kuluu verrattain vähän, tapahtuu sitäkin enemmän ja juoni etenee sopivalla vauhdilla, pitäen mielenkiintoa jatkuvasti yllä. Yhteen päivän mahtu yllättävän paljon erinäisiä käänteitä ja johtolankoja. Teksti ei käy missään välissä tylsäksi ja lukiessa jännitysmomentti vangitsee. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Pakko saada tietää! 

Brown antoi kätevästi olettaa, että lukija on keksinyt loppuratkaisun, jakoi johtolangat ja todisteet, mutta päättääkin vetää maton lukijan jalkojen alta vielä kertaalleen. En olisi ikinä osannut arvata oikeaa loppuratkaisua, vaikka se osoittautuu varsin loogiseksi. Tosin sen nojalla, mitä Brown meille paljastaa vasta viimeisissä luvuissa. 

Nautin suunnattomasti tästä "aarrejahdista" Vatikaanin ja Rooman kaduilla, upeiden taideteosten ja historian keskellä. Rooma on aina, joka ikinen kerta, upea miljöö lähes tarinalle kuin tarinalle. Ja Enkelit ja demonit ottaa mukaan historiaan ja paljastaa kuvia, jotka saavat vain kaukokaipuun jälleen kertaalleen heräämään. Ja lista kohteista, joissa on pakko päästä käymään, kun vihdoin pääsen Rooman katuja tallaamaan itse, sai jälleen kerran jatkoa monella kohteella.

Enkelit ja Demonit on minulla lainassa siskolta, jolta kinusin muutkin Brownin teokset lainaan, kun tämä seuraavan kerran tulee käymään täällä etelässä. Täällä siis kärsimättömänä odottelen, koska pääsen sukeltamaan Dan Brownin maailmaan jälleen kertaalleen. Enkelit ja demonit nimittäin nostaa odotukseni muita kirjoja kohtaan melko korkealle. Siskon sanojen mukaan tulen nauttimaan muistakin yhtä paljon kuin tästä. Sääli, että tutustun Brwonin teoksiin vasta nyt, kun olisin voinut nauttia näistä jo ties kuinka monta vuotta aikaisemmin. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan, eikö? 

★★★★☆

Aikaisen syksyn tervetulotoivotus

 
Kesä on tosiaan taittumassa syksyksi, välillä ikkunasta katsoessa tuntuu, että syyskuu on tullut muutaman hetken liian aikaisin. Tänä vuonna kesä oli ehkä lyhyt, mutta sitäkin kuumempi, itselläni ei ainakaan ole pahemmin valittamista. Syksy on ihan tervetullut jo. Rakastan viileitä ja sateisia iltoja, kun voi sytyttä kynttilät luomaan tunnelmaa, napata kuuman kaakaon tai suklaakahvin viereen ja käpertyä viltin alle sohvalle tai laiskanlinnaan lukemaan hyvää kirjaa ja kuuntelemaan kun sadepisarat rummuttaa ikkunalautoja. 

Pian kun elokuu kääntyy virallisestikin syyskuuksi, otan taas aikeekseni päivittää blogin bannerin hieman ajankohtaisempiin väreihin. Toivotetaan syksy tervetulleeksi.

Päätin lisästä sivupalkkiin Goodreads -sivuston kautta Reading Challenge 2014 widgetin. Widget seuraa päivityksiäni Goodreads sivustolla ja laskee edistykseni tämän vuoden lukutavoitteessani. Tällä kertaa asetin tavoitteeksi 30 kirjaa, mikä on minulle varsin realistien tavoite. En ole nopein lukija, joten en varmaan ikinä tule saavuttamaan sitä ylevää 100-kirjaa-vuodessa tavoitetta, mutta kun pääsisin edes tähän 30, niin olisin varsin tyytyväinen. Tällä hetkellä olenkin jopa kaksi kirjaa aikataulusta edellä, joten eiköhän tuo tavoite tänävuonna saavuteta.

Goodreads -sivustolle päivitän pääasiassa juurikin teoksia ja edistymistäni sivuina, varsinaiset arvostelut säästän sitten tänne blogin puolelle. Ihan älyttömästi en ole vielä tutustunut Goodreadsiin ja profiilinikin on varsin vajavainen, mutta joku päivä, kun jaksan tähän paneutua, niin eiköhän sekin sitten ala täyttyä. Samaisesta syystä en ole keräillyt "ystäviäkään" sivustolle, kun olen keskittynyt vain arkistointiin.

Mia Vänskä: Saattaja

Mia Vänskä; Saattaja
Kustantaja: Atena 2011
Sivuja: 308

"Karhun lisäksi rannalla liikkuu muitakin eläimiä. Pienen rinteen vieressä istuu ilves, ja kauempana jolkottelee susi kohti metsää. Ja tuo mustavalkoinen keskellä rantaa, onko se koira? Sen vieressä istuu jokin pieni ja valkoinen, jossa on jotain tuttua... Lilja huudahtaa kissalle tervehdyksen, mutta suusta ei kuulukaa sanoja vaan töräys. Tietysti.
Yhtäkkiä Liljalla on kylmä. Tunnelma muuttuu niin äkkiä, että Liljasta tuntui kuin hän olisi syöksynyt näkymättömän seinän läpi toiseen tilaan. Ilves luikahtaa rinteen taakse ja karhu nousee takajaloilleen koko valtavaan pituuteensa päästäen selkäpiitä vavisuttavan karjaisun. Lilja tuntee, kuinka jokin yrittää vetää häntä puoleensa, jokin alhaalla. Hän katsoo alapuolellaa raivoavaa vetä ja tunte kouraisun vatsassaan. 
Siellä liikkuu jokin. Aivan pinnan alla.
Jokin musta."

Lilja muuttaa takaisin lapsuudenkotiinsa Keski-Suomessa. Heti alussa alkaa tapahtua kummia, kellarin lattialle ilmestyy kerta toisensa jälkeen vesilammikko, ilman mitään näkyvää syytä, valot välkkyvät ja Lilja näkee kummallisia unia. Naapurin rouva löydetään kuolleena ja syylliseksi todetaan kosteusmittausta Liljan kellarissa tehnyt mies. Ja pian Liljan äiti vajoaa koomaan samaisessa kellarissa.

Liljan alkaessa muistaa palasia lapsuudestaan, nainen joutuu kyseenalaistamaan mustavalkoisen maailmansa. Talon tapahtumille ei enää löydy loogisia selityksiä ja, kun Lilja päätyy lenkillään vielä ikivanhan rouvan kaoottiseen taloon, jossa tämä kertoo "siitä", jonka Lilja ei saa antaa viedä eksyneitä, on Liljan hiljalleen pakko alkaa uskoa yliluonnolliseen. Liljan on tartuttava äitinsä jälkeen jättämään tehtävään ja astuttava maailmaan, jonka nainen tuntee vain ikivanhoista taruista.

---

Tämä oli ensimmäinen virallisesti kauhu-genren kirja, jonka ikinä luin. Olen toivoton pelkuri, mutta genre on silti houkutellut aina silloin tällöin. Ja kun näin Adlibriken kesäalessa Saattajan kansikuvan, en enää voinut vastustaa. Sillä kansi on niin yksinkertaisen upea, että eihän tällaista (ja vielä sellaisella hinnalla, vajaa 3e!) voi jättää välistä. 

Ja Saattaja oli selvästi loistovalinta ensikosketuksekseni kauhu-genren kanssa. Sillä eihän tämä ollut yhtään NIIN pelottava kuin pelkäsin. Tähän voi tietysti vaikuttaa osin sekin, että pyrin lukemaan kirjaa päiväsaikaan, minimoidakseni painajaisten mahdollisuuden (näen niitä vähän turhankin herkästi toisinaan) ja näin ollen ympäristö ei tarjonnut sitä tunnelmaa. Ja vaikka lukiessa ei tosiaan kauhu kulkenut selkäpiitä pitkin, niin laskiessani kirjan kädestäni viimeisen sivun jälkeen, keskellä yötä tottakai, miehen ollessa vielä matkoillaan, niin kyllä se pimeä huone vähän inhotti ajatuksena, kiitos varsin vilkkaan mielikuvituksen. 

Ja ei, en kyllä tahdo ihan vähään aikaan käydä rintamamiestalon kellarissa. Onneksi ei todennäköisesti tarvitsekaan. 

Vänskän teksti soljui ihanan kevyesti eteenpäin ja huomasin ahmineeni kirjan kahdella istumalla alusta loppuun. Mutta tästä huolimatta en voi kirjaa kehua niin paljon kuin kannen perusteella tahtoisin. Kyllä, kirja oli hyvä ja mukaansatempaava, mutta kauhua edustaakseen jäi ehkä vähän latteaksi. Tuntui, että se itse kauhu jäi vähän kaiken sen ihmissuhdedraaman alle.

Saattajassa sivutaan tosiaan useampaakin ikävää aihetta, niin anoreksiaa kuin kotiväkivaltaa ja alkoholismia. Mutta se on ehkä jo liikaa yhdelle teokselle, jonka pitäisi olla kauhua, sillä yhteenkään näistä ikävämmistä teemoista ei paneuduttu kuitenkaan ihan tarpeeksi. 

Idea oli mielestäni loistava ja esikoisteokseksi tämä oli oikein mukiinmenevä, mutta vähän olisi vielä parantamisen varaa ehkäpä. Propsit kuitenkin Vänskälle siitä, että punoi tarinansa suomalaisten kansantarujen ympärille ja toi näin ideaa hieman lähemmäksi meitä lukijoita. 

Ja vaikka tämä ei ehkä ollut se paras ja pelottavin, (joku taisi joskus sanoa, että Stephen Kingin Hohto on pelottavin kirja ikinä... Tuolla hyllyssä sekin nyt odottaa, että uskallan tarttua siihen. Pitääkin raivata pakastimesta tilaa valmiiksi, jos käy liian pelottavaksi.. : D) niin mielenkiinnon Vänskän tuotantoa kohtaan se ainakin herätti. Pitää kaivella jostain niin Musta kuu, kuin Valkoinen aurakin ja mahdollisimman pian. Eihän tuota luettavaa tuolla kirjahyllyssä vielä ole alkuunkaan tarpeeksi.. 

★★★☆☆

Joan Marble: Puutarha Italiassa

Joan Marble; Puutarha Italiassa
Alkuteos: Notes from an Italian Garden
Kustantaja: Otava 2012
Suomentaja: Jaana Iso-Markku
Sivuja: 349

"Etrurian pohjoisosa jatkoi kulkuaan kohti suurempia tapahtumia - sinne kohosi aikanaan Firenzen ja Sienan kaltaisia kulttuurikeskuksia - mutta meidän Etelä-Etruriamme (jota hämmentävästi kutsutaan myös Pohjois-Lazioksi) ei milloinkaan enää tavoittanut aiempaa loistoaan. Muualla asuvien maanomistajien raskas käsi ja aina läsnä oleva köyhyys jähmettivät alueen pysyvään kurjuuden tilaan, jossa hienot vanhat kastelujärjestelmät hylättiin ja malaria ja musta surma harvensivat väestöä. Seuraava isku tuli 700-luvulla, jolloin lombardit vyöryivät alueelle pohjoisesta ja valloittivat Sutrin ympäriltä suuren osan vanhaa Etruriaa, jonka he lahjoittivat Vatikaanille. Paavi liitti alueen Kirkkovaltioon mutta ei tehnyt juuri mitään sen onnettomien asukkaiden olojen kohentamiseksi, ja niinpä renessanssilla, joka aateloi Firenzen ja Sienan ja Rooman, oli huomattavasti vähemmän vaikutusta eteläisen Etrurian huono-onnisissa kaupungeissa."

Puutarha Italiassa on kirja unelmien toteuttamisesta. Yhdysvaltalainen toimittaja Joan Marble toteutti omansa ja perusti puutarhan Italiaan ja rakennutti sinne oman maaseutuasuntonsa taiteilijamiehensä kanssa. Kirja etenee kuukausi kerrallaan, esitellen puutarhan rakentamisen vaiheet selvitellen myös erinäisten kasvien saapumista Joan Marblen puutarhaan. Saamme tutustua myös erinäiseen kirjoon Rooman lähiseutujen kylien asukkaita, kuin peri Etrurialaiseen elämäntapaan.

---

Puutarha Italiassa on erittäin epätyypillinen kirja minulle luettavaksi, sillä rakastan fiktiota, enkä ole edes kummoinen viherpeukalo. Ja vaikka olisinkin, kammoan kaikkia pölyttäjähyönteisiä (no hyönteisiä ylipäänsä) lähes sairaalloisesti, niin en pystyisi ikinä omaa kukkivaa puutarhaa pystyyn pistämään. Siksi parvekelaatikossammekin on tällä hetkellä jopa muratti ja sivussa kasvaa basilikaa, pesiljaa ja tilliä. Myös laventeli löytyy, mutta se siirtyy sisätiloihin sillä sekunnilla, kun havaitsen ensimmäiset nuput ja tarvittavan pölytyksen hoidan sitten käsin. 

Mutta ehkä juuri tästä syystä Puutarha Italiassa oli ihana löytö. Marble maalailee niin kauniita värikkäitä kuvia kukkivista puutarhoista, että pystyin näkemään ne silmieni edessä ja vaeltelemaan väriloistossa omalla kotisohvalla (Raid -purkin kera, meille kun on muutama ampiainen eksynyt parin päivän sisällä ja olen paniikkikohtauksen partaalla, kun näen sellaisen, ettei sen tappaminen onnistu kuin myrkyttämällä...). Puutarha Italiassa on minulle se kukkiva puutarha, josta en harmikseni voi nauttia jokapäiväisessä elämässäni muuten

Marble kirjoittaa myös ihanan rönsyilevästi, toki aina joltain osin alkuperäistä aihetta sivuten, ja syventää sillä keinoin tarinaa oman puutarhansa luonnista. Eikä kirjassa vain luetella kasveja ja niiden sijainteja Marblen kotipuutarhassa, vaan kirjailija esittelee myös tuttaviensa ja julkisia puutarhoja. 

Varsinainen juonihan tästä puuttuu, mikä tekee tästä sen epätyypillisen valinnan minulle. Olen kyllä ennenkin lukenut muistelmateoksia, mutta harvoin. Olen kyllä niistä aiemmistakin pitänyt mielettömästi (Mm. Nikki Sixxin Heroiini päiväkirjat englanniksi, yksi ehdottomista suosikeistani karuudessaan, ja Mötley Crüen Törkytehdas, tämäkin alkuperäiskielellä englanniksi) ja niin pidin tästäkin. Heroiinipäiväkirjat ja Törkytehdas ovat tottakai ihan eri lajia ja vähän kiilaavat tämän ohi. 

Italialaiseen puutarhaan on kuitenkin ihana upota näin kesällä ja haaveilla kaikesta siitä kukkivasta kauneudesta. 

★★★☆☆